25 vuotta sitten

SK:n arkistosta: Dramatiikkaa ja puuteria (1996), Onko hypermedia tulevaisuuden olohuone (1991).

SK:n ARKISTO
Teksti
Suomen Kuvalehti

Kollektiivinen helpotuksen huokaus kuului selvästi hiirenhiljaisessa Estonia-teatterissa, kun vaalilautakunnan puheenjohtaja Enn Markvart oli toistanut 196 kertaa Meri-nimen. Viisi äänestyskierrosta vaatinut presidentin valinta oli viimein ohi.

Neljä viikkoa kestäneen kriisin aikana paljastui Viron sisäpolitiikan koko kuva. Asiallisen ja korrektin kamppailun lisäksi virolaisille tarjottiin ennenkokematonta poliittista oksennusta, joka huipentui uuden itsenäisyyden alkuaikojen sankarin, kansanrintaman johtajan ja pääministeri Edgar Savisaaren kirjeeseen presidentti Lennart Merelle. Kirje toimitettiin Merelle vain kaksi päivää ennen ratkaisevaa valitsijamieskokousta ja vuodatettiin saman tien julkisuuteen.

Kirjeessään Savisaar syytti Merta KGB:n entiseksi agentiksi. Presidentti oli kirjeen mukaan ollut myös tuhlaileva ja laskujaan maksamatta jättävä mies.

Olisi väärin sanoa, että Savisaar vain sohaisi ampiaispesää. Pikemminkin hän kiersi puukkoa edelleen auki olevassa haavassa.