25 vuotta sitten

SK:n arkisto 09.09.2021 18:00

Komissaari Hans van den Broek vastaa komissiossa EU:n ulkosuhteista muun muassa Keski- ja Itä-Eurooppaan sekä Neuvostoliiton hajotessa syntyneisiin maihin. Hän uskoo unionin olevan valmis ottamaan seuraavat uudet jäsenet aikaisintaan vuonna 2001 tai 2002. Tähän joukkoon ei kuulu kuin osa jäsenyyttä hakeneista entisistä sosialistimaista.

Suurten EU-maiden arvellaan olevan ensisijaisesti kiinnostuneita Puolan, Tšekin ja Unkarin saamisesta mukaan ja koettavan lykätä Baltian maiden jäsenyyttä. Van den Broek vakuuttaa kaikkien hakijamaiden olevan toistaiseksi samalla viivalla.

Eniten parannettavaa jäsenkandidaateilla on komissaarin mielessä vähemmistöjensä kohtelussa. Se on hänen mukaansa myös yksi jäsenyyden kynnyskysymys.

Puola, Tšekki ja Slovenia täyttävät kirkkaasti vaatimuksen. Sekä Latviassa että Liettuassa valtaväestön ja venäläisten suhteet ovat melko rauhalliset, ja Unkariakin kansallisuuskiistat koskettavat lähinnä välillisesti, naapurimaissa asuvien unkarilaisten kautta.

Sisältö