Puheenvuoro: Puhelimen koronasovellus voi toimia, jos käyttäjät luottavat – ja saavat hallita dataansa

Hallituksen ei pidä ripustautua epärealistisiin odotuksiin tietotekniikan hyödyntämisestä koronataistelussa, kirjoittaa valtiotieteen tohtori Harri Erämetsä.

koronavirus
Teksti
Harri Erämetsä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tietotekniikka tarjoaisi periaatteessa oivallisen työkalun koronan koronatartuntaketjujen jäljittämisen tueksi.

Valitettavasti eri puolilla maailmaa tehdyt sovellukset ovat osoittaneet, ettei ainakaan toistaiseksi erinomaisesti toimivan järjestelmän rakentamisessa ole onnistuttu.

Suurin haaste liittyy sovelluksen käyttöönottoon: jotta siitä olisi kontaktien jäljittämisen kannalta hyötyä, pitää peiton eli käyttöönottajien määrän olla huomattavan suuri.

Miten saada valtaosa väestöstä lataamaan ja aktivoimaan sovellus kännykkäänsä?

Esimerkiksi Islannissa lähes 40 prosenttia väestöstä käyttää Rakning C-19 -sovellusta, silti sen todellisen vaikutuksen kerrotaan olevan pieni verrattuna perinteisiin jäljitystekniikoihin, kuten puhelinhaastatteluihin ja manuaaliseen työhön.

Yhdysvalloissa Utahin osavaltio käytti Healthy Together -koronasovelluksen kehittämiseen 2,75 miljoonaa dollaria. Sen kuukausittainen ylläpito maksaa 300 000 dollaria.

Kuitenkin vain noin 40 000 Utahin 3,2 miljoonasta asukkaasta on suostunut ottamaan sovelluksen käyttöön.

 

On paradoksaalista, että teleoperaattoreilla olisi jo valmiina suuri osa siitä datasta, joka kontaktien jäljittämiseen tarvittaisiin.

Gps-paikannuksen tarkkuus ei sellaisenaan ole riittävä, mutta pelkästään jo se toisi tartuntaketjujen jäljitystyötä tekeville tärkeää lisätietoa.

Lyhyen kantaman radiotekniikkaan perustuva bluetooth-yhteys ja tunnistus kahden matkapuhelimen välillä mahdollistaisivat lähellä olleen potentiaalisen kontakti-informaation käsittelyn ja tallentamisen automaattisesti.

Tietosuojaan liittyvät lait ja asetukset, kuten GDPR Euroopassa, säätelevät tarkasti rekisterin luomista ja datan käyttöä.

Miten saada ihmiset luottamaan siihen, että paikannus- ja kontaktitunnistustietoja ei käytetä väärin. Tai siihen, että tietoja ei päädy vääriin käsiin ja kännykän omistajalla itsellään on lopulta omistusoikeus omaan dataansa?

 

Paikannus- ja kontaktitieto on anonymisoitua, mutta kansalaisen pelot ovat ymmärrettäviä.

Epäluulot väärinkäytöksistä pitää poistaa täysin avoimella ja läpinäkyvällä toimintamallilla.

Sovelluksen käyttäjän tulisi voida olla myös varma siitä, että hän voi helposti ja luotettavasti milloin tahansa poistaa tracking-sovelluksen laitteestaan.  Lisäksi omasta datasta eli omista liikkeistä tulisi halutessaan saada itselleen jatkuva seurantaraportti.  Olisi saatava myös säännöllinen raportti siitä, onko viranomainen käyttänyt hänen dataansa.

Hallinnan pitäisi olla sovelluksen käyttäjällä. Tämä sisältäisi myös option luovuttaa haluamallaan tavalla omaa dataansa edelleen, tai olla luovuttamatta.

Omadata eli MyData pitäisikin ymmärtää ”kaksisuuntaisena tienä”.

Käyttäjä luovuttaa hallitusti tietoa ja kontrollia esimerkiksi julkiselle sektorille, mutta samalla käyttäjällä tulee olla mahdollisuus itse hyödyntää dataa ja halutessaan luovuttaa sitä edelleen hyödynnettäväksi sovittua lisäarvoa vastaan.  Lisäarvo voi olla esim. palveluja tai tietoa.

Suomessa hallituksen ei pidä ripustautua epärealistisiin odotuksiin tietotekniikan hyödyntämisessä koronan vastaisessa taistelussa ennen kuin edellä kuvatut sovellukset käyttöönoton haasteet on tiedostettu.

Ne on ratkaistavissa, mutta lyhyellä aikavälillä tulisi panostaa voimakkaasti myös manuaaliseen tartuntaketjujen jäljittämiseen.

Kirjoittaja on espoolainen valtiotieteen tohtori, joka työskentelee datan parissa.