Suomalainen Merikarhu auttaa pakolaisia Kreikan rannikolla – ”Olette saapuneet Eurooppaan”

Keltainen piste tutkassa on tarkoittanut suomalaisille kiirettä.

Frontex
Teksti
Katri Merikallio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

EGEANMERI, KREIKKA – Vartiolaiva Merikarhu eteni tasaista vauhtia yön pimeydessä Egeanmerellä.

Pieniä valoja näkyi vielä rannoilla niin Turkin kuin Kreikan puolella. Muutoin ainoa valo, joka ylsi laivan sillalle, tuli puolikuun langettamasta hennosta kuunsillasta.

Helmikuun 16. päivänä puoliltaöin alkoi kansiupseeri Laura Painilaisen vahtivuoro. Seuraavat neljä tuntia hänen vastuullaan oli valvoa laivan tutkaa ja sähköisiä merikarttoja.

Kolmen hengen miehistö laivan sillalla oli vaitonainen. Merikarhu oli lähestymässä pientä kreikkalaista Farmakonisin saarta. Vain kolme viikkoa aiemmin sen rantavesiin oli jälleen hukkunut pakolaisia. Sillä kertaa 13 syyrialaista, heistä seitsemän lapsia.

Saaren rannat ovat kivikkoiset ja monin paikoin jyrkät. Niille rantautuminen pimeässä ja kumiveneellä on kuoleman uhmaamista.