Kimmo Sasi ja Pertti Salolainen: Presidentin jarrutus ei enää toimi – parlamentarisointitehtävä on nyt suoritettu

Kotimaa 4.3.2011 07:13

Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Johtorooli riippuu tulevaisuudessa varsin pitkälti presidentin henkilöstä ja siitä, kehittääkö hän ulkopolitiikkaa vai jarruttaako, kirjoittavat seuraavassa eduskunnan perustusvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen.


Eduskunta hyväksyi laajalla enemmistöllä perustuslakiin muutoksia, joilla vielä tasapainotetaan presidentin ja valtioneuvoston välistä suhdetta.

Näin parlamentarisoinnin pitkä kaari ja Suomen muuttaminen tavanomaiseksi länsimaiseksi demokratiaksi on tulossa päätepisteeseensä.

Toisen maailmansodan jälkeen rakennettiin Suomen ulkopolitiikka tasavallan presidentin ja neuvostojohtajien luottamuksellisten suhteiden varaan. Tämä johti presidentti Urho Kekkosen aikana tilanteeseen, jossa presidentistä tuli ulkopolitiikan lisäksi myös sisäpolitiikan vahva johtaja. Vaalien merkitys heikkeni. Demokraattisista instituutioista tärkein, eduskunta, ei voinut täysimääräisesti harjoittaa vallan käytön kontrollia.

Kekkosen jälkeen Neuvostoliiton uudistuspolitiikan aikana yhteiskunnalliset paineet ja presidentti Mauno Koiviston tahto käynnistivät presidenttivaltaisen järjestelmän demokratisoinnin. Presidentin todellinen vallankäyttö rajoittui enemmän ulkopolitiikkaan ja alettiin siirtyminen valitsijamiesvaaleista presidentin suoraan kansanvaaliin.

Parlamentarisointiprosessi alkaa

Neuvostoliiton romahdus ja Suomen pyrkimys EU-jäseneksi käynnistivät varsinaisesti poliittisen järjestelmämme parlamentarisointiprosessin. Sosiaalidemokraatit olivat perinteisesti tällä linjalla. Vanha vahvan esivallan kannattaja kokoomus käänsi kurssinsa lähes täysin toimiessamme puolueen ja ryhmän puheenjohtajina.

Kokoomus asetti tavoitteekseen kehittyneimmän länsimaisen parlamentaarisen järjestelmän mallin. Katsottiin myös kokemuksen perusteella, että valtionpäämiehen vallankäytön parlamentarisointi ei voinut perustua luottamukseen päämiehen oikeuksien kohtuullisesta alati supistuvasta käytöstä. Perustuslain piti antaa oikea kuva todellisista valtasuhteista.

Normaaliparlamentarismia vahvistettiin 1990-luvun alussa määräämällä eduskunnan hajottaminen tapahtuvaksi pääministerin aloitteesta. Näin presidentti ei enää yksin voinut hajottaa eduskuntaa. Eduskunnan päätöksenteossa siirryttiin enemmistöparlamentarismiin luopumalla tavallisten lakien lepäämäänjättämismahdollisuudesta.

Suomen liittyessä ensin ETA:n ja sitten EU:n jäseneksi määrättiin kaikki päätöksenteko, myös unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, valtioneuvostolle. Eduskunta sai oikeuden arvioida kaikki lainsäädännön alaan kuuluvat kysymykset ennen päätöksentekoa. Tämä valtioneuvoston ja eduskunnan aseman huomattava vahvistaminen on sittemmin ollut vaikea presidenttien hyväksyä.

Perinteisten vapausoikeuksien lisäksi hallitusmuotoon kirjattiin myös sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet. Tällä perusoikeusuudistuksella on ollut suuri merkitys, koska lakeja ei enää hyväksytä poikkeuslakeina ja perustuslakivaliokunta valvoo hyvin tarkkaan, että lainsäädäntö muutetaan eduskunnassa perusoikeusvelvoitteet täyttäviksi.

Uuden perustuslain valuvika

Perustuslaki 2000 -uudistuksessa hallituksen muodostamisprosessi siirrettiin presidentiltä eduskuntaan, ulkopolitiikassa sidottiin presidentin päätöksenteko hallituksen myötävaikutukseen ja asetuksenantovalta annettiin pääsääntöisesti valtioneuvostolle.

Yllättäen uudessa perustuslaissa huomattiin hyvin pian valuvika. Presidentti jatkoi aiemman käytännön perusteella osallistumista Eurooppa-neuvoston kokouksiin ja pyrki hankkimaan itselleen roolin myös muissa EU-kokouksissa. Ulkopolitiikassa aina edellytetty presidentin ja hallituksen yksimielisyys toimi, joskin viiveellä, rauhallisissa oloissa, mutta kykenemättömyys tehdä päätöksiä kriisiaikoina voisi olla kohtalokasta.

Nyt näitä puutteita ollaan korjaamassa eduskunnan laajalla tuella. Jatkossa presidentti ei enää lainkaan osallistu Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Suomen edustaja on pääministeri, jolla on velvollisuus olla kaikissa kokouksissa. Jos hänellä on pakottava este, osallistuu kokoukseen hänen sijaisensa, varapääministeri. Muissakin EU-kokouksissa pääministeri edustaa Suomea.

Mutta muiden kokousten osalta valtioneuvosto voi poikkeuksellisista syistä päättää, että edustaja on jokin muu ja voi siis olla myös tasavallan presidentti. Eurooppa-neuvoston päätöksissä täytyy olla selkeä vastuujärjestelmä varsinkin näinä finanssikriisin aikoina. Se vastuu voi olla vain hallituksella. Muissa kokouksissa Suomen etujen ajamista voidaan arvioida tarkoituksenmukaisemmin.

Ulkopoliittisia päätöksiä tehtäessä presidentin ei tarvitse hyväksyä hallituksen kantaa. Mutta niissä tapauksissa kiista lähetetään eduskunnan ratkaistavaksi. Hallitus antaa selonteon kantansa selventämiseksi, ulkoasiainvaliokunta valmistelee eduskunnan kannan ja täysistunto hyväksyy sen tai muotoilee sitä. Tämän jälkeen päätös syntyy vain eduskunnan kannan mukaisena.

Koko järjestelmän tarkoitus on, että se pakottaa presidentin ja hallituksen sopimaan asian nopeasti. Jos näin ei käy, merkitsee eduskunnan muotoilema malli sitä, että eduskunta voi sovitella presidentin ja hallituksen kantojen välillä ottaen huomioon kummankin perustelut. Parlamentarismi vahvistuu näin merkittävästi, enemmän kuin hallituksella oli tarkoituksena.

Uudistusmielinen vai jarruttava presidentti

Perustuslain muutoksen tultua lopullisesti hyväksytyksi on vielä arvioitava eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan tavat saada aina ajantasainen informaatio. Valiokunnalla on oikeus saada kaikki tieto hallitukselta.

Onkin luotava järjestelmä, jossa hallitus oma-aloitteisesti toimittaa valiokunnalle kaikki ulkopolitiikan kannalta merkittävät raportit. Niiden joukossa pitää olla myös raporttien presidentin käymistä neuvotteluista. Saattaisi olla myös tarkoituksenmukaista, että ulkoasiainministeri informoisi ulkoasiainvaliokuntaa presidentin tärkeimpien kokousten asialistasta.

Onko parlamentarisointiprosessi nyt saavuttanut tavoitteensa? Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Johtorooli riippuu tulevaisuudessa varsin pitkälti presidentin henkilöstä ja siitä, kehittääkö hän ulkopolitiikkaa vai jarruttaako.

Presidentin jarrutus ei enää toimi, koska määrämuotoisessa päätöksenteossa valtioneuvosto ja eduskunta voivat murtaa presidentin vastustuksen. Uudistusmielisellä presidentillä voi sen sijaan olla presidentinvaaleissa hankittu valtuutus agendalle, jota hän vie johdonmukaisesti eteenpäin.

Parlamentarisointi jatkuu kuitenkin myös ilman lainsäädännöllisiä toimia. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ala laajenee ja raamittaa entistä enemmän Suomen ulkopolitiikkaa. Näin hallituksen rooli tulee korostumaan. Siksi voidaankin sanoa, että lainsäädännöllinen parlamentarisointitehtävä on nyt suoritettu.

Kuva Kimmo Mäntylä LehtikuvaKimmo Sasi (kok)
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.

Kuva Heikki Saukkomaa LehtikuvaPertti Salolainen (kok)
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja.

Juttu julkaistu 4.3.2011 klo 2.00, muutettu 4.4.2011 klo 9.13.