SK:n arkistoista: Miten kävisi urheilukilpailuiden suosiolle? Entä elokuvien? – SK seurasi, kun ”televisiohysteria” iski Suomeen

Ennen television saapumista Suomeen lukijoille kerrottiin huhupuheita Yhdysvalloista. Niiden mukaan kaikille oli kehittymässä liiasta katselusta "televisio-niska".
Kotimaa 25.12.2020 12:02
Näköradio on valmis, Suomen Kuvalehti julisti vuonna 1947.
Näköradio on valmis, Suomen Kuvalehti julisti vuonna 1947.

Vaikutukset olivat rajuja. Ihmisille oli Suomen Kuvalehden mukaan kehittynyt liiallisen television katselun seurauksena niin sanottu televisio-niska. Lastenkin ulkonäkö oli muuttunut. Heidän alaleukansa oli työntynyt eteenpäin, kun he olivat nojanneet päätään käsiin samalla, kun katsoivat ohjelmia.

Hammaslääkärit olivat huhupuheiden mukaan Yhdysvalloissa jo kiireisiä korjatessaan näitä purentavaurioita, lehti kirjoitti. Kirjoitus ilmestyi vuonna 1955.

Samassa kirjoituksessa uutisoitiin siitä, miten uusia laitteita oli esitelty ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle Suomessa. Helsingin Kauppakorkeakoululla järjestetyt tilaisuudet olivat vetäneet lehden mukaan yhteensä ”tuhatmäärin” ihmisiä.

Moni halukas television katsoja joutui jonottamaan tunteja. Sisäänpäsyn jälkeen Tallinnasta lähetettyä ohjelmaa sai seurata puoli tuntia. Laitteet oli valmistettu Neuvostoliitossa.

Halvimmat televisiot maksoivat nykyrahassa mitattuna noin 1 300 euroa.  Jutun kuvituksessa näkyy, että ne muistuttivat enemmän radioita, joissa oli vain pikkuruinen ruutu kyljessä. Ruudun läpimitta saattoi olla alle 20 senttimetriä.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa kehiteltiin laajalle yleisölle jo värillisiä lähetyksiä.

 

Television tulemista oli odotettu Suomessa pitkään, sekä hartaudella että epäluulolla. Suomen Kuvalehti seurasi tekniikan kehitystä tiiviisti.

Britanniassa ja Saksassa kerrottiin ensimmäisten lähetysten aloittamisesta vuonna 1935.

Lähetyksiä tultaisiin kuitenkaan tuskin koskaan lähettämään aamusta iltaan, arvioi Yleisradion studiopäällikkö Suomen Kuvalehdessä. Täältä voi lukea, miten hän perustelee radion olevan televisiota käytännöllisempi, koska televisiota voi seurata vain pimennetyssä huoneessa ja paikoillaan pysyen.

Laitteet kuitenkin kehittyivät.

”Näköradio on valmis”, Suomen Kuvalehti julisti vuonna 1947. Kehitettävää tosin löytyi edelleen. Jutussa esittellään laitteiden rajoitteita, joihin kuului muun muassa se, että värikuvia pystyi lähettämään vasta muutaman kilometrin päähän.

Miten kävisi urheilukilpailuiden suosiolle? Entä teatterin tai elokuvien? Uuden median vaikutusta yhteiskuntaan pohdiskeltiin lehdessä vuonna 1950. Ainakin televisio muutti sisutusta ja sai perheet pysyttelemään Suomen Kuvalehden mukaan enemmän kotona iltaisin. Jutussa kuvataan myös, miten kodissa ”elävä kuva vie koko tarkkaavaisuuden”.

Vuonna 1956 Suomen Kuvalehdessä julkaistiin myös kirjoitus, jonka kirjoittajan mukaan televisio sai miehet juomaan liikaa olutta ja heidän vaimonsa laiminlyömään kotityöt ja ostamaan säilykkeitä. Teorioihin voi tutustua täältä.

Kuohunnasta huolimatta televisiot levisivät maa kerrallaan.

Ennen Suomea televisioverkon ehti rakentaa itselleen Ruotsi. Suomen Kuvalehdessä kirjoitettiin vuonna 1955, kun Ruotsissa oli ehditty lähettää koelähetyksiä puolen vuoden ajan, että maa ei ole vältyttynyt ”televisiohysterialta, tuolta yleismaailmalliselta muotitaudilta.”

Suomessa valitettiin Yleisradion käsittämätöntä hitautta televisioasiassa vielä kaksi vuotta myöhemminkin. Mutta lopulta televisio tuli. Ensin aloitti TES-TV eli Tesvisio pienelle näkyvyysalueelle, sen jälkeen Yleisradio ja myöhemmin Mainos-Tv. Monopoliin liittyvästä riitelystä voi lukea tästä.

Suomen kuvalehti kirjoitti vuonna 1965 kootusti television alkutaipaleesta. Esimerkiksi parikymppisistä Pertti Salolaisesta ja Hannu Karposta, jotka olivat päässeet näyttämään kyntensä toimittajina. Juttu löytyy tästä.

 

PIDÄN SUUNNATTOMASTI televisiomainoksien katsomisesta, kirjoitti toimittaja ja kirjailija Juhani Mäkelä vuonna 1969.

Pääasiassa juuri niiden katselua varten meillä oikeastaan televisiovastaanotin kotona onkin.

Kirjoittaja vinoili, tietysti, mutta todella kirjoitti mainoksista pitkään ja hartaasti. Gillette, Volkswagen, Rexona ja Bio Luvil…

”Usein unettomina öinä mietiskelen, kestääkö onnellinen idylli Fairy-perheessä.”

Kaikki katsoivat samoja mainoksia, niin kuin ohjelmiakin. Runsaassa vuosikymmennessä televisio oli löytänyt paikkansa keskeltä ihmisten olohuoneita ja elämiä.

Samana vuonna lehti päästi viisi tunnettua suomalaista haaveilemaan, mitä televisiosta tulisi lauantai-iltana, jos he saisivat päättää. Joukossa oli muun muassa toimittaja Jukka Kajava kertomassa unelmaohjelmistostaan.

Yhtenäiskulttuuri todella oli vahva, se välittyi myös jutun toiveista.

Yksi kirjoittajista esitti ehdotuksen, että lauantain tv-ohjelmisto suunniteltaisiin sen mukaan, että kello seitsemästä kahdeksaan olisi miesten saunavuoro, jolloin televisiosta tulisi naisille esimerkiksi hyödyllistä, kodin hoitamiseen liittyvää ohjelmaa. Kahdeksasta yhdeksään miehille tulisi vastaavasti naisten saunatunnin aikana vaikkapa päivänpoliittista ohjelmaa.

 

Lyhyessä ajassa televisiosta tuli Suomessa merkittävä ja vaikutusvaltainen media.

Tekeekö televisio kansanedustajia, Suomen Kuvalehden jutussa kysyttiin vuonna 1967. Poliitikkoja rankattiin sen mukaan, kuka pärjäsi mitenkin hyvin televisiossa ja kuka taas radiossa. Tästä pääsee lukemaan, minkälaisten poliitikkojen arvioitiin hyötyvän televisioesiintymisistä.

Koska televisio oli niin tärkeä ja kanavien lukumäärä nousi alun yhdestä ja kahdesta hitaasti, vahdittiin tarkkaan ketkä pääsivät kameravaloihin ja mitä ohjelmia esitettiin.

Vuonna 1968 Suomen Kuvalehti haastatteli Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repoa. Lukijat saivat lähettää haastattelua varten kysymyksiä ja niitä tulikin ”tulva”. Lehteen yritettiin valita polttavimmat:

Miksi radiossa sai polttaa (tikun raapaisuhan kuului usein), mutta televisiossa ei? Miksi ruotsinkielisille piti olla oma uutistoimitus? Kun Forsytein tarina kerran on niin suosittu, eikö sen kaltaisia (ei kurjia) ohjelmia voitaisiin esittää enemmän?

Kun tv:seen totuttiin, kirjoittelu väheni. Telkkari oli arkistunut.

Kaikki SK:n televisiota käsittelevät jutut, samoin kuin jokaisen SK:n numeron vuodesta 1916 löydät SK:n digiarkistosta. Arkisto on SK:n digitilaajien vapaasti luettavissa.

 

Jutussa on käytetty lähteenä teosta Vesa Vares ja Sakari Siltala: Sanan ja kuvan vuosisata – Suomen Kuvalehti 1916-2016 (Otava).