Ootko pahassa paikassa

Jos saisit soittaa ihan kenelle tahansa, kenelle soittaisit? Mitä sanoisit? Kosmologi, kansanedustaja, näyttelijä, kirjailija ja graafikko kertovat.

Kotimaa 18.06.2020 06:00
Koonnut Elina Järvinen kuvat marjo tynkkynen

Syksy Räsänen, 46

Kosmologi

 

”Soittaisin Olavi Kyrrelle, josta tuli Norjan kuningas vuonna 1067. Hän hallitsi 26 vuotta, piti rauhan, solmi ystävyyssuhteita, ja maa vaurastui.

Kysyisin: miltä tuntuu se, että saagasi on lyhin kaikista Norjan kuninkaiden saagoista, tuskin kolme sivua?

Mitä ajattelet siitä, että osa saagastasi on omistettu Olavi Pyhän hehkuttamiselle, sinun saavutuksistasi kertomisen sijaan? Olavi Pyhästä, joka tappoi paljon ja kiusasi monia kidutuksilla, on tehty pyhimys, Norjan itsenäisyyden edusmies, ikuinen kuningas; hänen saagansa on 227 sivua pitkä.

Ehkäpä Olavi Kyrre vastaisi näin: ei ole häpeäksi, että mies ei hae kunniaa karkottamalla toisia, ruokkimalla korppeja ja ajamalla käärmeitä ihmisten suuhun. Epävarmana kulkee hän, joka jahtaa mainetta, onnellinen on se, joka katsoo tekojaan siinä missä elää. Eikö perinnöksi kelpaa sodan välttäminen, lakien vahvistaminen, rakennusten pystyttäminen ja silkkiompeleisten korkeiden kenkien tuominen muotiin?

Ehkäpä. Mutta en soittaisi juuri valtaan nousseelle 17-vuotiaalle kuninkaalle, jonka tie on auki. Ei, soittaisin Olavi Kyrrelle hänen kuolinvuoteelleen, 43-vuotiaalle miehelle, joka katsoo elämää lopusta taaksepäin, tietäen olevansa rakastettu.”

 


Elina Lepomäki, 38

Kansanedustaja (kok)

 

”Tutustuin pari vuotta vanhempaan Meenaan Bonnissa 1990-luvun alussa. Hän oli brittikoulussa ja äänsi hienompaa englantia kuin olin koskaan kuullut. Pidin itseäni junttina.

14-vuotiaan itsevarmuudella Meena puhui luokkansa pojista miehinä. Elina, tänään puhutaan miehistä.

Meena näytti minulle suurta maailmaa. Käytiin entisten liittoutuneiden alueella chillaamassa. Väärensin koululaispassini, että pääsin porukan mukana K15-leffoihin.

1990-luvun puolivälissä muutin perheeni kanssa Suomeen. Kaverit jäivät. Ei ollut Whatsappia.

Vuosien päästä tapasimme uudelleen. Meistä oli tullut naisia ja ’miehistä’ miehiä. Meena oli yhä valloittava, mutta huoli läikkyi katseen takana. Hän perui tapaamisia parin tunnin varoitusajalla.

Aikuisuus eli kiire vei minutkin. Emme tavanneet, vaikka asuimme välillä samassa kaupungissa.

”Neljä vuotta sitten Meena otti yhteyttä. Kerroin palaavani asiaan, kunhan kampanja on ohi. Soittaisin. Tänä keväänä kuulin Meenan kuolleen.”

Neljä vuotta sitten Meena otti yhteyttä. Kerroin palaavani asiaan, kunhan kampanja on ohi. Soittaisin.

Tänä keväänä kuulin Meenan kuolleen.

Näinköhän tästä nyt kirjoitan Suomen Kuvalehteen, mietin. Miksi nyt, kun en kerran soittanut aiemmin? Sitä paitsi voisinhan tällä palstalla ’soittaa’ vaikka Madonnalle.

Mutta haluan soittaa Meenalle ja sanoa: Sinulla oli kauniimpi ääni kuin Madonnalla. Kiitos kun opetit minulle mitä elämänmaku on. Ja nyt, kuinka huomista ei välttämättä tulekaan. Chillaa rauhassa, isosisko.”

 


Kasper Strömman, 46

Graafinen suunnittelija

 

Haloo, onko Neiti Aika?’

’Herran pieksut, mistä löysit tämän numeron? Tämä puhelin ei ole soinut vuosiin.’

’Isovanhempani kertoivat tällaisesta hassusta numerosta, josta kuulemma pystyy kysymään mitä kello on.’

’(Huokaus.) Ja heti alkaa sama, vuosikymmeniä jatkunut laulu. Neiti Aika, mitä kello on? Neiti Aika, mitä tiuku repii? Kuka kysyisi: Neiti Aika, mitä sinulle kuuluu?

’Olen pahoillani. Mitä Neiti Ajalle kuuluu?’

”Se on muuten Rouva Aika nykyään. Olen jo pitkään ollut naimisissa, tavattiin Kuumalla linjalla.”

’Se on muuten Rouva Aika nykyään. Olen ollut jo pitkään naimisissa, tavattiin Kuumalla linjalla. Seppo oli puhelinmyyjä, ja niin hyvä supliikkimies. Kohteliaskin. Kysyi heti, että olenko pahassa paikassa. Vaikka yritti se kyllä myös myydä minulle uuden sähkösopimuksen.’

’Romanttista. Miksei kukaan sitten enää soita sinulle?’

’Pfft, se on niiden nuorten typyjen syytä! Sirin ja Alexan, jotka ovat niin tietävinään kaikesta kaiken. Lutkat.’

’Noh noh, äläs nyt. Mutta kerro nyt sitten, mitä kello on?’

’Viittä vaille verisuoni.’

’Anteeksi?’

’Hekoti hekoti, olen aina halunnut sanoa tuon. Mutta aikaisemmin en kehdannut.’

’No nyt sait sitten sanottua.’

’Katos kun tässä iässä ei enää tarvitse miellyttää ketään. Joten kysyit mitä kello on? Viittä vaille verisuoni, poju.’

’Ok boomer.’

’Ja nyt voin vihdoinkin jäädä eläkkeelle.’

 


Mia Kankimäki, 48

Kirjailija

 

”Soitin kerran epätoivoissani Frida Kahlolle, tietäen hyvin, että hän on ollut kuolleena vuodesta 1954. Sain Fridan puhelinnumeron hänen tarkkana jäljennöksenä julkaistusta osoitekirjastaan, johon hän oli kirjoittanut punaisella kynällään: Frida Kahlo 195221. Vain hullu ei soittaisi, ajattelin.

Frida ei vastannut. Valitsemanne numero ei ole käytössä, sanoi naisääni puhelimessa.

Mitä sitten olisin Fridalle sanonut?

Olisin sanonut, että kirjoitan kirjaa nimeltä Naiset joita ajattelen öisin ja että lähdin täältä 2000-luvulta soittelemaan kaltaisillesi esikuville neuvoja saadakseni. Sitten olisin pyytänyt Fridaa jättämään luurin pöydälle ja olisin kuunnellut koko päivän hänen puuhiaan.

Olisin kuullut hänen mutinaansa maalauksen ääressä, hänen siveltimensä hankausta ja suhinaa, nahkakorsetin natinaa, tupakan imaisuja, kiihkeitä keskusteluja. Ymmärtäisin espanjaa kuin meksikolainen, ja Fridan voima ja energia valuisivat luurista läpi kuin ravinto.

Tällainen salakuuntelu saattaisi helposti muistuttaa huohotuspuheluita, mutta sellainen ei olisi kyseessä. Tämä olisi yhteinen projektimme: Frida tietäisi, että hänen puhelimensa olisi eräänlainen ajan ja paikan rajoituksia uhmaava historiallisten naisten auttava puhelin. Itse asiassa jokaisen kahvilan ja pikaruokalan pöydässä olisi painike, jossa lukisi call Frida, ja sen kautta linjan voisi avata milloin tahansa.

Fridan vieraaksi Mexico Cityn Casa Azuliin saapuisi loputtomana virtana menneiden vuosisatojen unohdettuja naisia: kirjailijoita, taiteilijoita, tieteentekijöitä. He saapuisivat hovikimonoissaan, nunnankaavuissaan ja maalitahraisissa mekoissaan, kertoisivat elämästään kaikki kadonneet yksityiskohdat, ja vain soittamalla Fridan numeroon heiltä voisi kysyä mitä tahansa.”

 


Riitta Havukainen, 65

Näyttelijä

 

”Onko Mathieu Kassovitz? Täällä on Riitta Havukainen Suomesta! En juuri osaa ranskaa, jotain tyyliin voulez-vous coucher avec moi ce soir, mutta sitä en aio sinulta kysyä. Enhän ole mikään kuoharikuplien buustaama raskas fani, vaan kollegasi ja ihailijasi.

Puhun nyt suomea, mutta ymmärrät varmaan, jos puhun hitaasti ja kovempaa. Sitä paitsi sinulla on selvästi kielipäätä, puhuithan Le Bureaussa ansiokkaasti myös englantia, farsia ja venäjää.

Ai mitä? Joo tiedän, että ovat kirjoitettuja repliikkejä, joita opettelit kielicoachien kanssa metodilla ’kuuntele ja toista’.

Ja tiedän toki, että kaikki muukin on käsikirjoitettua ja harjoiteltua. Mutta niin hyvin näyteltyä, ohjattua ja kuvattua, että illuusio on täydellinen. Sinä olet Guillaume ja kaikki tapahtuu niin uskottavasti, että kotisohvalla on ajoittain kuviteltava kuvausryhmä ja tukkaasi pörröttävä maskeeraaja, ettei olisi liian jännää.

”En juuri osaa ranskaa, jotain tyyliin voulez-vous coucher avec moi ce soir, mutta sitä en aio sinulta kysyä. Enhän ole mikään kuoharikuplien buustaama raskas fani, vaan kollegasi ja ihailijasi.”

Ihan hetki vielä Mathieu, saanko sanoa näyttelemisestäsi vähän? (Varmaan jaksaa kuunnella, kun kehutaan.)

Ihailen vähäeleisyyttäsi, läsnäoloasi. Et koskaan näytä siltä, että mietit seuraavaa repliikkiä. Teet jokaisen ajatuksen näkyväksi. Sinussa on salaisuus. Yhtä aikaa pidät itselläsi ja ilmaiset paljon.

Sanomattakin on selvää, että lämmin, miehinen charmisi on vangitsevaa. Sinua on niin sanotusti helppo katsoa.

Koska itsekin olen ollut ’pappia kyydissä’, en voi välttyä hetkittäisiltä ajatuksilta, jotka etäännyttävät illuusiosta.

Esimerkiksi: varmasti helvetillisen kylmä yöllä Irakin vuoristossa (toki pidit lämpötakkia ottojen välissä). Miten pystyit juoksemaan kivikossa paljain jaloin? Kävikö mielessäsi: enää yksi kuva, sitten hotelliin ja lämmin suihku? Tai: onneksi ensi viikolla Pariisin kuvausjakso, saa puvun päälle, eikä tarvitse läträtä tuntitolkulla veren ja lian kanssa maskissa.

Tauolla catering-teltassa sinäkin varmasti selasit kännykkääsi ja hoidit asioita. Tai katsoit, mikä tilanne futismatsissa.

Odotan innolla viidettä kautta. Nelonen jäi jännään kohtaan.

Kiitos, kun jaksoit kuunnella! (Onkohan se vielä langoilla?)

Voi hyvin ja pysy terveenä!

Ai niin, tajusitko ensi lukemalta kaiken kässäristä? Itse putosin välillä kärryiltä, kuka nyt on kuka ja kenen leivissä vaklaa.

Siitä huolimatta loistava sarja ja loistava sinä!

Au revoir ja merci!

Niin, säkin voit soitella tänne päin jos haluat! Jos vaikka Paratiisi näytetään Ranskassa ja haluut antaa palautetta.

Joo, tähän numeroon.

Riitta oli nimi. Havukainen. Oon se Hilkka.”

Sisältö