Ruotsalainen maito herättää Suomessa kuumia tunteita

Arla
Teksti
Petri Pöntinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helmikuusta lähtien Arla on tuonut Suomeen ruotsalaista maitoa. Valion mielestä kilpailija yrittää painaa alas tuottajahintaa.

Lypsylehmä

Kuva Markku Ruottinen / Str / Lehtikuva


“Ruotsalainen maito menee suhteellisen hyvin kaupaksi pääkaupunkiseudulla”, Arla-Ingmanin toimitusjohtaja Robert Ingman kertoo.

Tanskalais-ruotsalaisen meijerijätin suomalainen tytäryhtiö on tuonut helmikuusta lähtien ruotsalaista maitoa Suomeen.

“Varsinkin syksyllä maidosta on Suomessa aitoa niukkuutta”, Ingman perustelee tuontia.

Valiossa ei niellä argumenttia; markkinajohtajalla on velvollisuus myydä 185 miljoonaa litraa kilpailijoille.

“Kuudennes tuosta määrästä jää myymättä. Viime syksynä Arla ei ottanut maitoa, jota se olisi saanut”, Valio toimitusjohtaja Pekka Laaksonen sanoo.

Tärkein syy maidon rahtaukseen on markkinatilanne. Ruotsin kurssi on devalvoitunut, ja maidon tuottajahinta on yli kymmenen senttiä halvempi kuin Suomessa. Valiossa nähdään, että kilpailija yrittää vaikuttaa tuottajahintaan Suomessa.

“Tietysti tuonti painaa suomalaisen maidon tuottajahintaa alas”, Laaksonen sanoo.

Ingman kiistää, että yhtiö dumppaisi maitoa markkinoille. Jos suomalaisen ja ruotsalaisen maidon hintaero katoaa, tuonti ei ole järkevää kuljetuskustannusten takia. Yhtiö aikoo tuoda 10-20 miljoonaa litraa maitoa vuodessa.

“Määrä on prosentti Suomessa tuotetusta maidosta. Jos tuo prosentti saa hinnan liikkumaan, sitten saa. Mutta se ei kuulosta uskottavalta.”

Kauppa käyttää ruotsalaista maitoa halpana sisäänheittotuotteena, litran tölkkiä on myyty jopa alle 70 sentin.

“Jos määrät olisivat suuria, toiminta tulisi kalliiksi myös kaupalle”, Ingman sanoo.

Valion Laaksosta huolestuttaa tuoremaitoa enemmän juustomarkkina. Tuontijuustoihin käytetty maitomäärä vastaa jo 350 miljoonan litran tuotantoa. Juustoa myydään jopa 3-4 euron kilohintaan, niihin käytetyn maidon tuottajahinta jää 11-12 senttiin litralta.

“On suuri illuusio, että hinta vastaisi tuotantokustannuksia.”

Euroopassa maidon tuottajahinta on romahtanut viennin tyrehdyttyä finanssikriisin takia. Valio joutuu taistelemaan “konkurssimaitoa” vastaan sekä koti- että vientimarkkinoilla. Jos Valion tuotot sulavat, yhtiön kyky tilittää omistajilleen, maitotilallisille, heikkenee.

“Kaikki se, mitä saamme tuloa, maksetaan tuottajille maidonhinnassa”, Laaksonen sanoo.

Lue koko juttu Lypsyn loppu Suomen Kuvalehdestä 18.6.2009.