Suomalainen ei hevin lähde työn perässä naapuriin – Muualla Pohjolassa työvoima liikkuu vilkkaammin

Keikkatöiden tekemistä toisessa Pohjoismaassa yritetään helpottaa sähköisellä tunnistautumisella.
Kotimaa 9.11.2017 07:34
Eskilstunan, Örebron ja Malmön koulut järjestivät maaliskuussa 2017 Vaasassa tilaisuuden, jossa opettajia ja tulevia opettajia houkuteltiin töihin Ruotsiin.
Eskilstunan, Örebron ja Malmön koulut järjestivät maaliskuussa 2017 Vaasassa tilaisuuden, jossa opettajia ja tulevia opettajia houkuteltiin töihin Ruotsiin. © Aapo Huhta

Suomalaisia ulkomailla työskentely ei innosta niin paljon kuin muita pohjoismaalaisia.

Nykyisin liikkuu lähinnä nuoriso, etenkin Ruotsiin ja Norjaan.

1960–1980-luvuilla Suomesta muutettiin paljon Ruotsiin duunarihommien perässä. Enää samanlaisia työmahdollisuuksia ei ole.

”Jos haluaa lähteä vaikkapa Norjaan töihin, koulutuksen pitää olla kunnossa. Lisäksi tulisi hallita hyvin jokin toinen skandinaavinen kieli. Bulkkityön markkinoita ei ole enää juuri missään”, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen.

Tilastotietoja ulkomailla työskentelystä on kuitenkin hankala saada, sillä kotimaisen työvoiman liikkuvuutta ei tilastoi mikään viranomainen. Euroopan unionissa ja talousalueella on vapaat työmarkkinat.

”Vero- ja muuttoilmoituksista sitä voisi arvioida, mutta ei silloinkaan kovin tarkasti”, Sorainen kertoo.