Riita roskista: Kunnissa pelätään, että jätelaki uudistuu yritysten ehdoilla

Myös keskustan ja kokoomuksen poliittiset intohimot ovat nousseet pintaan.

jätelaki
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallituksessa monen kokin voimin hämmennetty sote-soppa porisee vielä, kun samantapaisista aineksista on syntymässä toinenkin riita.

Taustalla ovat hallitusneuvotteluissa sovittu jätelain uudistus ja jo edelliseltä hallituskaudelta periytyvä hankintalain päivitystyö.

Jätelakiin kaavaillaan muutosta, joka rajaisi kuntien vastuun jatkossa pelkästään asumisen jätteisiin. Tähän asti niiden on pitänyt huolehtia myös esimerkiksi koulujen, seurakuntien ja sosiaali- ja terveyspalvelujen jätehuollosta.

Samaan aikaan hankintalakiin on tulossa yläraja sille, kuinka paljon kuntien jätelaitokset voivat myydä palveluja ulkopuolisille. Muutosta perustellaan EU-direktiivillä, jonka mukaan korkeintaan 20 prosenttia kunnallisten toimijoiden liikevaihdosta voi tulla vapailta markkinoilta. Nykyisin monet jätelaitokset keräävät 10–20 prosenttia myynnistään tällä tavalla.

Uudistusta valmistellut työryhmä ehdotti jo edellisen hallituksen aikana rajan pudottamista kymmeneen prosenttiin. Elinkeinoelämässä on pidetty sitäkin liian korkeana. Muun muassa ympäristöteollisuuden ja -palvelujen etujärjestö YTP haluaisi laskea rajan nollaan.