Ruanda 1994: Kuoleman tie

SK:n toimitus
Kotimaa 18.9.2009 09:03

Tämä on se syy, jonka vuoksi suomalainen käräjäoikeus matkusti Ruandaan käymään oikeutta joukkotuhonnasta.

Vuonna 1994 Ruandan kansanmurhassa sai surmansa yli 800 000 ihmistä, kun etninen kiehunta hutujen ja tutsien välillä leimahti silmittömäksi tappamiseksi.

Heinäkuun lopulla 1994 SK:n valokuvaaja Hannu Lindroos matkusti Goman pakolaisleirille Zaireen, nykyiseen Kongoon, ja näki sodan jäljet. Leiri sijaitsi lähellä Ruandan rajaa ja sinne virtasi koko ajan väkeä lisää. Tien varrella makasi ruumiita, joita kuljetettiin jatkuvasti joukkohautoihin.

Ruumiit löyhkäsivät kuumuudessa. Aamuisin teiden varsilta saattoi löytyä myös ruhjoutuneita ruumiita, sillä öisin kuorma-autot ajoivat välillä niiden päälle.

Vaikka kansanmurhan pahin vaihe oli tuolloin jo ohi, ulkomaiset valokuvaajat varoivat visusti liikkumasta ulkona öisin. Kun aurinko laski, ammunta alkoi. Päiväsaikaan kuvaajat ja toimittajat liikkuivat ryhmissä.

Keskustelu

Hurjissa paikoissa ammattikuvaajat joutuvat liikkumaan!

Suomelta uskomatonta hälmöilyä.
Pannaan yli miljoona euroa hukkaan ja luullaan sillä saavutettavan ties mitä hyvää.
Ruandalaiset ovat itse omissa periteisissä oikeuskäytännöissään onnistuneet aivan erinomaisesti.
Suomalaiset ”valkoisen miehen taakkaa” kantavat kukkahattutädit tuhlaavat rahaa ja saavat omakohtaista moraalisesta ylemmyydentunteesta kumpuavaa tyydytystä.

Tapahtumista on sen verran aikaa että odottaisi SK:n pureutuvan kauheuksien taustoihin pinnallisen kuvailun sijaan.

Saattaisi tosin tehdä kipeää tunnustaa, että pahimmat katolisen nuorisoliiton puukkojengit riehuivat yhteisen Raamatun säkeet huulillaan: ”Iske vasempaan, viillä oikeaan, minne vain käteni sinua ohjaa. Kaikki ovat kauhuissaan, vapisevat ja kompastelevat. Minä, Herrasi, olen puhunut”