Sunnimoskeija Helsinkiin? Sitä on suunniteltu 1990-luvulta lähtien – ”Kukaan ei halua vastata meille”

Usein on löytynyt tontti. Sitten hanke on viivästynyt, ja kun rahaa ei ole ollut, tonttikin on lopulta menetetty. Miten käy nyt?
Kotimaa 29.7.2017 10:37

Keskusmoskeija voisi nousta tontille, jossa nyt on Hanasaaren voimalaitoksen parkkipaikka. © Valokuva Marjo Tynkkynen, havainnekuva Hannu Kyyriäinen

Moskeijasta kantautuu hiljainen veden ääni.

Sisällä on kasveja, ikkunoista näkyy puita, kauempana meri. Tilassa kaikki heijastuu veteen ja on kuin läpikuultavaa.

Sisäseiniä kiertävät islamilaiset ornamentit.

Kupoli ja minareetit ovat nekin pelkistettyjä, lähes viitteellisiä. Niiden ääriviivat sulautuvat ympäröivään teollisuusalueeseen ja Helsingin kaupunkikuvaan kuin kirkontornit.

Perjantaisin moskeijan minareeteista kajahtaa islamin rukouskutsu.

Muina päivänä rukouskutsu sekoittuu moskeijan sisällä hiljaiseen veden solinaan.

Rakennus on muotokieleltään moderni, skandinaavisen hiljainen.

Eikä sitä ole vielä olemassakaan.

 

Naisten puolelle johtaa oma ovi. Kengät jätetään vasemmalle. Tämä on Helsingin Lönnrotinkadun sunnimoskeija, Rabita.

Pitkin kapeaa käytävää, pesutilan läpi, koraaniluokkaan ja pieneen perähuoneeseen.

Masjid”, sanoo Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar.

Masjid on arabiaa ja tarkoittaa moskeijaa. Suomen muslimit kutsuvat rukoushuoneitaan masjideiksi.

Suomessa on kuitenkin vain yksi masjid, puumoskeija, jonka tataarit rakensivat Järvenpäähän 1940-luvulla talkoovoimin.

Hajjar on Syyriasta. Hän tuli Suomeen 1980-luvun lopulla. Suomen ensimmäinen ei-tataari-muslimiyhdyskunta Rabita oli juuri perustettu. Suomessa oli kourallinen muslimeja: noin 1 200, heistä suuri osa tataareja.

Tänään muslimeja asuu Suomessa yli 70 000. ”Lähemmäs 100 000”, Hajjar uskoo.

Hajjar on muslimivaikuttaja ja pitkän linjan järjestökonkari. Hän tietää, miten vaikeaa Suomeen on rakentaa varsinaista moskeijaa. Sitä on yritetty 1990-luvulta lähtien Helsingissä, Turussa ja Oulussa. Hankkeita on ollut yli kymmenen, hän laskee.

”Meidänkin säätiöllämme useita.”

Kaikki yritykset ovat kariutuneet.

Usein on löytynyt jo tontti. Sitten hanke on viivästynyt eri syistä, joista yleisin on rahoituksen puuttuminen. Kunta ja valtiot eivät tue uskonnollisten yhteisöiden rakennushankkeita. Kun rahaa ei ole, on tonttikin lopulta menetetty.

Anas Hajjar Helsingin Lönnrotinkadun Rabita-moskeijassa. Hajjar on yksi Rabitan viidestä imaamista.

Anas Hajjar Helsingin Lönnrotinkadun Rabita-moskeijassa. Hajjar on yksi Rabitan viidestä imaamista.  © Aapo Huhta

 

Keskipäivän rukoushetken, zuhrin, aika lähestyy. Hajjar vilkaisee sivusilmällä kännykkäänsä.

Imaamit ovat kiireisiä, heitä on täällä viisi. ”Joka paikan höyliä.” He johtavat rukouksia, saarnaavat, opettavat, vihkivät, sovittelevat perheriitoja ja etsivät ratkaisuja erilaisiin arjen pulmiin ja uskonnollisiin kysymyksiin.

Ne voivat olla hankalia, kuten uskonnollinen radikalisaatio. Imaamit yrittävät ottaa yhteisön ongelmiin kantaa muun muassa saarnoissaan.

Lisäksi yhteisöllä on omat huolensa, kuten taloudenpito ja vuokrien maksaminen. Muslimiyhdyskuntien toiminta pyörii pitkälti lahjoituksilla. Kulut kerätään seurakuntalaisten taskuista. He eivät ole varakkaita, joten lahjoituksetkin ovat yleensä pieniä.

Hajjaria huolettavat puutteelliset rukoustilat Helsingissä.

Hän sanoo, että Helsingin suurimmassa rukoushuoneessa Itä-Pasilassa rukoillaan perjantaisin vuoroissa. Itäkeskuksessa kaikki rukoukset ovat täysiä ja keskustassa on ongelma parkkipaikkojen kanssa.

Imaamia se harmittaa:

”Kun ihminen on moskeijan ovella, ei voi sanoa ’oota’.”

Hänen mukaansa perjantairukous ei ole oikeaoppinen, jos vuoroja on useita.

”Osa rukoilee taivasalla talvellakin, lumessa. Se ei ole soveliasta.”

Euroopassa on moskeijoiden rakennusbuumi.

Masjid jamea.

Anas Hajjar jää muistelemaan kotikaupunkinsa Damaskoksen Masjid jameaa.

Se on kaupungin keskusmoskeija, niin sanottu seurakuntamoskeija. Lähimoskeijoita suurempi ja näyttävämpi.

Keskusmoskeijassa islaminuskoiset rukoilevat perjantairukouksia ja juhlarukouksia, kuten pyhän Ramadan-kuukauden Eidia. Niissä on aina myös saarna.

Hajjar on esittänyt julkisuudessa, että Helsingistä puuttuu kolme keskusmoskeijaa. Suur-Helsingin alueelta jopa viisi.

Hän tekee nopean laskutoimituksen: pääkaupunkiseudulla asuu lähes puolet Suomen muslimiväestöstä. Heistä noin puolet Helsingissä. Määrä kasvaa koko ajan.

”Helsinki on ainoa Euroopan pääkaupunki, jossa ei vielä ole niin sanottua keskusmoskeijaa”, hän ihmettelee.

”Ateena oli toinen, mutta sielläkin se on jo rakenteilla.”

Euroopassa on jonkinlainen moskeijoiden rakennusbuumi, joka näkyy Suomessakin. Anas Hajjar on mukana Helsingin keskusmoskeijahankkeessa.

”Tukisin kaikkia moskeijahankkeita, mutta tämä on sellainen, joka voisi nyt onnistua.”

Keskeneräisiä moskeijahankkeita on myös Turussa ja Oulussa. Ja esimerkiksi Tukholmassa juuri nyt neljä.

 

Islamin rukouskutsu, adhaan, katkaisee puheen. Kello on 13.24.

Hajjar lähtee juoksujalkaa kohti isoa rukoussalia.

Kymmenkunta paljasjalkaista miestä seisoo ritirinnan kasvot kohti mihrab-syvennystä ja qibla-seinää, joka osoittaa kohti Mekkaa.

Miehet resitoivat Koraanin ensimmäistä suuraa, islamin Isä meidän -rukousta.

Allahu akbar!” he toistavat, polvistuvat ja painavat otsansa punaiselle plyysimatolle.

Jumala on suuri.

Anas Hajjar asettuu rukoilemaan salin etuosaan omalle tuolilleen. Takaosassa yksinäinen rukoilija polvistuu matolle.

Rabitan päärukoussalissa on tänään väljää.

Tänne mahtuisi parisataa rukoilijaa lisää. Rukoussali on Helsingin suurimpia ja Rabita jonkinlainen moskeijoiden oppi-isä Suomessa.

Naisten puoli on miesten salin takana. Se on kooltaan alle kolmasosan miesten salista.

Mekan puoleisesta seinästä avautuu ikkuna kohti päärukoussalin qibla-seinää. Aukon kautta naiset seuraavat imaamin perjantaisaarnaa.

Salin nurkassa on päähuiveja ja seinällä tiedote: moskeija tarjoaa perheristiriitojen sovittelua.

Tänään naisten puolella ei rukoile kukaan.

Lisääntyisikö uskonnollinen radikalisaatio Suomessa?

Pääkaupunkiseudun rukoushuoneita kuvailtiin nuhjuisiksi, kun joukko bahrainilaisia vieraili niissä Islam Expo -tapahtuman yhteydessä 2013. Tapahtuman järjesti muslimien kattojärjestö Suomen islamilainen neuvosto.

Matkan aikana syntyi idea. Pieni Bahrainin kuningaskunta Persianlahdella haluaisi rahoittaa Helsingin sunniyhteisölle ensimmäisen keskusmoskeijan ja monitoimikeskuksen.

Miksi ihmeessä, ihmeteltiin.

Nyt moskeijan rahoituksesta on syntynyt kova poru. Avoimia kysymyksiä on runsaasti, valmiita vastauksia tuskin lainkaan.

Mistä rahat lopulta tulisivat?

Jos Bahrainista, niin minkälaisia ideologisia vaikutuksia Persianlahden maista tuleva raha synnyttäisi?

Toisiko se mukaan radikaalimpaa islamin tulkintaa, wahhabismia?

Lisääntyisikö uskonnollinen radikalisaatio Suomessa?

Olisiko moskeija jopa turvallisuusriski?

Hankkeen taustalla olevalla Suomen islamilaisella neuvostolla ei ole rahaa. Pikemminkin päinvastoin. Se jäi velkaa Islam Exposta, ja nyt sillä on ulosottovelkaa yhteensä noin 50 000 euroa.

Velka on syntynyt osittain imaami Anas Hajjarin puheenjohtajakaudella. Silloin neuvoston hallituksessa istui myös useissa muslimijärjestöissä toiminut Pia Jardi.

 

Vain taivas on rajana, sanoo Muslimiliiton puheenjohtaja Jardi.

Hän seisoo hotelli Radisson Bluen pienessä kokoushuoneessa Helsingin Kampissa.

Ympärillä istuvat Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokuksen puheenjohtaja Ilari Rantakari, imaami Anas Hajjar, Pia Jardin aviomies Abdessalam Jardi ja Suomen islamilaisen yhdyskunnan puheenjohtaja Mohammed Hussein Omar.

Muslimikäännynnäinen Pia Jardi on hankkeen kasvot.

Hän avaa Mac-tietokoneensa ja ryhtyy esittelemään suunnitelmaa. Valkokankaalle ilmestyy ranskalaisia viivoja:

Ideointi + tukeva pohja. Sopivan alueen löytäminen. Projekti/säätiö. Maan varaaminen. Rakennuksen suunnittelu/kilpailu. Kaavamuutoshakemus. Rakentamisvaihe, luvat ja kilpailutukset.

On toukokuu 2017 ja Oasikseksi eli keitaaksi ristityn hankkeen valmisteluryhmä pitää ensimmäistä varsinaista tiedotustilaisuuttaan. Hankkeen taustalla on Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ja kaksi helsinkiläistä muslimijärjestöä.

Neuvotteluiden alkamisesta Helsingin kaupungin kanssa on kulunut yli kaksi vuotta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan moskeijan pitäisi olla jo rakenteilla mutta nyt ollaan vasta perustamassa säätiötä.

Rakentaminen on viivästynyt, mikä on tyypillistä eurooppalaisille moskeijahankkeille.

”Emme ole neuvottelemassa jonkun random-tyypin kanssa.”

Ryhmä haluaa nyt oikoa julkisuudessa olleita ”väärinkäsityksiä”. ”Me ollaan jääty uutisoinnin jalkoihin.”

Kyse ei ole ”suurmoskeijasta”. Moskeija olisi pinta-alaltaan viidesosa koko kulttuurikeskuksesta, joka olisi nykyisessä suunnitelmassa 15 000 neliötä. Suurin osa rakennuksesta olisi laajaa palvelu-, koulutus- ja dialogikeskusta.

”Erityisasemassa ovat naiset ja nuoret. Pehmeä lasku yhteiskuntaan, sitä tämä olisi heille.”

Moskeijakin olisi pinta-alaltaan yli kaksi kertaa ja koko keskus yli kymmenen kertaa Helsingin suurkirkon kokoinen parvineen.

Ja mitä tulee rahoitukseen:

Harri Holkeri sanoi ei, Paavo Lipponen sanoi ei, Esko Aho sanoi ei ja Jyrki Katainen sanoi ei”, Abdessalam Jardi luettelee tuohtuneena.

”Meillä on iso kysymys, eikä kukaan halua vastata meille. Eli mitä tehdään?”

Edelleenkään ydinryhmä ei osaa sanoa, mistä moskeijarahat tarkalleen tulisivat.

”Emme ole neuvottelemassa jonkun random-tyypin kanssa, vaan Bahrainin kuninkaan”, Pia Jardi vastaa rauhallisena.

 

Siirtolaisinstituutin tutkijat antoivat Oasis-hankkeesta oman lausuntonsa Helsingin kiinteistövirastolle toukokuussa.

Instituutin johtaja Tuomas Martikainen ja lausunnon toinen tekijä tutkija Teemu Pauha näkevät hankkeen taloudessa riskejä.

Heitä mietityttää se, että moskeijan rahoitus ”lepää täysin ulkopuolisten varassa myös rakennusvaiheen jälkeen”.

”Kotimainen rahoitus ja ’plan B’ puuttuvat suunnitelmasta”, Martikainen sanoo.

Alustavassa hankesuunnitelmassa keskusmoskeijan ja Oasis-monitoimikeskuksen on arvioitu maksavan yhteensä 100–140 miljoonaa euroa.

”Muissa Pohjoismaissa myös isojen moskeijoiden rakennushankkeet ovat olleet hintaluokaltaan huomattavasti pienempiä”, Martikainen vertaa.

Kööpenhaminaan vuonna 2014 valmistunut keskusmoskeija maksoi 20 miljoonaa euroa. Se rakennettiin Qatarin tuella.

Euroopan pääkaupunkien keskusmoskeijat on rahoitettu pääosin ulkomaisella rahalla, joka on usein peräisin Persianlahden öljyvaltioista.

Eurooppalaisia moskeijahankkeita tutkineen Stefano Allievin mukaan usein rahoittajana on ollut Muslim World League -järjestö. Se on profiloitunut juuri saudiarabialaisen wahhabismin levittäjänä.

Onko siis syytä huoleen?

Tuomas Martikainen toppuuttelee. Hän ei pidä ideologista vaikuttamista niin huolestuttavana tekijänä kuin julkisuudessa on esitetty. Hän sanoo luottavansa siihen, että Suomen lainsäädännön perusteella viranomaiset voivat valvoa moskeijan toimintaa riittävän tehokkaasti.

Monet rukoushuoneet Suomessa saavat jo nyt rahaa ulkomailta. Tarkkaan ei tiedetä, kuinka paljon ja mistä maista.

”En pidä todennäköisenä skenaariona myöskään sitä, että keskusmoskeijan rahoitus toisi Suomeen radikaalimpaa islamin tulkintaa.”

 

Suomen maahanmuuttoa ja kotoutumista tutkinut Tuomas Martikainen näkee Helsingin moskeijahankkeessa kunnianhimoa. Hän arvioi, että ydinryhmä on suunnittelemassa Helsinkiin aivan uudenlaista uskonnollista toimintaympäristöä.

”Minulle ei tule mieleen toista vastaavanlaista paikkaa Suomessa. Ehkä tätä paikkaa voisi ajatella jonkinlaisena uskonnollisena kansanopistona kaupungissa.”

Helsingin katukuvassa ja julkisessa tilassa islaminuskoisten temppeli olisi täysin uusi näky. Islam on lähes näkymätön asia suomalaisesa katukuvassa.

Kun moskeija on matkannut Lähi-idästä Eurooppaan, se on muuttanut luonnettaan. Länsimaistunut.

”Euroopassa moskeijat ovat alkaneet muistuttaa enemmän kristillisten seurakuntien toimintaa”, Martikainen sanoo.

Martikainen uskoo, että moskeija palvelisi myös suomalaista yhteiskuntaa. Se auttaisi kotoutumisessa ja lisäisi muslimiväestön itsearvostusta.

Nahla Hewidy Darun Amanin rukoushuoneessa Helsingin Vallilassa. Hewidy toivoo moskeijaa suomalaisille musliminuorille.

Nahla Hewidy Darun Amanin rukoushuoneessa Helsingin Vallilassa. Hewidy toivoo moskeijaa suomalaisille musliminuorille.  © Aapo Huhta

 

Rukoussalin kirjahyllyssä on lasten tuttipulloja. Punaiselle rukousmatolle on pudonnut lasten kuvakirja. Seinälle on kiinnitetty Ramadanin ajan rukousajat.

Tämä on Darun Amanin moskeija Helsingin Vallillassa.

Nahla Hewidy, 25, seisoo naisten rukoussalissa.

Hän on Nuoret Muslimit Helsinki ry:n puheenjohtaja ja suomalainen muslimi.

Helsingissä rukoushuoneet sijaitsevat usein katutasojen toimistotiloissa, kellareissa, jopa autotalleissa, niin kuin tämäkin. Niin sanottuja kellarimoskeijoita on pääkaupunkiseudulla arviolta 30, koko maassa 80. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan.

Rukoushuoneita ylläpitävät pääasiassa etniset ryhmät, joista osa on monietnisiä.

Nahla Hewidy ei koe mitään Helsingin rukoushuoneista täysin omakseen. Hän on tullut Suomeen Egyptistä kaksivuotiaana.

Yksi syy on kieli, joka saattaa vaihdella somaliasta arabiaan ja jopa urduun, rukouspaikasta riippuen.

”En välttämättä koe niissä itseäni osaksi yhteisöä.”

Hewidy sanoo kaipaavansa Helsinkiin toisen polven muslimeille suomalaista sunnimoskeijaa, jossa pääkieli olisi suomi.

Usein eurooppalaisia moskeijahankkeita viivästyttävät muslimiyhteisöiden keskinäiset riitaisuudet. Myös Oasis-hanke jakaa Helsingin muslimiyhteisöä. Suomen suurin šiialainen yhdyskunta Resalat on sanonut vastustavansa hanketta ja vedonnut rahoituksen alkuperään.

”En osaa sanoa, osataanko keskusmoskeija hyödyntää siten, että se olisi muslimiyhteisöä kokoava voima. Tämä tulee olemaan haaste yhteisölle”, Hewidy miettii.

”Mutta en ymmärrä, miksi joku vastustaa sitä, että saisimme paremmat tilat kuin nämä meidän nykyiset rukoushuoneemme.”

Suomen sunniyhteisö on Hewidyn mielestä jo kokonsa puolesta eri asemassa kuin paljon pienempi šiiavähemmistö.

Suurin osa sunneista ei hänen mukaansa voi myöskään ottaa pankkilainaa tai maksaa lainasta korkoa.

”Se asettaa meidät eri tilanteeseen.”

Muttaqi Khan isänsä johtamassa rukoushuoneessa Vallilassa. Hän uskoo, että uusi moskeija auttaisi koko muslimiyhteisöä.

Muttaqi Khan isänsä johtamassa rukoushuoneessa Vallilassa. Hän uskoo, että uusi moskeija auttaisi koko muslimiyhteisöä.  © Aapo Huhta

 

Muttaqi Khan, 24, käy usein Helsingin kellarimoskeijoissa: Vallilassa, Malmilla, Itäkeskuksessa ja tataarien Islam-talossa Helsingin keskustassa.

”Kokemus on eri paikoissa erilainen.”

Hänen isänsä on Vallilan moskeijan imaami, bangladeshiläissyntyinen Abdul Quddus Khan.

Nahla Hewidy ja Muttaqi Khan ovat suomalaisia muslimiaktivisteja.

”Keskusmoskeija erilaisine palveluineen auttaisi musliminuoria integroitumaan paremmin yhteiskuntaan”, Khan uskoo.

”Se auttaisi koko yhteisöä.”

Keskusmoskeija olisi monelle toisen polven musliminuorelle symboli siitä, että heidät on hyväksytty osaksi suomalaista yhteiskuntaa, Khan sanoo.

Myös Nahla Hewidy uskoo, että keskusmoskeija palveluineen voisi vähentää musliminuorten syrjäytymistä ja sitä kautta ehkä myös haluja lähteä jihadistitaisteilijoiksi Lähi-itään.

”Sieltä saisi hengellistä tukea. Mutta nuoret pitäisi ensin saada moskeijoihin.”

”Moskeija tarjoaa myös muita palveluja, jotka auttavat yhteisöä. Kuten Ramadanin iftaar-illalliset”, Khan antaa esimerkin.

Suomen muslimiväestöstä yli puolet on alle 20-vuotiaita. Toisen polven muslimeja on jo 10 000–15 000, ja määrä kasvaa koko ajan.

Helsingin uusi pormestari Jan Vapaavuori vastustaa.

Rahan lisäksi moskeijahankkeita ohjaa politiikka. Euroopan turvallisuustilanne ja terrori-iskut ovat lisänneet varovaisuutta.

Varoittavia esimerkkejä moskeijoiden toiminnasta löytyy Euroopasta läheltä: Göteborg, Gävla, Kööpenhamina, Bryssel.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on sanonut vastustavansa keskusmoskeijan rakentamista Helsinkiin, ”tulipa raha mistä tahansa”.

”Moskeijan rakentaminen olisi ennen kaikkea poliittinen kannanotto ja uskonnonvapauden ele”, Nahla Hewidy vastaa poliitikoille.

”Niin kauan kuin poliitikot ja päättäjät eivät anna ihmisten harjoittaa uskoaan vapaasti, niin kauan uskonnonvapaus ei toteudu myöskään kadulla.”

”Perustuslaista huolimatta meillä ei mielestäni ole tällä hetkellä uskonnonvapautta”, Hewidy sanoo.

Helsingin kaupunki tilasi vuonna 2016 sisäministeriöltä turvallisuusarvion Helsingin moskeijahankkeesta. Tulos oli osittain yllätys: oikeassa ohjauksessa moskeija ehkäisisi radikalisoitumista ja edistäisi kotouttamista.

Tutkimusten mukaan musliminuoria ei värvätä jihadistitaistelijoiksi ensisijassa moskeijoissa, vaan niiden ulkopuolella, internetissä.

Anas Hajjar väittää, ettei missään Suomen rukoushuoneessa ole värvätty musliminuoria jihadisteiksi.

”Jos näemme, että joku pyrkii värväämään, häntä estetään”, hän vakuuttaa.

Euroopassa harva muslimi kuuluu kuitenkaan seurakuntaan. Tutkimusten mukaan vain joka kolmas eurooppalainen muslimi käy säännöllisesti moskeijassa. Nuoret kaikkein vähiten.

 

Hanasaaren voimalaitoksen parkkipaikka Sörnäisten kupeessa Helsingissä ammottaa tyhjyyttään. Vieressä pauhaa Sörnäisten rantatien liikenne.

Arkkitehti ja tutkija Hossam Hewidy on seissyt lukuisia kertoja voimalaitoksen edessä – ja kuvitellut. Vasemmalla Parrukatu, oikealla Hanasaarenkatu. Niiden välissä valtava parkkipaikka.

Voisiko tällä paikalla olla joskus sunnimoskeija?

Egyptiläissyntyinen Hewidy haluaisi nähdä parkkipaikan tilalla elävän ja monikulttuurisen moskeijan.

Moskeijassa kiteytyy hänen mukaansa ajatus kuulumisesta johonkin, belonging, varsinkin kun on kyse vähemmistöstä.

”Moskeija on yhteiskunnalta arvostuksen osoitus eri taustaisia ihmisiä kohtaan. Mutta ennen kaikkea tämä olisi testi Suomen muslimiyhteisölle.”

Hanasaaren viimeinen voimalaitos puretaan alueelta vuoteen 2024 mennessä. Helsinki on toivonut alueelle näkyvää maamerkkiä.

Oasis-hankkeen valmisteluryhmä odottaa nyt tonttivarauksen etenemistä. Tontti on ollut Bahrainin ehto lupauksille etsiä moskeijalle rahoitus.

Helsingin kiinteistövirasto antaa Hanasaaren tonttivarauksesta päätösehdotuksensa syys–lokakuussa.

Sen jälkeen kaupunginhallitus päättää määräaikaisesta tontinvarauksesta.

Helsingin kaupunginvaltuusto tekee aikanaan päätöksen rakentamisen edellyttämästä kaavamuutoksesta, jos hanke etenee sinne asti.

Jos näin ei käy, voi sanoa, että Helsingin keskusmoskeijaa on rakennettu kuin Iisakinkirkkoa. Siitä on tullut ikuisuushanke.

Eurooppalaisen kokemuksen mukaan konfliktit eivät ole välttämättä moskeijahankkeiden lopullisia kuoliniskuja.

Iisakinkirkkoakin rakennettiin Pietariin 40 vuotta. Myös se valmistui aikanaan. Lopulta siitä tuli kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä. 

 

Juttua varten on haastateltu entistä suurlähettilästä, Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokuksen puheenjohtajaa Ilari Rantakaria. Lähteenä on käytetty Teemu Pauhan ja Tuomas Martikaisen Lausunto Oasis-hankkeesta -selvitystä.