Puuttuva allekirjoitus maksoi kunnalle 300 000 euroa – Kunnat kompuroivat, kun sopimukset monimutkaistuvat

Tapaus Huhtiniemi on palauttanut lappeenrantalaisten mieleen takavuosien sotkut, joissa päättäjät ovat toimineet huolimattomasti.

kuntapolitiikka
Teksti
Sanna Ihalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lappeenrannan Huhtiniemen rantaan ei kohoakaan kylpylää, monitoimikeskusta, hulppeita loma-asuntoja eikä 17-kerroksista ökyhotellia.

Mahtipontinen hotellihanke oli vireillä kymmenen vuotta, mutta nyt se on kariutunut lopullisesti. Lappeenrannan kaupunki joutuu palauttamaan 100 000 euron käynnistämismaksun rakennuttajayhtiö Buildialle.

Oman sanktiomaksunsa kaupunki menetti puuttuvan allekirjoituksen takia. 300 000 euron sanktion saaminen olisi edellyttänyt sitä, että sopimuksessa olisi ollut rakennuttajayhtiön allekirjoitus.

Lappeenrantalaiset syyttävät kaupungin päättäjiä huolimattomuudesta ja puutteellisesta valmistelusta.

Kaupunginsihteeri Juha Willberg sai pahimmat moitteet niskaansa, vaikka oli kertonut avoimesti allekirjoituksen puuttumisesta kaupunginvaltuuston kokouksessa.