Islamiin liittyvässä viranomaistoiminnassa on hämmentäviä piirteitä

Islamiin liittyvässä viranomaistoiminnassa on Suomessa hämmentäviä piirteitä.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti

Uskontoaiheiset tuomiot kiihotuksesta kansanryhmää vastaan luovat oikeuskäytäntöä. Uskontoon liittyvän sallitun puheen rajat ovat epäselviä, varsinkin kun valtakunnansyyttäjä vetoaa epämääräisesti kontekstuaalisuuteen.

Islamtutkijana olen sitä mieltä, että oikeuslaitoksen tulisi tehdä selkoa tuomioharkinnan perusteluista. Esimerkistä käy valtakunnansyyttäjän Sebastian Tynkkystä (ps) vastaan nostama ja 2019 tuomioon johtanut syyte tekstistä, jonka oikeus totesi rasistiseksi ja panettelevaksi vihapuheeksi.

Miksi näitä käsitteitä ei ole määritelty? Tuomion asiaperusteeksi näyttää jäävän lähinnä se, että teksti voi loukata.