Sipilän hallitus jyrää ammattiliitot – työllisyyspaketista tehdään budjettilait jo ensi vuoden alusta

Työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteinen ehdotus on liian kaukana sovusta. Aikaa on enää pari päivää.
Kotimaa 28.9.2016 15:42
SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (vas.) ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola poistuvat työllisyystyöryhmästä vastaavien ministerien kokouksesta Helsingissä 28. syyskuuta 2016. © MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) asettama kolmikantainen ryhmä ei ole päässyt sopuun niin kutsutusta työllisyyspaketista. Tällä ei sinänsä ole merkitystä, sillä Sipilän hallitus tekee päätöksensä esityksen yksimielisyydestä tai sen puutteesta huolimatta.

Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, STTK ja SAK sekä EK yhdessä ministeriöiden virkamiesten kanssa ovat syyskuun ajan neuvotelleet yhteisestä esityksestä, joka lisäisi työllisyyttä 10 000 työpaikalla.

Jo neuvottelun ensi metreillä tuli selväksi, etteivät ansiosidonnaiseen tehtävät lisäheikennykset käy ammattiliitoille.

Viidestä eri asiakokonaisuudesta koostuvan työllisyyspaketin esityksen pääpaino on ollut ansiosidonnaisen työttömyysturvaan tehtävät ”uudistukset”. Sipilän hallitus uskoo, että muutokset tuovat yhteensä 8 000 uutta työpaikkaa.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu