Räjäytykset tärisyttävät Kansallismuseota, kestääkö torni halkeilematta?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansallismuseossa jytisee, kun viereisellä työmaalla räjäytetään. Siirtyvätkö esineet hyllyssä, halkeileeko rakennus? Entä miksi museon komea torni on yleisölle auki vain harvoin?

Kansallismuseo torni
Suomen kansallismuseo kuvattuna renkaan läpi eduskuntatalosta käsin. Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.

Helsingissä louhitaan pysäköintitilaa Musiikkitalon alle. Lähimmät räjäytykset tehdään vain parinkymmenen metrin päässä Kansallismuseosta. Kun maan alla räjähtää, museossa sisällä kumisee voimakkaasti.

“Maanjäristysalueelta tuleva ihminen saattaisi hypätä pöydän alle pelästyessään. Olemme laittaneet museoon lappuja, jossa kerrotaan, että räjäytyksistä ei ole vaaraa”, sanoo arkkitehti Tomi Nikander Kansallismuseosta.

Vaikka ihminen voi säikähtää täräystä, museon herkät esineet ja itse rakennus ovat säilyneet vaurioitta.

Räjäytysten tarkkaileminen on millimetripeliä. Kriittinen raja on 0,1 millin siirtymä räjäytyksen aikana – jos talo liikkuu enemmän, se voi vaurioitua.

Kansallismuseossa räjäytysten voimakkuutta mitataan neljällä tärinämittarilla: tornissa, kattofreskossa, pääportaalla ja vitriinissä esihistoriallisessa näyttelyssä. Toistaiseksi on pysytty turvallisissa rajoissa: suurin siirtymä on ollut 0,04 millimetriä.

Mittarit kertovat tulokset verkkoa pitkin räjäyttäjälle, joka pienentää panoksia, jos siirtymät tai heilahdukset ovat liian suuria.

Museossa esineet ovat liikkuneet jonkin verran hyllyissä räjäytysten voimasta. Tämä ei tosin ole tavatonta. Tavarat liikkuvat vitriineissä myös raitiovaunujen tärinästä ja varsinkin silloin, jos museokävijä törmää niihin.

Museon herkin osa on katossa oleva fresko. Sen perusteella on määritetty suurin heilahdusnopeus, jonka räjäytystyö saa aiheuttaa eli 10 milliä sekunnissa.

Nikander sanoo, että työmaa on joutunut pienentämään räjäytyspanoksia huomattavasti siitä, mitä aluksi suunniteltiin.

“Räjäyttäjä toimii ankaran vastuun alaisena: jos he vaurioittavat jotain, he joutuvat sen korjaamaan.”

Torni halkesi

Luonnollinen elämä on tuottanut rakennusrunkoon runsaasti halkeamia, Nikander kertoo. “Räjäytysten aikana ei ole osoitettu uusia halkeamia.”

Museon tornista sen sijaan liikkuu tarina, jonka mukaan Finlandia-talon rakennustyömaan räjäytykset olisivat vuonna 1970 aiheuttaneet tornin halkeaman.

Varmaa on se, että torni halkesi – ei tosin pahasti. Halkeama on sittemmin suurelta osin korjattu.

Varmaa on myös se, että halkeama ei ole jatkanut elämistään sen jälkeen, kun Finlandia-talo valmistui. Ajallinen yhteys on siis olemassa. Syystä tai toisesta halkeaman syntyä ei tutkittu aikanaan.

“Räjäytykset 1970-luvulla olisivat halkeamalle luonnollinen syy, koska siltä kohdalta rakennus ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen elänyt, siinä ei tarvita liikuntasaumaa”, Nikander sanoo.

Halkeama näkyy yhä hieman pääoven edessä, jossa se menee muutaman kivenkin poikki.

“Olen näyttänyt sen räjäytyskonsulteille ja sanonut, että katsokaa sitten, ettei tällaisia tule.”

Harvoin auki yleisölle

Kansallismuseon 58-metrinen torni on yleisölle auki vain harvoin. Tänä vuonna sata nopeinta pääsi torniin Taiteiden yön tapahtumassa. Museon työntekijöissäkin on monia, jotka eivät ole koskaan käyneet tornissa. Miksi?

Toki tornin kummituksesta liikkuu tarinoita. Arkisempi selityskin on tarjolla.

“Torni on kylmää tilaa, siellä ei ole miellyttävä liikkua muulloin kuin kesällä. Lisäksi se on vaatimattomassa kunnossa ja nykyään hälytysten takana. Pitää erikseen ilmoittaa, jos sinne menee” sanoo tutkija Jouni Marjamäki.

Tornin kapeisiin portaisiin ja tasanteille ei mahdu paljon ihmisiä. Lisäksi hätäpoistumistiet puuttuvat.

Tästä huolimatta Marjamäki arvioi, että Kansallismuseon suunnitellut Eliel Saarinen olisi tarkoittanut tornin yleisökäyttöön. Monet ratkaisut kertovat sen puolesta: portaiden viimeistelytaso ja se, että torniin pääsi suoraan näyttelytiloista.

Lisäksi torniin on mitä ilmeisimmin ollut suunnitteilla kellotaulut neljään suuntaan. Ne on merkitty vuoden 1904 piirustuksiin ja pyöreät aukot voi nähdä tornin sisä- ja ulkopuolella.

Sanomatalo peitti

Arkkitehdeillä on joskus tapana tehdä pikku jippoja. Vuonna 2007 esimerkiksi huomattiin, että tietystä kulmasta katsottuna Kansallismuseon torni näyttää oleva osa Finlandia-taloa.

Marjamäki epäilee, että myös Eliel Saarinen mietti kaupunkikuvaa laajemminkin, kun suunnitteli Helsingin rautatieaseman ja Kansallismuseon. Museon tietyltä kulmalta, maan tasalta, oli nimittäin aikanaan esteetön näkymä, josta avautui rautatieaseman torni. Sanomatalon valmistumisen jälkeen tämä näköala on peittynyt. Aseman torni sentään näkyy museon torniin.

Saarisella oli aikanaan suurisuuntaisia suunnitelmia – hän ideoi 1900-luvun alussa Töölönlahden peittämistä ja rautatieaseman sijoittamista Pasilaan.