Betoninkova peli

1990-luvulla pesäpallo kaupallistui ja irtautui junttien sotapelin maineesta.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tahko pihkala tuskin pyörisi haudassaan, vaikka tietäisi, miten pesäpalloa nykyisin pelataan  ponteva markkinamieshän hänkin oli. Saattaisi hän kuitenkin vähän kummastella, mitä ovat Koffin ykkönen, ABB:n kakkonen, Postin kolmonen, Always-vuoropari, Herbina-pelaaja tai Rannin tuomarit. Kyllä ne kaikki ovat pesäpallotermejä, kaupallisella uuskielellä. Huippupesis elää nykyisellään melkein puoliksi sponsoreiden eli ”yhteistyökumppaneiden” varassa, ja osuus kasvaa.

Ainakin markkinointinsa puolesta pesäpallo on päässyt eroon vanhasta maineestaan maalaisena ja vähän hönttinä pelinä, jota pelaillaan pientareilla huudellen sekavia.

 

Yleisölleen pesäpallon on helppo olla mieliksi, koska sitä eivät sido kansainväliset säännöt. Umpikotimaista lajia voi tarvittaessa räätälöidä yleisön mieltymysten mukaan.

Sääntömuutosten lisäksi pesäpalloa on salonkikelpoistettu. Pihkalahan kehitti pelin muun muassa sotataitojen verestyttäjäksi. Pallo painaa saman kuin käsikranaatti, pesille syöksyily vastaa elämää juoksuhaudoissa. Suojeluskunnat olivat pesäpallon tehokkaimpia levittäjiä ensi vuosikymmeninä.

Nykyisin liiasta sotaisuudesta on päästy eroon uudistamalla kielenkäyttöä. Pari vuotta sitten päätettiin, että pelaaja ei ”kuole” vaan ”palaa”. ”Haavoittuminen” sentään säilyi termistössä.

Kansallispeliä se on vasta sitten, kun sitä pelataan Äänisjärvestä Pohjanlahteen ja Auran rannoilta Ruijan suulle”, kirjoitti Tahko 1919.

Jukka Ukkola