Presidenttikisan ruutulippu heilahti – Sauli Niinistö laskeutui vihdoin rahvaan pariin

KOLUMNI: Eduskunnan saunavaliokunnan juhlaseminaarin pääsee myös kiintiönaisena. Kunhan on hyvä jätkä.

Merja Kyllönen
Teksti
Pekka Ervasti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tällä viikolla se tapahtui. Sauli Niinistö laskeutui presidentillisestä korkeudestaan rahvaan pariin ja osallistui eka kertaa vaalikeskusteluun haastajiensa kanssa.

Tunnelma Finlandia-talolla oli kuin formuloissa. Ehdokkaat yllyttivät moottoreitaan, mutta kun ruutulippu heilahti, kärrit sutivat paikoillaan.

Merja Kyllöselle (vas) kävi vielä heikommin. Vassarien ehdokas ei saanut tulipunaista rakettiaan edes lähtöruudukkoon.

Eiku hanaa!