25 vuotta sitten

SK:n arkistosta 16.04.2021 06:00

Kuolemantuomio on toistaiseksi peruutettu. Sen elinsiirtojonosta yöllisellä puhelinsoitolla poimittu helsinkiläisnainen tietää taksissa matkalla sairaalaan. Muut pelot ja huolet ovat sillä hetkellä toisarvoisia. 50-vuotias on jo kerran käynyt menehtymisen rajalla, ollut useamman vuorokauden syvässä tajuttomuudessa, maksakoomassa.

Myös ympäri vuorokaudet päivystävä elinsiirtoryhmä on koossa Helsingin Yliopiston kirurgisen sairaalan transplantaatiotoimistossa hieman puolenyön jälkeen.

Vainaja on valmisteltu. Hän on liinoissaan, letkuissaan, valmis avattavaksi. Monitoreista näkyvät arvot – sydänkäyrä, verenpaine, hengitysilman hiilidioksidin määrä – ovat hyvät. Sairaalan silmäkirurgi on jo käynyt irrottamassa sarveiskalvot.

Vainaja ehkä on – kuten kuka tahansa meistä satoina itsestään selvinä avautuvista aamuista – lukenut lehtensä, juonut kahvinsa ja ehkä ehtinyt työpaikalleenkin. Ja sitten äkisti, mikään ei enää koskaan voi olla kuin ennen. Hän saa rajun ja laajan aivoverenvuodon, hänestä tulee aivokuollut. Aivojen elämä on päättynyt ja sen mukana kaikki, lopullisesti, peruuttamattomasti.

Sisältö