Traumatisoivia synnytyksiä voidaan vähentää
Vaikka suurin osa synnytyksistä koetaan myönteisinä ja voimauttavina, voi synnytyskokemus olla myös hyvin kielteinen. Jos synnyttäjä tuntee itsensä kivun tai toimenpiteiden keskellä keinottomaksi tai turvattomaksi, synnytys voi muodostua sietokyvyn ylittäväksi eli traumaattiseksi kokemukseksi.
Synnyttäjän subjektiivinen kokemus – ei synnytyksen ulkoinen kulku – määrittää, onko synnytys traumaattinen ja aiheuttaako se haittaa vanhempien hyvinvoinnille ja varhaiselle vanhemmuudelle. Myönteisten synnytyskokemusten edistämiseksi tulee siis hyvän lääketieteellisen hoidon ja kivunlievityksen rinnalla huomioida synnyttäjän tunnekokemus.
Onkin tärkeä tietää, miten voidaan edistää myönteisiä synnytyskokemuksia ja huomioida ja hoitaa vaikean synnytyksen läpikäyneitä.
Jokaisen perheen tulee saada riittävästi laadukasta valmennusta synnytykseen ja vanhemmuuteen. Tulevat vanhemmat tarvitsevat tietoa synnytyksestä ja kivunlievityksestä. On hyvä ymmärtää, miten supistuskipu muodostuu ja miten kipuun voi itse vaikuttaa esimerkiksi hengityksen avulla. Myös tieto synnytyksen vaiheiden merkityksestä vauvan hyvinvoinnille tuo usein motivaatiota sietää synnytykseen liittyvää epämukavuutta.
Tieto ei kuitenkaan yksin riitä. Vähintään yhtä tärkeää on mahdollisuus työstää tiedon herättämiä tunteita. Jos tieto pitää hakea itseohjautuvasti netin välityksellä, pelottavien ja ahdistavienkin tunteiden kanssa saattaa jäädä liian yksin. Perhevalmennuksessa on hyvä olla riittävästi aikaa ja tilaa synnytykseen ja vanhemmuuteen liittyvien tunteiden yhteiselle pohdinnalle.
Synnytykseen liittyvät pelot ja ahdistus ovat tavallisia, mutta saattavat liiallisina estää synnytykseen valmistautumista.
Odottajien tulee tarvitessaan saada matalan kynnyksen psykologista tukea. Hyvä synnytyspelon hoito ei tähtää tiettyyn synnytystapaan vaan pyrkii valmistamaan vanhemmuuteen ja vahvistamaan toimijuuden kokemusta. Toimijuuden ja turvallisuuden tunteen lisääntyminen auttaa sietämään synnytykseen luontaisesti kuuluvaa ennakoimattomuutta ja edistää siten myönteisen synnytyskokemuksen todennäköisyyttä.
Terveydenhuollon ammattilaisia kouluttamalla voidaan vahvistaa heidän kykyään ymmärtää ja kohdata synnyttäjien psyykkisiä reaktioita ja tunnekokemuksia, jotta myös mahdolliset traumaperäiset stressioireet voidaan tunnistaa. Aiemmat turvattomat ja sietokyvyn ylittävät kokemukset voivat vähentää synnyttäjän luottamusta ammattilaisiin ja omaan kehoon sekä alentaa kivunsietoa. Traumatietoisessa synnytyksen hoidossa keskeisiä asioita ovat turvallisuuden luominen, ennakointi, selkeä kommunikaatio sekä tarvittaessa vanhempien auttaminen heille ylivoimaisten stressi- ja tunnetilojen kanssa.
Vaikeiden synnytysten hyvä jälkihoito on tärkeää niin vanhempien ja vauvan psyykkisen hyvinvoinnin kuin varhaisen vuorovaikutuksenkin kannalta. Synnytyksen jälkeen psyykkisesti oireileville vanhemmille tarjotussa hyvässä hoidossa yhdistyvät traumaosaaminen ja varhaisen vanhemmuuden sekä vuorovaikutuksen asiantuntemus.
Hoitopolkujen rakentamiseen tarvitaan neuvoloiden, synnytysvastuualueen ja aikuispsykiatrian yhteistyötä. Varhaiset tukitoimet ovat kustannustehokkaita ja turvaavat perheen ja lapsen hyvinvointia.
