Suojelupoliisi Kiinan tiedustelusta Suomessa: Vieraanvaraisia kutsuja seminaareihin, tutkimusrahoitusta, investointeja

Suojelupoliisi varoittaa Kiinan tiede- ja teknologiajärjestöistä, mutta ei kommentoi kansanedustajien toimia.
Kotimaa 3.2.2020 15:20
Suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen. © Vesa Moilanen / Lehtikuva

Suojelupoliisi kertoo, että ulkomaisten tiedustelupalveluiden kiinnostus Suomeen tehtäviin investointeihin on kasvanut viime vuosina. Mielenkiinnon kohteena ovat varsinkin sijoitukset "Suomen kriittiseen infrastruktuuriin ja muille strategisille aloille”. 

Erityisen aktiivisia maita ovat Venäjä ja Kiina, kertoo suojelupoliisi Suomen Kuvalehdelle antamassaan lausunnossa.

"Kiinalla on useita vaikuttamistoimintaan erikoistuneita valtiollisia organisaatioita. Toiminta on globaalia ja myös Suomi on kohteena. Teknologiayritykset sekä akateemisen maailman edustajat ovat myös Kiinan vaikuttamistoiminnan kannalta kiinnostavia kohteita."