Kanarian kauppiaat

Suomalaisia houkuteltiin sijoittamaan kymmeniätuhansia euroja lomakohteisiin Espanjassa. Kun haaveet kaatuivat, paikalle ilmestyi erikoisen innokkaita auttajia.

Kotimaa 13.03.2020 06:00
Teksti Karoliina Paananen Kuvat Klaus Welp

Los Cristianosissa kukkulan rinteellä sijaitsevaan asuntoon majoittaisi ison perheen. Merenranta on vain vartin kävelymatkan päässä. Jos laiskottaa, voi pulahtaa viereiseen uima-altaaseen. Alueen lomakeskusten nimet on lainattu Atlantin toiselta puolelta: Beverly Hills, Beverly Hills Heights, Hollywood Mirage.

Markku osti lomaosakkeet puolisonsa kanssa 1990-luvun loppupuolella. Ne oikeuttivat käyttämään huoneistoa kaksi viikkoa vuodessa. Eläkkeellä oli aikaa käydä Teneriffalla. Parinkymmenen vuoden ajan perhe käytti viikot säntillisesti, mutta sitten ikä alkoi painaa.

Kiinteistön asioiden hoitamisesta vastasi Silverpoint. Yhtiö kuului laajaan yritysverkostoon, jonka kautta on myyty vuosikymmenten ajan lomaosakkeita eri puolilla maailmaa.

Alkuvuodesta 2016 Markku poikkesi sen toimistoon selvittääkseen, miten vanhat osakkeet saisi myytyä.

Avainsanat
Sisältö