“Se oli sellaista maalia, että olis purkkiin voinut laittaa” – Etelä-Suomi on surkeakuntoisten järvien mekka

Tuusulanjärvi oli pitkään yksi Suomen huonokuntoisimmista järvistä. Tilanne parantui, mutta tänä vuonna sinilevä on tehnyt paluun.
Kotimaa 18.7.2018 20:45

Sinilevää Tuusulanjärvellä 11. heinäkuuta 2018. © JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

”On kyllä lohduton näky.”

Joen niskalla kelluu vihreä, maalimainen kalvo. Satunnaisen melojan kajakki halkoo liisterimäistä pintaa. Jäljistä päätellen sinileväkerros on vielä ohut, muutaman sentin.

Uimiseen järvi ei enää sovellu. Varsinkaan lapsia tai koiria ei sinne kannata päästää. Joka toinen sinileväkukinnoista on myrkyllinen.

Myrkyllisyyttä ei pysty havaitsemaan silmämääräisesti. Siksi uimista ja peseytymistä sinilevää kukkivassa järvessä suositellaan välttämään.

Tänne, joen niskalle, levä kerääntyy ensimmäisenä. Tuuli painaa kukinnat järvenselältä kohti jokea.

Suomen ympäristökeskuksen Syken vanhempi tutkija Ilkka Sammalkorpi huokaisee. Sitten hän painaa kameran laukaisinta.

”Täytyy nyt ottaa tällaisia kuvia, kun voi.”

Kameralle tallentuvat Tuusulanjärven pahimmat sinileväkukinnat moneen vuoteen. Näky on surkea, mutta Sammalkorpi empii.

”Kunhan nähdään tuo toinen pääty.”

 

Tuusulanjärvi oli pitkään yksi Suomen huonokuntoisimmista järvistä.

Pahimpina vuosina kymmenien senttien puuroinen kerros peitti kauttaaltaan koko järven. Järven syvimmässä kohdassa näkösyvyys oli 30 senttiä, rantaa kohden vieläkin huonompi.

Erityisen paha oli kesä 1997.

”Tuusulanjärvi haisee kuin sikala sinilevien vuoksi”, uutisoi Helsingin Sanomat.

Sen jälkeen järven tilaan puututtiin. Aloitettiin hoitokalastus ja hapettaminen sekä tehostettiin valuma-alueen vesiensuojelua. Sammalkorpi oli mukana kalastamassa lokakuussa 1997. Silloin järvestä nuotattiin 10 000 kiloa kalaa yhdestä apajasta, pääosin särkeä ja lahnaa.

Pro Tuusulanjärvi -liikkeen ja Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymän aloittamien toimenpiteiden myötä järven tila parantui. Monen hyvän kesän seurauksena järven rannalle perustettiin uusia uimarantoja.

2000-luvun alussa näkösyvyys oli jo toista metriä.

”Eräs paikallinen kertoi, että näki silloin ensimmäistä kertaa jalkansa uimaan mennessään”, Sammalkorpi sanoo.

Nyt kukinnat rikkovat useamman vuoden hyvän putken. Miksi?

”Järven ulkoinen kuormitus on edelleen noin kaksi kertaa liian suuri, ja myös sisäinen kuormitus on kesällä voimakkaampaa”, Sammalkorpi selittää.

”Lisäksi syynä ovat viime syksyn ja alkutalven runsaiden sateiden tuoma ravinnekuormitus, harvinaisen kuuma toukokuu ja järven runsas särkikalakanta.”

 

Lämpimän sään seurauksena Suomen sisävesillä on tänä kesänä havaittu normaalia enemmän sinilevää. Pääosin Suomen järvet ovat kuitenkin hyvässä kunnossa, 85 prosenttia järvipinta-alasta luokitellaan hyväksi tai erittäin hyväksi.

Tuusulanjärven ekologinen tila on välttävä. Vastaavaan kategoriaan luokitellaan Suomessa noin 140 järveä. Suurin osa niistä on melko pieniä.

Ekologiselta tilaltaan huonoksi on luokiteltu 26 järveä: Taattistenjärvi, Loojärvi, Petäjärvi, Hepari, Kaljärvi

Luokittelussa otetaan huomioon järven luontainen tila: onko järvi luonnostaan kirkas- vai humusvetinen, minkä kokoinen, syvä vai matala. Sitten järven nykytilaa verrataan järviin, joissa ihmistoiminnan vaikutus ei ole muuttanut järven luontaista tilaa.

Käytännössä järvi voi siis olla ekologiselta luokitukseltaan erinomainen, vaikka se tavalliselle uimarille näyttäytyisikin liian tummavetisenä ja savisena.

Esimerkiksi Lounais-Suomen savikkoalueilla on runsaasti luonnostaan savisameita vesiä. Niissä näkösyvyys on pieni, vaikka järvet ovat hyväkuntoisia.

Huonossa tilassa olevat järvet ovat keskittyneet pääosin Etelä-Suomeen. Suomen ympäristökeskuksen vesikartasta hahmottaa tilanteen hyvin.

Ruutukaappaus Suomen ympäristökeskuksen kartasta, johon pääset klikkaamalla oheista linkkiä.

Ruutukaappaus Suomen ympäristökeskuksen kartasta, johon pääset klikkaamalla tästä.

Lapissa ei ole yhtään huonokuntoista järveä. Muutama tyydyttävässä kunnossa oleva järvi kyllä on. Järvi-Suomessakin suurin osa järvistä on edelleen hyvässä kunnossa.

Etelässä ovat ihmiskeskittymät, ja järvien huonokuntoisuus on pääosin ihmistoiminnan aikaansaannosta.

 

Ihmistoiminnan aikaansaannosta on myös ilmastonmuutos.

Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tutkija Anne Ojala on tutkinut ilmastonmuutoksen vaikutusta järviin. Yksi mahdollinen, jo nyt havaittava seuraus, on järvien tummuminen. Se on vauhdittunut huomattavasti 90-luvulta lähtien.

”Myös isommat järvet, kuten Päijänne, tummuvat.”

Osa järvistä on luontaisesti tummia, osa on tummunut ihmistoiminnan vaikutuksena. Ojalan mukaan Suomen järvien tummuminen alkoi, kun soita alettiin 1800-luvulla ojittaa.

Viime vuosikymmeninä tummenemista ovat jouduttaneet leudot, märät talvet. Vesisateiden myötä maaperän humusaineet lähtevät liikkeelle ja päätyvät vesistöihin.

Lisääntyneet vesisateet eivät kuitenkaan ole ainoa selitys, Ojala sanoo.

Selitystä on etsitty myös takavuosien happamoitumisesta palautumisesta. Vielä 1960-1980-luvuilla sateet olivat rikki- ja typpipäästöjen vuoksi happamia. Happosateiden seurauksena järviin päätyi paljon rikki- ja typpihappoa, jotka kirkastivat monia karuja järviä.

Kun 1980-luvun lopulla kivihiilivoimaloihin asennettiin rikkisuodattimet, laskeuma väheni merkittävästi.

 

Tummuminen ei ole pelkästään kosmeettinen haitta, sillä se muuttaa radikaalisti järven eliökuntaa. Kirkas- ja tummavetisissä järvissä on eri fysiikka.

Eroa voi verrata vaikka siihen, että laittaisi kuumana päivänä ylleen ensin mustat, sitten valkoiset vaatteet, Ojala sanoo.

Järven fysiikka säätelee sitä, miten järvi kerrostuu ja minkälainen elinympäristö järveen muodostuu. Tumma järvi kerrostuu herkemmin. Sen myötä alusveteen tulee myös helpommin happiongelmia.

Lisäksi tummuminen vaikuttaa virkistyskäyttöön. Ihmiset uivat mieluummin kirkkaissa kuin tummissa vesissä. Se näkyy myös mökkien hinnoissa: kirkasvetisen järven rannalla mökin arvo on usein korkeampi kuin sameavetisen järven rannalla.

Toisaalta tutkimuksissa on havaittu, että savisameusalueilla ihmiset ovat tottuneet sameuteen, kertoo Syken vesikeskuksen tutkija Turo Hjerppe.

Sellaisilla alueilla sameus harvoin häiritsee virkistyskäyttöä. Kun järvi-Suomen kirkkaisiin vesiin ilmestyy leväkukinnan aiheuttamaa sameutta, haitta koetaan heti suuremmaksi.

 

Halosenniemen edustalla on Tuusulanjärven syvin kohta, kymmenen metriä. Talo kuului aikoinaan taidemaalari Pekka Haloselle, nykyisin se toimii museona.

Silloin kun Tuusulanjärven taiteilijayhteisö, Halosen ohella muun muassa taidemaalari Eero Järnefelt, kirjailija Juhani Aho ja säveltäjä Jean Sibelius, 1900-luvun alkuvuosina asutti järveä, sinileväkukinnoista ei ollut vielä tietoakaan.

1960-luvulla Tuusulanjärvi oli jo surkeassa kunnossa. Järven valuma-alueelle oli syntynyt useita asutuskeskuksia, joiden jätevedet laskettiin puhdistamattomina tai heikosti puhdistettuina järveen vielä 70-luvun lopulle.

Samaan aikaan maatalous kuormitti järveä. Mitä enemmän keinolannoitteita, fosforia ja typpeä, sitä suurempi sato, oli aikakauden mantra.

Luomuviljelijä Markku Lassila muistaa hyvin järven pahimmat vuodet.

”Alkukesästä tuli pikkasen uitua, mutta sitten se oli jo niin paksussa sinilevässä, ettei sinne enää voinut mennä.”

”Se oli sellaista maalia, että olis maalipurkkiin voinut laittaa siitä suoraan.”

Ravinteet valuivat järveen ja muodostivat pohjalle paksun sedimenttikerroksen, josta järvi edelleen ammentaa.

Nykyisin järven sisäinen kuormitus on nelinkertainen verrattuna ulkoiseen. Se tarkoittaa sitä, että vaikka ulkoinen kuormitus, eli maataloudesta, haja-asutuksesta ja hule-vesistä valuvat ravinteet, loppuisivat täysin, järvellä olisi edelleen ongelma.

Toimisiko Tuusulanjärvellä samanlainen operaatio kuin Littoistenjärvellä? Siellä poikkeuksellisen voimakas sisäinen kuormitus saatiin kuriin alumiinikloridikäsittelyllä keväällä 2017.

”Voi olla, että siitä olisi jonkin verran hyötyä. Mutta siinä voisi tulla jo hintakynnys vastaan, kun täällä nämä pinta-alat ovat laajempia eikä alumiinikloridi olisi 1990-luvulla tehtyjen kokeiden perusteella paras vaihtoehto”, Sammalkorpi sanoo.

Littoistenjärven lähtötilanne oli myös huomattavasti parempi kuin Tuusulanjärven.

”Siellä ulkoinen kuormitus oli hyvin vaatimatonta luokkaa.”

 

Lähes kaikkea on yritetty. 1960-luvun puolivälissä järveen pudotettiin lentokoneella kuparisulfaattia, jonka tarkoituksena oli tappaa sinilevät.

Sen se osittain tekikin. Ongelma oli vain se, että samalla kuoli myös lähes kaikki muu elollinen. 

Tähän mennessä tehokkaimpia keinoja ovat olleet hoitokalastus ja hapettaminen, mutta edelleen myös liian suurta ulkoista kuormitusta olisi välttämätöntä vähentää.

Hoitokalastuksessa poistetaan kalalajeja, tyypillisimmin särkeä ja lahnaa, jotta leviä syövällä eläinplanktonilla ja muilla kalalajeilla olisi paremmat elinmahdollisuudet. Samalla poistetun kalamassan mukana poistuu runsaasti ravinteita.

Hapettamisessa puolestaan ideana on viedä hapekkaampaa pinnalla olevaa vettä pohjan lähelle, jossa happikato kiihdyttää fosforin sisäistä kuormitusta.

Ongelma on se, että kun pintavedet ovat lämpiä, hapetus vie pohjan lähelle lämmintä vettä, joka myös vauhdittaa fosforin liukenemista pohjasedimentistä. Syvänteen lisäksi fosforia liukenee myös matalilta alueilta. Silloin nettovaikutus saattaa sittenkin jäädä vähäiseksi.

Sitten ovat vielä kosteikot. 

Syken agronomi Markku Puustinen on ollut suunnittelemassa Tuusulanjärven kosteikkoa, yhtä maan suurimmista. Sen tarkoituksena on estää fosforin valuminen järviin rehevöitymällä itse.

Kosteikko avattiin vuonna 2009. Tarvitaan vielä useampi vuosi, jotta sen vaikutuksista pystytään tekemään todellinen arvio.

Ainakin toistaiseksi kosteikon rehevöityminen on ollut hidasta. Puustisen mukaan se johtuu siitä, että kosteikon vesi on liejuisen ja rakenteellisesti huono pohjan vuoksi liian sameaa. Pohjaan ei pääse tarpeeksi valoa, joten vesikasvit eivät pääse kasvamaan.

Ongelman ratkaisemiseksi on jo vireillä uusi projekti. Siinä tarkoituksena on kovettaa kosteikon liejuinen pohja kiinteäksi.

”Arviomme mukaan silloin pohjasta ei enää lähtisi kiintoaineita liikkeelle ja vesi kirkastuisi.”


Suomen järvien suurimmat ”kunnostushaasteet” Ilkka Sammalkorven mukaan (Tuusulanjärven ohella):

Iisalmen reitti. ”Euroopan pohjoisin selvästi rehevöitynyt laaja vesistöalue. Luontaista rehevyyttä, voimakasta hajakuormitusta, sisäistä kuormitusta ja särkikaloja. Hyvällä alueellisella yhteistyöllä parannetaan vesien tilaa.”

Lappeenrannan Haapajärvi. ”Sedimentissä runsas pääoma sisäiselle kuormitukselle ja vähän pieni puhdistamon purkuvedeksi. Sinileväkukintoja, umpeenkasvua ja särkikaloja. Todellinen haaste.”

Kangasalan Kirkkojärvi. ”Aikaisemman jätevesikuormituksen turvin pyörii voimakas sisäinen kuormitus, joka ylläpitää sinileväkukintoja yhdessä särkikalojen kanssa. Rannoilla vahvaa umpeenkasvua. Nyt ravintoketjukunnostuksella pyritään vähentämään järven sinileväkukintoja ja palauttamaan sen arvo lintuvetenä.”

Oulun Pyykösjärvi. ”Urbaani ongelmajärvihaaste, jossa tila ajoittain hyvä, ajoittain huonompi, Sisäistä kuormitusta ja hulevesikuormitusta sekä happaman sulfaattimaaperän haasteita.”

Parikkalan Siikalahti. ”Suomen tärkeimpänä pidetty lintujärvi. Särkikalakantojen voimistaminen on samentanut veden ja aiheuttanut vesilintujen parimäärän ja suojeluarvon romahtamisen.”