Some-kansa saa syyttää itseään: Nettilynkkaus vaikutti Tapanilan raiskauksen tuomioihin

Tuomioistuin haluaa itse määrätä rangaistuksistaan, sanoo rikosoikeuden professori.

käräjäoikeus
Teksti
Päivi Lakka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Rikosepäilyn saamaa poikkeuksellisen laajaa julkisuutta on ennenkin käytetty lieventämisperusteena tuomiossa, mutta vain harvoin, kertoo Lapin yliopiston rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen.

Rangaistusta on lupa kohtuullistaa, jos tekijälle on koitunut rikoksesta ns. muu seuraamus.

”Puolustus vetoaa laajaan julkisuuteen etenkin tapauksissa, joissa julkisuus menee normaalin tiedonvälityksen yli ja siitä on asianomaisille huomattavan paljon ylimääräistä haittaa.”

Syytettyjen uhkaileminen ja heidän yksityisten tietojensa sekä kuviensa levittäminen saattavat saada aikaan lopputuloksen, joka on täysin päinvastainen kuin se, johon uhkailijat pyrkivät.

Se voi johtaa Utriaisen mukaan joissain tapauksissa jopa lievempiin tuomioihin kuin jos asia ei saisi laajaa julkisuutta.