Ruokamyrkytykset yleistyneet: syynä matkailu

Kotimaa 26.1.2009 05:09

Kampylobakteeri- ja salmonellatartuntojen aiheuttamat ruokamyrkytykset lisääntyivät viime vuonna selvästi. Valtaosa tartunnoista on peräisin ulkomailta.Taj Mahalin hautamuistomerkki Agrassa. ||| The Taj Mahal in Agra, India.

Taj Mahalin hautamuistomerkki Agrassa. (Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tilastoinut viime vuodelle reilut 4000 kampylobakteeritartuntaa ja reilut 3000 salmonellaa. Kummankin kohdalla lisäystä vuoteen 2007 on reilut kolmisensataa tapausta.

THL:n ylilääkäri Markku Kuusi pitää kasvua merkittävänä. Hän arvioi syyksi suomalaisten lisääntynyttä matkailua, sillä valtaosa tartunnoista on peräisin ulkomailta. Esimerkiksi kampyloista suurin osa saadaan Intiasta ja salmonellasta joka kolmas Thaimaasta.

Molemmista bakteereista selviää yleensä viikon ripulilla ja kuumeella, mutta joskus jälkitautina voi olla kuukausia kestävä niveltulehdus.

Tartuntoja voi ehkäistä syömällä vain hyvin kypsytettyä ruokaa ja kuorimalla ulkomailla hedelmät ennen niiden syömistä.

Salmonella ja kampylobakteeri kuuluvat ihmisten ja eläinten välillä tarttuviin tauteihin eli zoonooseihin. Samaan kastiin kuuluu myös kotimainen myyräkuume, johon sairastui viime vuonna reilut 3000 ihmistä.

Kansanterveyslaitos (KTL) ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes ovat yhdistyneet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aloitti toimintansa tämän vuoden alussa.

Teksti
STT