Sipilän perustelut tiedustelulain kiirehtimisestä hatarat: Supo tiesi Turun tekijästä jo etukäteen

Uutisanalyysi: Yksilön oikeudet ovat vaarassa jäädä jalkoihin, kun tiedustelulakia runnotaan valmiiksi.

Sipilä I
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) otti voimakkaasti kantaa valmisteilla olevan tiedustelulain puolesta suurlähettiläskokouksessa pitämässään puheessaan.

Sipilä viittasi Turun tapahtumiin ja kiirehti tiedustelulain viemistä eduskuntaan.

Emme voi jatkaa niin, että saamme tietoja mahdollisesti kansalaistemme turvallisuuden kannalta vaarallisista henkilöistä ulkomailta, mutta emme pysty riittävällä tavalla ja ajoissa itse henkilöitä tutkimaan”, Sipilä sanoi.

Pääministeri Sipilä tuskin oli lukenut suojelupoliisin tiedotetta Turun iskusta. Siinä myönnettiin viranomaisten saaneen jo alkuvuodesta 2017 vihjeen Turun puukotuksista epäillystä miehestä. Vihje tuli Lounais-Suomen poliisille, joka oli välittänyt tiedon Supolle.

Perustelut tiedustelulain ”kiirehtimiselle” ovat olleet poliittisessa puheessa samanlaiset jo hyvän tovin. Kaikilla muillakin on tiedustelulaki, Suomi ei voi olla muiden maiden tiedustelun varassa, on jankutettu.