Rehukauppa kaatoi Altian etanolitehtaan

Kotimaa 31.5.2007 10:05

Päätökseen vaikuttivat monopolisyytökset ja kiista viinan keitosta syntyvän rehun myymisestä.

Valtion viinatehdas Altia ilmoitti runsas viikko sitten luopuvansa uuden etanolitehtaan rakentamisesta Koskenkorvalle. Julkisuudessa yhtiö vetosi rakennuskustannusten nousuun, mutta muitakin syitä oli. Useat yritykset painostivat Altiaa ja sen pääjohtajaa Leena Saarista muuttamaan etanoliin liittyviä kauppasopimuksia.

Vuoden vaihteessa suomalaiset rehutehtaat ja lihanjalostajat lähettivät kilpailuvirastolle kantelukirjeen, jossa Altian väitettiin käyttäneen väärin asemaansa. Elintarvikeyhtiöistä on oltu myös suoraan yhteydessä pääjohtaja Saariseen.

Altia lähti viime kesänä innolla mukaan bioenergiahuumaan ja päätti rakentaa Koskenkorvan tehtaan yhteyteen uuden etanolitehtaan. Siellä oli tarkoitus valmistaa ohrasta lähes 80 miljoonaa litraa etanolia vuodessa. Tuotanto olisi myyty Nesteelle bensiinin sekoitettavaksi.

Taustalla on EU:n ja eduskunnan päätös korvata osa öljystä uusiutuvilla raaka-aineilla. Hanke sai tukea viljelijöiltä, joille maksetaan ohrasta erityistä energiakasvitukea. Uusi Koskenkorvan tehdas olisi käyttänyt neljänneksen Suomen koko ohrasadosta.

Rehutehtaat ja lihanjalostajat hermostuivat hankkeesta, koska viinankeitossa syntyy suuri määrä ohravalkuaista. Sen Altia päätti myydä yksinoikeudella ruokayhtiö Atrian omistamalle A-Rehulle. Sivutuote on märkärehua, joka on kustannustehokas raaka-aine sian- ja naudanlihan tuottajille. Altian Saarinen valittiin kesällä Atrian hallitukseen. Yksinmyyntisopimus tehtiin 2006 lopulla.

Saarisen toimintaa valvovan Altian hallituksen puheenjohtaja, professori Jarmo Leppiniemi sanoo, ettei yhtiön hallitus ole käsitellyt rehukauppoja eikä pääjohtajan esteellisyyttä: ”Esteellisyyden pohtimiseen ei enää ole tarvettakaan, sillä Altia on päättänyt luopua koko (etanoli)tehtaasta.”

Rehutehtaat Raisio ja Lännen Tehtaat sekä lihanjalostajat Pouttu, Saarioinen ja Snellman totesivat kilpailuvirastolle, ettei valtionyhtiö saa suosia yhtä rehuvalmistajaa eikä tehdä kauppasopimusta ilman kilpailuttamista. Lihanjalostajat käyttävät rehun hintaa houkutuskeinona, kun ne neuvottelevat tuottajasopimuksista. Ne haluavat, että Altian nykyisestäkin etanolituotannosta tuleva rehu kilpailutetaan.

”Altian ja Atrian yhteistyö tulee jjatkuu edelleen”, Saarinen toteaa. Omasta mielestään hänen toiminnassaan ei ole arvosteltavaa. Hänen mukaansa lisärehun myynti Atrialle ei enää voi vaivata kenenkään mieltä, sillä uutta tehdasta ei rakenneta eikä myytäväksi tulevaa lisärehua synny.

SK:n tietojen mukaan Altian omaisuuden myynneistä ja yhtiön sopimuspolitiikasta pyydetään kannanotot kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselta (kesk) ja puolustusministeri Jyri Häkämieheltä (kok), joka vastaa valtion omistajaohjauksesta.

”Altian toimintaa ei saa jättää selvittämättä, vaikka uuden etanolitehtaan rakentaminen päätettiin perua”, sanoo lihajalostaja Snellmanin toimitusjohtaja Martti Vähäkangas.

Teksti A.-P. Pietilä
SK 18/2007