Suomalainen satelliitti avaruuteen 2013 – kokoa maitopurkin verran

Kotimaa 18.12.2010 14:00
Aalto-1 Nanosatelliittiin pakataan paljon tavaraa, muun muassa akut, monenlaisia mittareita ja lähettimiä, tietokone, spektrikamerat ja plasmajarrulaitteisto. Kuva Aalto-1 Team.

Ensimmäisen suomalainen satelliitti aiotaan lähettää avaruuteen vuonna 2013. Se ei ole suuren suuri, vain maitopurkin kokoinen, mutta juuri pienuudessa on sen juju: tarkoituksena on osoittaa, että myös nanokokoisella avaruusaluksella voidaan tehdä oikeata tieteellistä tutkimusta.

Pienuudesta on myös se etu, että satelliitti olisi helppo saada mahtumaan jonkin suuremman satelliittilaukaisun kylkiäiseksi.
Suomalaista tekokuuta rakentavat Aalto-yliopiston opiskelijat avaruustekniikkakurssinsa ryhmätyönä, joten satelliitin nimeksi on tullut luontevasti Aalto-1.

Idea syntyi viime keväänä. Kun hankkeeseen saatiin myös yhteistyökumppaneita, runsaassa puolessa vuodessa on edetty niin pitkälle, että hankkeesta on voitu kertoa julkisuuteen. Projektia koordinoi tutkija Jaan Praks Aalto-yliopiston radiotieteen ja tekniikan laitokselta.

Tekniikka testissä

Aalto-1:een sijoitetaan uusimmalla teknologialla toteutettuja instrumentteja, joita samalla testataan satelliitissa. Satelliitti on tyypiltään ”3U”, mikä tarkoittaa sitä, että se mahtuu laukaistaessa kolmen noin kymmensenttisen kuution sisään. Satelliitin on määrä painaa noin kolme kiloa.

Satelliitin kaikkien sivujen päällystykseksi tulee aurinkopaneeleita, joista laitteet saavat käyttötehonsa. Aalto-1:n erikoisuuksiin kuuluu nanokokoluokassa harvinainen kolmiakselistabilointi, jonka avulla kuvausjärjestelmä voidaan vakauttaa. Tätä järjestelmää ei tarvitse rakentaa, vaan siihen on tarjolla parikin valmista ratkaisua.

Projektitiimin toiveena on saada satelliitti kiertämään niin sanotulle aurinkosynkroniselle polaariradalle.

Muun muassa useissa sääsatelliiteissa käytetään verraten matalia aurinkosynkronisia kiertoratoja, joille on ominaista ratatason siirtyminen joka päivä yhden asteen idemmäksi, jolloin ratatason kiertymä Aurinkoon nähden pysyy paikallaan. Siksi satelliitti ylittää saman maapallon paikan samaan vuorokaudenaikaan ja samanlaisissa valaistusoloissa päivästä toiseen.

Aalto-1:n tapauksessa aurinkosynkroninen polaarirata merkitsee sitä, että satelliittiin pystytään olemaan Suomesta yhteydessä useita kertoja vuorokaudessa.

Kevyitä kameroita

Aalto-1:n tärkeimpiä instrumentteja ovat pikkuruiset spektrikamerat. Tavallisissa satelliiteissa ne painavat yleensä 5-50 kiloa, mutta Aalto-1:ssä on tarkoitus tiivistää ne vain 100-200-grammaisiksi.

Ensisijainen tarkoitus on osoittaa näin pienten kameroiden toimintakyky, mutta niiden ottamista kuvista saatava tieto soveltuu myös tieteelliseen tutkimukseen. Valoa ja infrapunaa kattavan spektrialueen kuvia voidaan käyttää apuna esimerkiksi vesistöjen tilan arvioimiseen sekä kaukokartoituksessa metsien ja peltojen kasvillisuuden seuraamiseen.

”Aalto-1-projekti on hyvin mielenkiintoinen, koska se nostaa teknologiamme tietoisuuteen. Laitteemme edustaa hyvin ainutlaatuista suomalaista teknologiaa, jollaista ei muualla maailmassa osata valmistaa”, sanoo päähyötykuorman toimittavan VTT:n ryhmäpäällikkö Heikki Saari.

Hyötykuormaksi tulee myös toinen suomalaisen avaruustieteen saavutus, Ilmatieteen laitoksen Pekka Janhusen kehittämä plasmajarru, joka perustuu aurinkopurjeen ideaan.

Satelliitin sisältä purkautuvan sähköisesti varatun liean avulla ratakorkeutta pyritään pudottamaan vähitellen ja siten vähentämään Maata kiertämään jäävän avaruusromun määrää. Plasmajarrun on määrä ehtiä ensi kerran avaruuteen jo vuotta ennen Aalto-1:tä, virolaisopiskelijoiden ESTCube-1-satelliitin mukana.