Pystyykö koulu kotouttamaan maahanmuuttajat?

Kotimaa 19.2.2009 10:30

Helsinkiläisellä Myllypuron yläasteella tiivistyy maahanmuuttokeskustelun ydinkysymys: mikä on koulun rooli nuoren maahanmuuttajan sopeutumisessa? Nyt on viimeinen hetki toimia, jos halutaan välttää katastrofi, sanoo koulun entinen rehtori.Hodan ja Natalia
Hodan ja Natalia keskittyvät oppimiseen.

Itähelsinkiläisen Myllypuron yläasteen oppilaista kolmannes on maahanmuuttajataustaisia. Koulusta viime vuonna eläkkeelle jäänyt rehtori Anneli Luotonen ratkoi monikulttuurisuuden ongelmia ansiokkaasti vuosikausien ajan. Presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle vuonna 2005 Arjen turvaaja -palkinnon, ja vuoden myllypurolaiseksi hänet valittiin 2007.

Luotonen on julkisissa puheenvuoroissaan muistuttanut kerta toisensa jälkeen, että päättäjien on nyt viimeinen hetki herätä tajuamaan Itä-Helsingin koulujen erityisasema. Ja että pelkillä opetuksen keinoilla ei maahanmuuttajien kotoutumisen haasteita voida ratkaista.

”Sekä opettajat että oppilaat ovat kovassa paineessa, he joutuvat venymään liikaa”, Luotonen pohtii.

Hän yritti pitkään ajaa yhteistyötä eri hallinnonalojen kesken – laihoin tuloksin.

”Koulu kulkee omassa putkessaan, sosiaalitoimi omassaan, lastensuojelu omassaan. Yritin maahanmuuttajien kohdalla saada eri toimijat työskentelemään yhdessä. Mutta en saanut mitään aikaiseksi. Lastensuojelu ja sosiaalitoimi ovat liian ylikuormitettuja, henkilökunta vaihtui siellä puolen vuoden välein.”

Luotonen ei usko, että koulutuksen resurssit jatkossa juurikaan lisääntyvät. Kestääkö koulusysteemi tällaisessa tilanteessa maahanmuuttajin määrän kasvun?

”Vaikea kysymys. Myllypuron yläaste on kestänyt toistaiseksi, koska valtaosa opettajakunnasta suhtautuu tilanteeseen positiivisesti. Tiedän, että tämä ei ole itsestään selvää. Jos opettaja joutuu opettamaan hyvin eritasoisia oppilaita, se aiheuttaa hänessä ymmärrettävää ahdistusta ja vastustusta, että kuinka paljon oikein vaaditaan.”

Monet maahanmuuttajat tarvitsisivat Luotosen mielestä aikalisän, mahdollisuuden käydä peruskoulua hieman kauemmin.

”Koulu on ainoa paikka, jossa yhteiskunta pitää kiinni kaikista lapsista. Jos he liukuvat sieltä pois, missä heidät saadaan kiinni? Ei missään. Muualla maailmassa on nähty, mitä tapahtuu joutilaille nuorille miehille, jotka kokevat itsensä syrjityiksi. Jos he eivät ole mukana yhteiskuntaa tukevassa toiminnassa, he ovat mukana sellaisessa toiminnassa, joka ei ole yhteiskunnan mieleen.”

Luotosen esikuva oli ruotsalainen Rinkebyn koulu.

”Siellä lähdettiin liikkeelle todella hirveässä tilanteessa: koulu oli poltettu, ja koko lähiö oli räjähtämispisteessä. Uusi rehtori palkkasi talousjohtajan ja sosiaalitoimen ihmisiä, ja tuloksia syntyi heti.”

”Mutta suomalainen yhteiskunta ei ole tällaiseen yhteistyöhön valmis. Sittenkö vasta on pakko suostua, kun katastrofi on ovella, kun koko kaupunki pelkää, että joku paikka räjähtää käsiin?”

Oppilaita maailman
kaikista kolkista

Venäjä, Viro, Gambia, Somalia, Nepal, Tšetšenia. Myllypuron yläasteen valmistavan luokan oppilaat ovat muuttaneet Suomeen kaikista maailman kolkista.

Valtaosa heistä aloitti syksyllä, mutta uusin tulokas saapui Tartosta vasta edellisellä viikolla. Itse asiassa joululoman jälkeen ryhmään on liittynyt joka viikko uusi oppilas. Se on valmistavan luokan arkea.

Tällä hetkellä tilanne on hyvä: kaikki oppilaat puhuvat vähintään auttavasti englantia tai suomea. Yhteinen kieli opettajan kanssa löytyy. Sellaisiakin aikoja on ollut, jolloin kommunikoinnin välineiksi on pitänyt ottaa käsimerkit ja muut luovat ratkaisut.

Oppilaat tutustuvat kerran viikossa suomalaiseen mediaan. Opettaja jakaa heille tunnin alussa Metro-lehdet ja pyytää etsimään kiinnostavia juttuja.

Tammikuun 27. päivän lehti kertoo pääuutisessaan, että helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Jussi Halla-ahon maahanmuuttokriittiset blogikirjoitukset menevät syyteharkintaan. Kyseinen artikkeli ei oppilaita kuitenkaan kiinnosta, he ovat enemmän innostuneita alakerran uutisesta: ”Perhe yllättyi Vantaalla. Ilves tepasteli talon pihaan”.

”Opettaja, onko ilves Suomessa”, Aleksi-niminen poika kysyy.

”Kyllä, ilveksiä on Suomessa”, opettaja vastaa.

Maahanmuuttajataustaisten nuorten välillä on huimia eroja. Niin huimia, että kaikkien ei-alkuperäissuomalaisten niputtaminen samaan joukkoon tuntuu väkivaltaiselta.

Oppilaanohjaaja Tiina Valtonen nimeää kolme ryhmää: aina Suomessa asuneet, ne jotka ovat tulleet tänne ala-asteiässä ja vanhimmat, jotka saapuvat suoraan yläasteelle.

Osa yläasteikäisistä maahanmuuttajista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Osa ei ole käynyt lähtömaassaan päivääkään koulua, tai korkeintaan koraanikoulun. Näille oppilaille vuodet yläasteella eivät mitenkään riitä vaikkapa lukioon siirtymiseen.

Toisaalta taas ala-asteikäisten ryhmästä nousee Valtosen mukaan joskus ”koko koulun parhaita oppilaita”.

Valmistavat luokat Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa pullistelevat oppilaita, ja tulijoita on koko ajan lisää. Helsingissä luokkia on kolmekymmentä, hiljattain perustettiin kolme uutta.

Valtosen mielestä yksi valmistava luokka on Myllypuron yläasteelle sopiva määrä.

”Sen verran oppilaita pystymme integroimaan. Suurempia määriä emme.”

Kielitaito on
välttämätön

Ilman kielitaitoa ei yksikään maahanmuuttaja pötki pitkälle.

Opetushallituksen verkkosivuilla todetaan: ”Perusopetuksessa maahanmuuttajaoppilaat opiskelevat suomea ’suomi toisena kielenä’ -oppimäärän mukaan, joka eroaa tavoitteiltaan suomea äidinkielenään opiskelevien oppilaiden opetuksesta. Suomen kielen opetus ei rajoitu vain oppiaineen opiskeluun, vaan koko koulussa annettava opetus tukee sitä.”

Äidinkielen opettajat Katriina Rapatti ja Anni Sissonen vetävät suomi toisena kielenä -ryhmiä (S2).

Heidän mielestään on kyseenalaista, kuinka paljon ”koko koulussa annettava opetus” oikeasti tukee S2-oppilaiden kehitystä.

”Reaaliaineet ja oppikirjojen tekstit ovat liian vaikeita valmistavasta luokasta tulevalle oppilaalle. Hän saattaa ymmärtää vain 20 prosenttia opetuksesta. Koevastauksista selviää, ettei oppilas ole ymmärtänyt kysymyksiä”, Rapatti pohtii.

”Muiden aineiden ja S2-opetuksen välillä pitäisi olla enemmän vuorovaikutusta”, sanoo Sissonen.

Eräs kahdeksannen luokan maahanmuuttajaoppilas oli kysynyt Rapatilta historian tunnin jälkeen, mitä eroa on sillä, että Ranska voitti ja että Ranska voitettiin. Toinen taas ihmetteli, että mikä se aatelisto oikein on, joku paikkako.

Sissosen mielestä tilanne on Myllypurossa kuitenkin hyvä moniin muihin kouluihin verrattuna, sillä ryhmät ovat pieniä.

”On aivan eri asia, että luokalla on seitsemän oppilasta kuin jos heitä on 25.”

Näiden havaintojen jälkeen voisi kuvitella, että kansankynttilät suhtautuvat kriittisesti maahanmuuttajaväestön määrän kasvattamiseen. Mutta mitä vielä: Rapatin ja Sissosen mielestä maahanmuuttajat ovat rikkaus, heitä on ajateltava voimavarana, suomalainen ”yksi kieli ja yksi kansa” -ajattelutapa ei ole terve ja monikulttuurisuus tuo tuulahduksia maailmalta.

”Opetuksen keinoin voidaan auttaa maahanmuuttajien kotoutumista”, Rapatti vakuuttaa. ”Kaikkia keinoja ei ole vielä kokeiltu.”

Teksti
Leena Sharma
Kuva
Kaisa Rautaheimo

Lisää aiheesta
Minun kouluni on nyt heidän (pdf; SK 8/2009; ilm. 20.2.2009)

Keskustelu
Miten kotouttaa maahanmuuttajat Suomeen?