Loppuiko työ tekemällä?

Tiedonsiirron yleiskone "multikka" herätti 1990-luvulla kovia odotuksia.

sk 25 vuotta sitten 15.03.2019 06:00

SK 11/1994 (18.3.1994) Jukka Ukkola: ”Loppuiko työ tekemällä?”

Yksi työttömyyden syväsyy, automatisaatio, jakaa filosofit ainakin kahteen ryhmään, teknopessimisteihin ja tekno-optimisteihin. Optimistit väittävät, ettei tämänhetkinen tilanne ole ennenkuulumaton poikkeus, vaan markkinat ja teknologia itse luovat kysyntää, jonka tyydyttämiseen taas kohta tarvitaan työläisiä kuten ennenkin.

Tämänhetkisten näkymien perusteella seuraava suuri aalto saattaa olla tietoliikenteen kehittyminen ja siihen liittyvä tietokoneen, television ja puhelimen yhdistyminen tiedonsiirron yleiskoneeksi, ”multikaksi”, joka voisi vastata auton keksimistä. Ainakin amerikkalaiset investoijat syytävät rahojaan juuri tuohon suuntaan.

 

Erikoistutkija Martin Ollus VTT Automaatiosta näkee nykyisissä teknologian peloissa samaa henkeä kuin viime vuosisadalla koneiden vastustuksessa. Yhden maan, esimerkiksi Suomen, mittakaavassa teknologian kehitys on hänen mielestään välttämätöntä nimenomaan siksi, että työpaikkoja saadaan säilymään ja syntymään. Ollus myöntää, että maailmanlaajuisesti tilanne on monimutkaisempi. Ei mikään voi kasvaa äärettömästi äärellisessä tilassa, ei sekään, että hyvinvoinnin jatkuva lisäys otetaan energiasta ja luonnosta.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö