Riita maakaasun ilmastokestävyydestä paisuu EU:ssa: Yhdeksän asiantuntijaa uhkaa erota komission työryhmästä

Julkisuuteen vuotaneessa EU-komission luonnoksessa maakaasu hyväksyttäisiin EU:n Vihreän kehityksen ohjelman investointeihin. Tutkijoiden mukaan kyse on viherpesusta.
Kotimaa 9.4.2021 13:34
Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamiseen varattuja elementtejä Saksassa.
Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamiseen varattuja elementtejä Saksassa. © Odd Andersen / AFP / Lehtikuva

Euroopan komission pitäisi julkistaa 23. huhtikuuta luettelo EU:n Vihreän kehityksen ohjelman investointikriteereistä. Listan laatiminen on kuitenkin johtanut ilmiriitaan valmisteluun osallistuvassa asiantuntijatyöryhmässä.

67 hengen ryhmän tehtävänä on tuottaa komissiolle tieteelliseen näyttöön perustuvia suosituksia. Yhdeksän ryhmän jäsenistä on uhannut erolla sen jälkeen, kun komission alustava ehdotus listan sisällöstä vuosi julkisuuteen maaliskuussa.

Luonnoksen mukaan listalle oltaisiin hyväksymässä tietyillä reunaehdoilla muun muassa kaasuvoimalaitoksia. Päätöstä on perusteltu sillä, että kaasuvoimaloilla voidaan korvata vielä enemmän päästöjä aiheuttavia hiili- ja öljyvoimalaitoksia.