Rikollisuus siirtyy nettiin – ”Lainsäädäntö on jäänyt lankapuhelinaikaan”

Verkossa kannattaa olla provosoitumatta, sanoo nettipoliisi Marko Forss.
Kotimaa 23.6.2015 21:30
Nettipoliisi Marko Fobba Forssin Facebook-päivitys 23. kesäkuuta 2015.

Asuntojen hinnat voivat laskea ja turvallisuus heikentyä, kun invataksit suhaavat ympäri naapurustoa. Sen takia minun naapurustooni ei pidä rakentaa asuntoja kehitysvammaisille, arvioi Ylen Ajankohtaisen kakkosen haastattelema Taina-niminen nainen loppuvuodesta 2011.

Ohjelman esittämisen jälkeen Facebookiin perustettiin ryhmä: ”Ei Tainaa minun takapihalleni”.

Sivustolla loukattiin ja uhkailtiin Tainaa 20 000 tykkääjän voimin. Siellä toivottiin, että nainen ja hänen perheenjäsenensä vammautuisivat.

Tapaus on yksi esimerkki siitä, millaisia muotoja kiusaaminen on saanut sosiaalisessa mediassa. Nettipoliisina tunnettu ylikonstaapeli Marko Forss sanoo, että etenkin erilaisten viharikokset ja kiusaamiseen liittyvät rikokset ovat muuttuneet verkossa, mutta lainsäädäntö laahaa perässä.

”Vanha rikollisuus on siirtynyt tietyllä tapaa verkkoon, mutta lainsäädäntö on jäänyt lankapuhelinajalle. Lainsäädäntö ei muutu niin nopeasti, joten eteen voi tulla tulkintaongelmia rangaistavuuden suhteen”, hän sanoo.