Suomalainen liikkuu vaarallisen vähän mutta maksaa siitä yhä enemmän

Kotimaa 28.7.2011 10:03
Suomalaiset zumbaavat, rumbaavat, joogaavat, spinnaavat, nostavat puntteja ja polkevat pyörää enemmän kuin koskaan – tilastojen mukaan aivan turhaan. Kuva Marjo Tynkkynen.

Yhtälö on outo: Peräti 69 prosenttia suomalaisista sanoo harrastavansa liikuntaa pari-kolme kertaa viikossa. Vielä 1980-luvun alussa niin teki alle puolet, 46 prosenttia.

Kuntoilun lisääntymisestä huolimatta kunto on romahtanut. Varusmiehet eivät jaksa, ylipainoisia suomalaisia on yhä enemmän ja kakkostyypin diabetes rehottaa. Liikunnan pitäisi torjua noita ongelmia.

Jos tilastoista vetäisi suoraviivaisen päätelmän, väittäisi, että kuntoilu pilaa kunnon. Siinä on rahtunen totuutta.

Suurin syy outoon yhtälöön on kuitenkin arjessa. Vaikka liikunta on lisääntynyt, liike on vähentynyt. Joillakin se on lähes lakannut.

Vie hiiri grafiikan päälle nähdäksesi tarkempia tietoja.

Kun elettiin viljelemällä maata, lypsämällä lehmiä ja tekemällä metsätöitä, liikuntaa ei tarvinnut erikseen harrastaa. Sellainen oli harvojen herraskaisten puuhaa, tavallinen kansa pyrki rehkimisestä eroon.

Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä elämä helpottuikin. Elintaso nousi ja arki keveni.

1980-luvulla kuntoilu oli jo koko kansan harrastus. Lajit saivat uuden merkityksen, niillä alettiin erottautua. Liikunnasta tuli tapa näyttää, keitä olemme ja mihin ryhmään kuulumme.

Tulivat kuntosalit, golf, ratsastus, tennis ja sulkapallo. Rahaa liikkui. Laskettelukeskuksia nousi, ja rinteitä viiletti yhä keskiluokkaisempi joukko.

Elokuvat kuten Fame ja Rocky kaikkine jatko-osineen saivat kansan laittamaan hikinauhat päähän ja säärystimet jalkaan, hakkaamaan nyrkkeilysäkkejä, juoksemaan portaita, aerobicaamaan ja tanssimaan.

1990-luvun lama jarrutti kehitystä, mutta sen jälkeen lajien kirjo on kasvanut ennennäkemättömäksi.

”Nykyään ihmiset etsivät tietoisesti lajia, joka ilmentää heidän elämäntyyliään”, sanoo Jouko Kokkonen, urheilun historiaan perehtynyt erikoistutkija.

2000-luvulla aivan tavallisella kuntoilijallakin on mistä valita: menisikö puisto-zumbaan vai lähtisikö hot joogaan, ostaisiko kippurasarvisen katupyörän vai hankkisiko maastopyörän ja painuisi metsäpoluille?

Enää ei poljeta aamuisin pyörällä tehtaanporteista, ei pestä iltaisin nyrkkipyykkiä eikä hakata halkoja. Töissä paita kastuu vain silloin, kun toimiston ilmastointi ei toimi.

Nykyisin me tarvitsemme liikuntasuosituksia. UKK-instituutin mukaan aikuisen ihmisen kestävyyskunto pysyy kohdallaan, kun liikkuu viikossa kaksi ja puoli tuntia reippaasti tai tunnin ja vartin rasittavasti. Lihaskunto ja liikehallinta vaativat treeniä pari kertaa viikossa.

Tämä ei riitä niille, jotka eivät muuten liiku lainkaan.

”On henkilöitä, jotka täyttävät kirkkaasti liikuntasuosituksen, mutta ovat muuten kovin liikkumattomia. Heillä on kohonnut kokonaiskuolleisuuden riski”, sanoo Tommi Vasankari, UKK-instituutin johtaja ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori. Kokonaiskuolleisuuden riski tarkoittaa riskiä sairastua elintapasairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin tai syöpään.

Liikkumattomuus siis tappaa.

Aikuinen suomalainen istuu keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Keskiarvo sisältää molemmat ääripäät, ja niistä toinen voi olla todella passiivinen: aamulla autonrattiin, päiväksi työpöydän ääreen ja illaksi sohvalle.

”Ehkä liikuntasuosituksiin tarvittaisiin myös liikkumattomuuden enimmäismäärät”, Vasankari sanoo.

Liikkumattomuus ei ole vain syy sairauksiin, vaan siitä on tullut myös itsenäinen tappaja. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan se on neljänneksi suurin riskitekijä elintapasairauksien aiheuttamiin kuolemiin. Edelle menevät muun muassa kohonnut verenpaine ja tupakka, mutta lihavuus ja alkoholi tulevat vasta liikkumattomuuden perässä.

Lue koko artikkeli Suomen Kuvalehdestä (SK 28/2011, ilm. 15.7.2011)