Puistokuvaaja otti kameran mukaansa jatkosotaan

Antti Gunnar Salosen jatkosodassa ottamat kuvat päätyivät lukuisten veteraanien kotialbumeihin.

jatkosota
Teksti
Risto Lindstedt
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puistokuvaaja työskentelee hyvän sään aikaan. Kolmekiloinen paljekamera puisella kolmijalalla, tekniikkana kalotypia. Kaikki tapahtuu sukkelasti, mutta huolella. Optiikan syväterävyys on lyhyt, kameran ja kuvattavan etäisyys on sentintarkkaa. Kameran kuvausraamissa valottuneesta valokuvauspaperista saadaan pikakehittämällä negatiivi.

Paperinegatiivi kuvataan uudelleen, pikakehitetään toistamiseen, ja Kotkan Kisakentällä (nyk. Sibeliuspuisto) asiakas saa muistokuvansa 10–15 minuutissa.

Nastolassa, Immilän kylässä 1904 syntyneestä Antti Gunnar Salosesta tuli puistokuvaaja, koska hän halusi pitää kiinni itseään neljä vuotta nuoremmasta Impi Lydia Stenbergistä. He olivat sussutelleet Helsingissä. Impi työskenteli Elannon maitokaupassa ja Antti oli saman osuusliikkeen leipuri.

Impi sai 1920-luvun puolivälin jälkeen siirron Kotkaan palvelemaan osuuskaupan ruotsinkielisiä. Antti ei tiennyt ketä palvella, mutta Impin perään lähtenyt arveli, että kuva voisi olla leipä. Niin kuin sitten olikin yli 30 vuodeksi.

Puistokuvaajan tuntuma kuvaleipään oli ilmeisen rukiinen. Hän perusti Kotkaan valokuvaamon 1927. Osa ihmisistä kaihtoi salamavalona käytetyn magnesiumin välähdystä ja tömähdystä. Tämän Salonen otti huomioon. Yrityksen nimeksi tuli Sähkövalokuvaamo. Viesti asiakkaille oli selvä: täällä ei tössähtele.