Sekava lähdevero: KHL-pelaajille tulossa pakkoperintä?

Ulkomailla asuvien urheilijoiden ja taiteilijoiden lähdevero on Suomessa poikkeuksellisen alhainen. KHL-liiga ei aio maksaa veroa lainkaan.
Kotimaa 3.10.2014 05:03
Atlant Mytištšin Oleg Jashin ja Jokereiden Jere Karalahti KHL-ottelussa Helsingissä 27. syyskuuta. © Markku Ulander / Lehtikuva

Oopperalaulaja Karita Mattilan manageri ja aviomies on ihmeissään.

”Mitä syytä Suomen valtiolla on luopua miljoonien verotuotoista poikkeuksellisen matalan lähdeveron kautta? Eikö ketään kulttuurialalla kiinnosta näin menetettävät miljoonat?” Tapio Kuneinen sanoo.

Ulkomailla asuvat taiteilijat ja urheilijat maksavat Suomessa lähdeveroa 15 prosenttia, joka on vain puolet yleisestä kansainvälisestä tasosta. Valtio menettää verotuloja tämän vuoksi miljoonia euroja joka vuosi.

Viime vuonna lähdeveroa kertyi noin 4,7 miljoonaa euroa, suurin osa taiteilijoilta. Kansainvälisesti yleisellä ja Suomessa kaikkeen muuhun työhön sovellettavalla 35 prosentin lähdeverokannalla verotulot olisivat kasvaneet noin 11 miljoonaan euroon.