SK tutki: Vain yksi vastarannan kiiski – Suomalaiset euroedustajat ovat ryhmiensä uskollisia sotureita

Myös eurokriittisyydestään tunnettu Paavo Väyrynen pysyy pääosin ryhmänsä linjoilla.
Kotimaa 23.4.2016 13:00
© Hannu Kyyriäinen

Komission esitys hämmästytti. Kun Yhdysvalloissa Volkswagenia vietiin päästöhuijausten takia käräjille, EU:ssa haluttiin höllentää dieselautojen päästörajoja.

Ryhmä meppejä laati vastalauseen, joka kaataisi komisson esityksen parlamentissa.

Siitä äänestettiin 3. helmikuuta 2016. Parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeistolainen EPP asettui lähes yksimielisenä tukemaan komissiota.

Komission esitys hyväksyttiin.

EPP:n paikalla olleista 205 edustajasta vain kymmenen äänesti komissiota vastaan. Yksi kapinallisista oli Sirpa Pietikäinen (kok), Suomen entinen ympäristöministeri.

Äänestys ei ollut ensimmäinen kerta, kun Pietikäinen vastusti omaa ryhmäänsä. Kuluvalla, heinäkuussa 2014 alkaneella kaudella, hän on äänestänyt ryhmänsä linjaa vastaan keskimäärin noin yhdessä äänestyksessä viidestä.