Puolueet hylkäsivät Yleisradion: Vaalivalvojaiset siirtyvät historiaan

eduskuntavaalit
Teksti
Pekka Ervasti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Yleisradio
Viimeinen kerta. Puoluejohtajat kesän 2009 eurovaalien tulosillassa Ylen Isossa Pajassa.  Kuva Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Suomalaiset ovat vaalista toiseen seuranneet tuloslaskentaa Yleisradion studiolta. Puoluejohtajat ovat istuneet kiltisti tuntikausia kommentoimassa ja muu media on häärinyt studion nurkissa uutismurusia keräillen.

Ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa kaikki on toisin. Puolueet ovat ilmoittaneet Ylelle, että Ison Pajan vaalivalvojaisiin ei enää tulla. Muut mediatalot tervehtivät ratkaisua ilolla, sillä nyt ne pääsevät raportoimaan vaaleja samalta viivalta valtiollisen mediayhtiön kanssa.

“Kyllä näin on. Vaalivalvojaiset siirtyvät pois Isosta Pajasta”, Sdp:n puoluesihteeri ja Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner vahvistaa.

Jutta Urpilainen ei mene Isoon pajaan, enkä usko että muidenkaan puolueiden johtajat menevät.”

Myös keskustan tuore puoluesihteeri Timo Laaninen kannattaa vaalivalvojaisten hajauttamista puolueiden omiin tilaisuuksiin, joihin media voi tulla paikalle.

“Tässä on ollut vähän sellaista yleistä tyytymättömyyttä. Emme halua olla yhden yhtiön ilmaisia ohjelmansuorittajia”, Laaninen kertoo.

Aiheesta lisää SK:ssa 35/2010 (ilm. 3.9.).