Sipilän hallitus saa mojovan joululahjan: Työttömyysturvan menot laskevat jopa puoli miljardia euroa

Etuuksien saajia on ollut kuukausittain noin 20 000 vähemmän.

Sipilä I
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen työttömyysturvan menot olivat vuonna 2016 ennätyksellisen korkealla, noin 4,9 miljardissa eurossa. Korvausten määrä oli vuoden 1996 tasolla ja etuuksia sai enimmillään lähes 424 000 ihmistä.

Nyt vuonna 2017 korvauksia on maksettu lokakuun loppuun mennessä noin 3,8 miljardia euroa. Kelan johtava tutkija Pertti Honkanen arvioi, että etuuksia maksetaan 4,5 miljardia euroa tai jopa vähemmän. Valtion ja työttömyyskassojen työttömyysturvamenot pienenevät siis jopa puoli miljardia euroa.

Eniten menot ovat vähentyneet ansiosidonnaisen osalta. Tänä vuonna ansiosidonnaista on maksettu noin 300 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.

Honkasen mukaan selittävä tekijä ei kuitenkaan ole pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen päätös leikata ansiosidonnaista päivärahaa 100 päivällä tämän vuoden alusta.

”Lyhentäminen ei vielä vaikuta, koska lakimuutos koskee vain niitä, joiden työttömyyspäivärahakausi alkaa tämän vuoden puolella tai myöhemmin”, Honkanen sanoo.