Seniorit saavat töitä

Työllisyys on kasvanut selvästi nopeimmin vanhimmissa ikäryhmissä.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Roope Uusitalo
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Heinäkuussa työikäisistä suomalaisista oli työssä suurempi osa kuin kertaakaan vuoden 1990 jälkeen. Kausitasoitettu työllisyysaste oli melkein 72 prosenttia. Työttömyysastekin oli pienentynyt seitsemän prosentin pintaan. Se alittaa monet arviot rakenteellisesta työttömyydestä.

Näin lujaa suomalaisilla työmarkkinoilla ei ole mennyt aikoihin.

Hiukan pitemmällä perspektiivillä tarkasteltuna työllisyys on kasvanut selvästi nopeimmin vanhimmissa ikäryhmissä. 1990-luvun puolivälissä vain joka kolmas 55–64-vuotiaista oli työllinen. Tämän vuoden heinäkuussa työllisiä tästä ikäryhmästä oli jo melkein kaksi kolmasosaa. Myös eläkeiän ylittäneitten työllisyys kasvaa tasaisesti, olkoonkin, että suuri osa eläkeikäisten tekemästä työstä on lyhyitä keikkoja ja osa-aikaisia työsuhteita.

Muutokseen ovat vaikuttaneet sekä työkyvyttömyyseläkkeiden väheneminen että eläkepolitiikan muutos.