Moni pakkaus päältä kaunis

Suomalaisia varoitettiin ostamasta kinkkua Tallinnasta.

sk 25 vuotta sitten 13.12.2019 06:00
SK 50/1994 (16.12.1994) Arja Piispa: ”Moni pakkaus päältä kaunis”
SK 50/1994 (16.12.1994) Arja Piispa: ”Moni pakkaus päältä kaunis”

Suuri tanskalainen lihanjalostaja Tulip International A/S on vuosikymmeniä jalostanut ns. lounaslihaa, kansainväliseltä nimeltään Pork Luncheon Meat, jota myydään säilykepurkeissa. Pieni suomalainen perhe on vuosikausia ostanut tätä kyseistä tuotetta. Viime kesänä tuttu purkki osui silmiin tallinnalaisen Kaubahallin hyllyltä. Kun hinta oli halpa, lounaslihaa hamstrattiin muutama purkki kesäksi.

Purkki oli päältä täsmälleen samanlainen kuin aiemmat, mutta sisältö maistui sahanpurulta ja näyttikin siltä. Toinen purkki osoittautui samanlaiseksi. Ajatellaanko Tanskassa, että Viroon kelpaa kehnompi laatu?

”Se on hyvinkin mahdollista”, vastasivat kaikki asiantuntijat, joille kysymys esitettiin. ”Kyllä sellaista sattuu, Suomessakin.”

Virossa elintarvikkeiden maahantuojia on lukematon määrä ja tukkukauppiaita pitkälti toista sataa. Toiminta on paikallisen kauppiaan mukaan ”todella villiä”.

Sisältö