Rönnin lava tarjoaa: Valssia, manserokkia ja jumalanpalvelusta

Kuuluisa tanssilava Hämeen korvessa ei suostu kuolemaan.
Kotimaa 14.8.2016 18:30

Helmenkalastajat tanssittaa. Punainen valo palaa naisten haun merkiksi. © Sampo Korhonen

Urheiluseuran puheenjohtaja nostaa autosta majoneesisangon ja viisi pulloa Koskenkorvaa.

”Täydennyksiä”, Jussi Valve sanoo.

Lippuluukun yllä kohoaa maamerkki, punavalkoinen pleksikyltti: Rönni.

Tanssilava – tai huvikeskus kuten sitä kutsutaan – on Eräjärven Urheilijoiden omistuksessa. Valve johtaa urheiluseuraa ja tanssilavaa.

Tänään on 3. elokuuta, Rönnin pikkujuhannus. Tänne, Oriveden Eräjärvelle Längelmäveden rannalle, odotetaan lähes 1 500 kävijää.

Taivaalla seilaavat poutapilvet. Tanssilavat ovat sääbisnestä. Jos illalla sataisi, satoja lippuja jäisi myymättä.

”Meillä on ollut mieletön tuuri tänä kesänä.”

Vanhan polven tanssijoille Rönnikesä on käsite. Vuosikymmeniä lavaa on markkinoitu sillä nimellä. Nyt myös somessa. Tägää Rönnikesä2016 päivityksiisi.

Rönnikesään kuuluu mutkainen tie lavalle, ohi viljapeltojen. Se on myös matka muistoihin, viimeisen valssin viipyileviin katseisiin.

Rönnikesässä paistaa aina aurinko, ainakin mielikuvissa.

 

Portti aukeaa seitsemältä. Lippu 18 euroa, käteen leima. Puuportaat johdattavat tanssilavalle.

Lattia on koivua, iltavalon kultaama.

Ovella kurkkii Heino Nykänen, 87 vuotta. Hän on pukenut kauluspaidan ja suorat housut.

Aikoinaan tanssi juurrutti Karjalan evakon Hämeeseen.

”Tulin Rönnille ensi kerran viisikymmentäkaksi, olympiavuonna.”

Jos voisi toivoa, tansseissa soisi rakas tango.

”Elsa, kohtalon lapsi.”

 

Orkesteri, Helmenkalastajat, lyö ensitahdit kahdeksalta. Valssilla niin kuin aina. Sitten tangoa. Vartalot hakeutuvat lähekkäin. Toinen käsipari soutaa ilmaa, toinen pitää selästä kiinni.

Solistin ääni on pehmeä.

Hiekka vain/pölynvalkoinen hiekka vain/muuta ei jäljellä rakkaudestain/kuin hiekka vain.

Seuraava tango. Valkoinen valo palaa. Miesten haku jatkuu. Kumarruksia. Naisia istuu penkeillä, jako ei mene tasan.

Olavi Virta seuraa askeleita taustalla, seinän mustavalkokuvassa.

Heino Nykänen katselee kun parit lipuvat ohi. Hän ei tanssi, ei enää, kuuntelee vain.

Vaimo kuoli kolme vuotta sitten, aivoinfarktiin.

 

Takahuoneessa tuoksuu makkarasoppa, järjestäjien eväs soittajille.

Helmenkalastajat on tauolla. Pasi Kivimäki & N.Y.T on jatkanut lennosta. Kuudensadan neliön lava on vielä autio, tusina tanssiparia.

Jarkko Järvenpää, Helmenkalastajien laulaja, nojaa peilipöytään.

”Neljäsataa tanssijaa illassa on jo kova luku.”

Ennen keikkaa solisti on letkauttanut: vaikka Elvis nousisi haudasta, suosio ei olisi taattu.

Rönnin isäntä Jussi Valve, tanssimuusikko itsekin, komppaa.

”Enää ei ole vakiporukkaa. Joka kerta pitää kalastella se väki tansseihin.”

 

Rönni on nelikymppiselle Jussi Valveelle verenperintö, kolmannessa polvessa.

Isoisä Eino Hirtolahti oli Eräjärven Urheilijoiden ensimmäinen puheenjohtaja. Seura rakensi talkoin Rönnin 1949. Nauloistakin oli niukkuutta. Silti oli kiire, jotta ehdittiin ensiksi houkutella sodan ja tanssikiellon riuduttamaa nuorisoa.

Hiekkatie rahisi satojen polkupyörien alla. Aluksi tanssijat olivat läheltä, samoin orkesteri, Zelo.

Huvivero sapetti; valtio nappasi lukuisten iltojen tuoton urheilulta.

Vuonna 1957 uusi lava nousi velaksi. Eräjärven Säästöpankissa oli luottoa, sitä johti Hirtolahti. Pian mainoksia kiinnitettiin satoihin tolppiin, ja onnikkojen armada haki tanssijoita ympäri maakuntaa.

Rönni kasvoi suurlavaksi, tuhat ihmistä valssasi. Radiosta ja televisiosta tuttu Niilo Tarvajärvi kiersi show’neen. Laila Kinnusen ja Brita Koivusen fanikortteja jonotettiin.

Lavojen kuningas kävi kahdesti. Vuonna 1965 Olavi Virtaa mainostettiin suklaa-arvonnalla, loisto oli pois.

Virta juovuksissa, järjestäjät kirjasivat.

Jussin isä Tapio Valve johti lavaa 1970-luvulla. Maalaislavoja kuoli, mutta Rönnillä hulina yltyi. Kahden lavan politiikka oli nerokas: aikuiset humppasivat, nuoret kuuntelivat rokkia ja punkia.

Rokkilava kellui, kun Hurriganes jytisi vanhassa proomussa, Huvipurressa.

Kasinotalouden 1980-luku oli tuhota Rönnin. Paritanssi uinui. Oli laitettava peilit tanssilavan seiniin ja pyöritettävä Mirror Discoa.

Topi Sorsakoski & Agents elvytti tanssilavat. Klassiset tangot ja virtuoosimainen kitaramusiikki vetosivat. Perässä seurasivat tangokuninkaalliset ja iskelmälaulajat.

Tapio Valve palasi Rönnin johtoon. Jussi-poikakin kulki talkoissa. Oli mahtavaa katsoa, kun Irwin laskeutui helikopterilla juhannuskeikalle.

Lopulta, kaksi vuotta sitten, Jussi Valve alkoi vetää Rönniä. Tänä kesänä on peräti 36 tanssi-iltaa.

Lavatanssijat ovat jakautuneet leireihin.

 

Laulaja Jarkko Järvenpää lorottaa jälkiruokakahvia mukiin takahuoneessa.

”Pitää katsella lattialle, mitä minäkin iltana soitetaan.”

Tämän illan nuotitus on selvä. Pari puolituntista enemmän valssia, tangoa, humppaa, lopuksi lisää kierroksia, jiveä, foxia ja tsatsaata.

Television tanssikilpailut ovat innostaneet taas paritanssiin. Lavoille ovat ilmestyneet kursseja käyneet harrastajat.

”Bändillä pitää olla paksu mappi kappaleita.”

Kellohameet ovat katoamassa. Lavoilla urheillaan.

Parit pyörivät käsien alta, tekniset paidat kastuvat, energiajuomat tyhjenevät. Valssiväki haluaa liukkaan lattian, kiitäjät eivät. Lavoilla taistellaan tilasta.

Rönnillä riitoja vältellään teemailloin. Keskiviikkoon Hurma-orkesterin letkeää menoa harrastajille. Torstain päivätanssit senioreille. Lauantaiksi Paula Koivuniemeä, kaikille tuttuja iskelmähittejä.

Järvenpää kaipaa lavojen liepeille myös tanssitaidottomia. Niitä jotka fanittavat artisteja ja nauttivat tunnelmasta.

”Ennen lavoilta seurusteltiin enemmän, otettiin irtiotto arjesta.”

Rönnillä oli kauan pelihalli. Hämeen Las Vegas, kuten Helsingin Sanomat uutisoi. Pokeria pelattiin pienistä Boston-askeista, jännitettiin onnenpyörää ja tähdättiin ilmakiväärillä.

Entinen peliluola on muuttunut Uitto-pubiksi. Yhä vielä lavatanssia karttavat kohtaavat siellä.

Moni haluaa kolmen minuutin iskelmätähdeksi, laulaa karaokea.

 

Hämärtää, värivalot tuikkivat pihalla.

Järjestysmiehet kiertävät yli hehtaarin tonttia. Tähän aikaan illasta pummit pyrkivät alueelle. Kuka veneellä, kuka aidan yli.

Jussi Valve seisoo Staff-liivissään. Tanssilavan pomo ei turhia puhele, mikä sopii basistille.

Mutta liputtomat nostattavat hillityn raivon.

”Uskomatonta urheilua!”

Kello 22.25 järjestysmies avaa lukitun portin. Järeä BMW kehrää kohti rantalavaa. Kuskia ei erota mutta Valve arvaa oikein.

Hän on illan päätähti, manserokin veteraani.

 

Rantalavan vieressä on Popedan bussi. Pate Mustajärvi, yhtyeen laulaja, hautautuu sen uumeniin.

Muu bändi istuu lavan takana lokoisissa tuoleissa katoksen alla.

Hiilet hehkuvat grillissä.

Kitaristi Costello Hautamäki hörppii Batterya. Hän muistaa yhä ensi visiitin Rönnillä. Vuosi oli 1979, vappu. Silloin työläisten juhla avasi Rönnin kauden näyttävästi.

”Mä olin katsomassa Eppu Normaalia.”

”Sä olit yleisössä”, Jussi Valve ihmettelee.

”Yleisössä, tyttöystävän kanssa.”

Kolme vuotta myöhemmin hän saapui takaisin, sillä kertaa Popedan soittajana. Yhtye keikkaili tanssilavoilla 1990-luvun puoliväliin. Sitten rokkiväki katosi klubeille ja festareille.

Toissa kesänä Popeda palasi Rönnin lauteille, 20 vuoden tauon jälkeen.

Suuret ikäluokat ovat täyttäneet nuorina tanssilavat ja palanneet keski-iässä, kun asuntolaina on maksettu ja lapset kasvatettu. Sama ilmiö toistuu nyt manserokissa. Popeda-faneissa on paljon viisikymppisiä.

Kitaristi Hautamäkeä huvittaa. Rönnin vierasvenesatamassa kelluu luksusveneitä.

”Ennen vanhaan kuustoistavuotias jätkä tuli tänne traktorilla.”

”Nyt se sama kaveri tulee huvijahdilla!”

 

Savukone tuprauttaa sankan pilven. Sinivalkoiset valot hehkuvat, kovaäänisistä vyöryy Maamme.

Mustajärvi astuu lavalle nahkatakissa. Hän toivottaa hyvää iltaa.

”Ja sitten ne kädet!”

Ja kädet tottelevat, taputtavat rytmikkäästi, 1 300 kättä.

 

Längelmävesi on peilityyli. Lavan edessä hytkyy ihmismeri, usealla tuoppi kourassa.

Manserokin hittipotpuri soljuu elokuun yössä.

Mustajärvi on matkalla Alabamaan:

Pullat pystyyn taikina nousee/beibi nyt leivotaan/olen kaupungin tavoitelluin ukkomies/heitän hiivat tosta vaan.

Jussi Valve seisoo sivummalla.

”Menossa on pohjoishämäläinen yhteislaulutilaisuus.”

Kukkoilua ja kaljaa, se puree kiekkokansaan, äijämiehiin. Tuossa joukossa laulaa myös sisarusparvi, Joona, 14, Taika, 16, ja Jemina Kuparinen, 18.

Heidän lapsuudessaan kotona ei soinut tango Satumaa vaan rokkikipale Sukset.

Manserokki siirtyy sukupolvelta toiselle.

Aikoinaan raja oli jyrkkä Rönnillä. Paritanssijat pysyivät paviljongissa, nuoriso ei hievahtanut proomulta, rokkilavalta. Vessassa tangomiehet mulkoilivat pitkälettejä.

Nyt harmaapäitä, tanssikansaa, on kaikonnut parketilta. He kuuntelevat Popedaa.

Pihalla laulaja Jarkko Järvenpää imee taukotupakkaa. Kaksi vuotta sitten Helmenkalastajat ja Podeda esiintyivät samana päivänä Iskelmäfestivaaleilla.

Suomalaiset ovat iskelmäkansaa. Tangoa, poppia, rokkia, kaikki taipuu iskelmäksi.

Solisti tumppaa tupakan.

”Pitäisiköhän sitä mennä julistamaan.”

 

Rantalavalla kajahtaa Porilaisten marssi. Popeda on lopettanut, keskiviikko kääntynyt torstaiksi.

Uitto-pubista mies huojuu neljä muovituoppia käsissään. Hän horjahtaa ja kaatuu selälleen. Siiderit lainehtivat maassa.

Grillimakkarat ja paella tuoksuvat. Tanssilavan alakerrassa on grilli, sinnekin on tunkua.

Rönnin pomo kaataa pahvimukiin kahvin.

”Jussi, voisitko sä hakea järkkärin grillin jonon päähän”, grillin kassalta pyydetään.

Tuiskeessa on syntynyt sanaharkkaa. Järjestys säilyy puhumalla. Kovaäänisimmät humalaiset ohjataan portista ulos.

Lavan vanhaa putkaa ei tarvita. Se toimii kylmiönä.

 

Alkuaikoina vanhoilliset paheksuivat Rönniä. Oli sopimatonta, kun urheiluseura järjesti ”syntisiä” tansseja. Seuraväki puolustautui. Tanssit olivat ”välttämätön paha” hyvän tarkoituksen, urheilun, rahoittamiseksi.

Alkoholi ei ollut silloin ongelma. Buffetista tarjoiltiin Jaffaa ja pilsneriä.

Nyt Rönnillä on A-oikeudet ja satoja anniskelupaikkoja. Vaikka lipputulot jäisivät miinukselle, ravintola nostaa illan plussalle.

Tämä ilta on pieni lottovoitto. Popedan keikalla juodaan eniten alkoholia, ainakin Rönnillä.

Lehdissä ei paheksuta tanssilavan kosteita iltoja.

Jussi Valve kuuluu Oriveden seurakunnan julistustyöryhmään. Rönnin välit kirkkoon ovat kunnossa.

Huvikeskuksessa järjestettiin kesäasukkaille jumalanpalvelus.

 

”Kuusitoista! Onko numero kuusitoista?”

Grillin suosikkeja on Rönnäri. Tuhti yöpala: lihapiirakka kahdella nakilla, pihvillä, kananmunanalla ja salaatilla.

Päivisin ravintola ruokkii mökkiläisiä ja veneilijöitä. Jos olisi tilaa, karavaanarit olisivat tervetulleita. Alkukesään mahtuisi häitä ja tyky-tilaisuuksia.

Matkailu ja tapahtumat turvaavat lavan tulevaisuutta.

Vuonna 1962 Rönni oli urheilun ykkösuutinen: Jaakko Kailajärvi nosti ME-painot, 143,5 kiloa. Painonnosto on yhä kesäohjelmistossa.

Ensi suvena veteraanit työntävät kuulaa. Rinki on jo valmis.

Aikoinaan Eräjärven Urheilijat maksoi tanssilipuin urheilijoiden päivärahat. Nykyisin seura järjestää vain kuntoliikuntaa. Edullisia sporttikerhoja lapsille ja lavatanssijumppia aikuisille.

Urheiluseura pyörii pienellä budjetilla. Huvikeskuksen liikevaihto on reilut puoli miljoonaa euroa.

Rönni on ylennyt rengistä isännäksi.

 

Ai ai ai, minä olen vaeltava aava / mä tanssin vaan, vaikka sydämeni palasina on.

Helmenkalastajat tunnelmoi Tuure Kilpeläisen lattarirytmein.

Jussi Valve vilkuilee tanssijoita.

”Outoja naamoja.”

Harrastajat kulkevat pitkiä matkoja. Mutta tänään on hiljaista. Ehkä väki on liikkunut Finlandersin tahdissa Punkalaitumen Särkässä. Ehkä Popeda on karkottanut tanssijoita.

Rönni etsii nuoria, taas kerran. Mutta ei vain foxilla tai manserokilla. Eloklubilla esiintyvät Absoluuttinen nollapiste ja Samae Koskinen.

Kauden avajaisissa lavalle ilmestyi kahdeksan turvapaikanhakijaa.

Ilta päättyi someraivoon.

Vieraat istuivat naisten penkkirivillä, aiheuttivat tappelun. Valve oikoi väitteitä; mitään nujakkaa ei ollut.

Mutta Facebook-kansa oli jakanut tuomionsa.

Tanssilavat on säilytettävä ”suomalaisuuden viimeisenä turvasatamana”.

 

Rönnin perustajat toivoivat tanssilavasta rahakonetta. Mutta tulot ovat aina olleet tiukassa.

Jussi Valve tietää. Hän on kirjoittanut tanssilavan historiikin.

”Pää pysyy pinnalla”, hän sanoo.

”Mutta ei tämä mikään kultakaivos ole.”

Kesän tuloksella lyhennetään velkoja. Seura vastaa Erälinnasta, joka on juhlatila ja kyläkoulun liikuntasali. Rönnillä pitäisi remontoida, uusia ulkovessat ja pubin siipi.

Huonoina aikoina Rönniä on yritetty myydä. Toisinaan vain armelias pankki on pelastanut vararikolta.

Epävarma aika tekee varovaiseksi.

”Kukaan ei tiedä, missä maailma on kolmen neljän vuoden kuluttua.”

Kultavuosina tanssilavoja ja -taloja oli tuhatkunta. Nyt enää reilut 150. Alan oma ennuste on synkkä: puolet joutuu lopettamaan.

Yhdistykset ovat vuokranneet lavoja liikemiehille. Rönni ei enää ole kaupan.

Jussi sai isältään Tapiolta kaksi neuvoa: Älä stressaa säätä, siihen ei voi vaikuttaa. Muista, urheiluseuran tanssilava ei ole puhdasta liiketoimintaa.

Ravintolatyöntekijät ja yksi järjestysmies ovat ainoita palkollisia. Jussi Valveellekin huvikeskus on vain harrastus. Äiti Eliisa vastaa yhä lipunmyynnistä.

Viime vuonna talkoolaiset urakoivat 7 000 tuntia.

Rönnin henki on vapaaehtoisissa.

 

Lippuportin edessä odottaa Tokeen tanssibussi Tampereelle. Yksi onnikka riittää. Tilataksit suhaavat portilla, ja parkeissa on viisisataa henkilöautoa.

Puoli kahden välimerkki lähestyy.

Pubin viereisellä terassilavalla jyrää yhä manserokki.

Kormus on Popedan lämppäri, kolmen nuoren miehen energiapakkaus. Lavan eteen on kertynyt viisikymmentä uskollista, enemmän kuin tanssilavalle.

Laulaja huudattaa itsevarman rokkikukon elkein.

”Ja nyt niitä käsiä ylemmäks!”