Suomalainen anarkisti sai lähtöpassit Venäjältä - määriteltiin turvallisuusuhaksi

aktivismi
Teksti
Susanna Niinivaara
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Antti Rautiainen Moskovassa. Kuva Olga Kravets.

Moskovalaisissa anarkistiporukoissa aktiivisesti mukana olleella Antti Rautiaisella, 32, on vajaat kaksi viikkoa aikaa poistua Venäjältä. Rautiainen oli noutamassa viime torstaina uutta oleskelulupaansa ja sai tietää, ettei sitä myönnetty. Samalla viranomaiset mitätöivät voimassaolevan väliaikaisen oleskeluluvan.

Päätöksessä vedottiin lakiin, joka määrittelee Rautiaisen turvallisuusuhkaksi. Lain mukaan jo olemassa oleva määräaikainen oleskelulupa voidaan perua ulkomaalaiselta, joka kannattaa Venäjän perustuslaillisen perustan muuttamista väkivalloin, aiheuttaa turvallisuusuhkan Venäjälle tai uhkaa sen kansalaisten turvallisuutta.

Suomen Moskovan-suurlähetystössä ei muisteta toista tapausta, jossa suomalaisen oleskelulupa olisi näillä perusteilla mitätöity.

Rautiainen on asunut Moskovassa kymmenisen vuotta. Hän on opiskellut yliopistossa matematiikkaa ja hänellä on työpaikka IT-alalla. Omien sanojensa mukaan hänelle on aina Venäjällä ollut tärkeintä aktivismi anarkistiryhmissä.

Suomen Kuvalehti tapasi Rautiaisen Moskovassa maaliskuun alussa. Silloin Rautiainen odotteli oleskelulupaa levollisin mielin.

“Toisaalta tiesin, ettei mikään Venäjällä ole varmaa”, Rautiainen sanoo nyt. Hän aikoo olla Venäjällä sallitun ajan loppuun.

Salanimellä kolumneja

Rautiainen on kirjoittanut salanimellä Veli Itäläinen kolumneja verkkolehti Fifiin. Hän on perustellut salanimen käyttöä sillä, että oikean nimen paljastaminen olisi voinut tuoda hänelle viranomaisten kanssa vaikeuksia. Rautiaisen jäljille on ollut helppo päästä salanimestä huolimatta.

Kustantamo Into julkaisee Rautiaisen kolumneista kootun kirjan huhtikuussa. Julkaisupäätös oli tehty ennen Rautiaisen oleskeluluvan mitätöintiä.

Rautiainen arvostelee kirjoituksissaan sekä Venäjän vallanpitäjiä että oppositiota. Anarkistiporukoissa hän on kotonaan eikä yritä peitellä sitä. Rautiainen liikkuu kirjassa myös joukoissa, joissa sekä joudutaan väkivallan kohteeksi että käytetään väkivaltaa.

“Olemme sodassa. Mitä muutakaan se olisi, kun ihmisiä tapetaan”, Rautiainen kertoi SK:n haastattelussa.

Rautiaisen Moskovan vuosikymmenen aikana kaksi hänen ystäväänsä ja kolme tuttua on tapettu. Rautiaisen mukaan tappajina ovat olleet natsit, vaikkei kaikissa tapauksissa syyllisiä ole saatu kiinni.

Rautiainen on osallistunut Venäjällä protestileireihin ja myös luvattomiin mielenosoituksiin.

Viime vuosina Rautiaisen aktivismi on ollut enimmäkseen kirjoittamista ja kääntämistä.