Viimeinen linnake

Pörssiklubille toivottiin omaa missiä ja Kiken "fitnessclubia", mutta vasta rahahuoli on avaamassa ovea naisjäsenille.
Kotimaa 10.10.2018 12:17

 

Maaliskuussa 1987 lääkäreiden tieteellinen yhdistys kokousti Helsingin Pörssiklubin tiloissa Fabianinkadulla.

Suomessa oli juuri tullut voimaan tasa-arvolaki, jonka tarkoituksena oli vähentää sukupuoleen liittyvää syrjintää.

Yhdistyksen jäsen Hilkka Riihimäki saapui kokoukseen yhdessä toisen naisjäsenen kanssa, mutta kun he astuivat klubin tiloihin, virkapukuinen vahtimestari ohjasi heidät ovesta ulos.

”Ai, tänne tulee naisiakin!”

Riihimäki kuvitteli työntekijän pilailevan. Vahtimestarin äänensävy muuttui tylymmäksi, kun hän ilmoitti, että klubille on naisilta pääsy kielletty.

Edes tasa-arvovaltuutetulla uhkaaminen ei auttanut.

”Eiväthän ne kaikenlaiset Martta-kerhot ja ompeluseuratkaan huoli miehiä kokouksiinsa”, vahtimestari perusteli.

Riihimäki kertoi kokemuksestaan myöhemmin Helsingin Sanomien yleisönosastolla. Valitus ei muuttanut mitään: Pörssiklubi pysyi miesten linnakkeena.

 

Kymmenkunta vuotta myöhemmin, syyskuussa 1996 toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n asiantuntija Riitta Työläjärvi saapui Pörssiklubille edustamaan palkansaajien asiaa tapaturma-asiain korvauslautakunnan kokoukseen.

Kokous pidettiin perinteiseen tapaan Pörssiklubin kabinetissa, josta jaosto siirtyi illan tullen ravintolan puolelle kokousta jatkamaan.

Ilta sai erikoisen käänteen, kun seurueen ainoalla naisjäsenellä ei ollutkaan asiaa klubin ruokasaliin. Kun Työläjärveä pyydettiin poistumaan, hän piti asiaa vitsinä.

”Tarjoilija oli kuitenkin tosissaan ja vei katetusta pöydästä yhden lautasen pois”, Helsingin Sanomat uutisoi.

Klubin johtaja Risto Potrykus ei nähnyt tapahtuneessa mitään vitsikästä. Tiistain klubi-illat oli tarkoitettu vain miehille.

”Tämä on yksityisklubi. Meillä on järjestyssääntö, joka sanoo, että ainoastaan miehet ovat tervetulleita Pörssiklubille.”

Seurueelle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä takaisin kabinettiin.

”Herrat eivät suostuneet; oli huono kaverihenki siinä porukassa”, Potrykus kommentoi lehdelle.

 

harva oli kyseenalaistanut herraklubin kokoonpanoa, mutta Työläjärven kohtelu klubilla nosti aiheen otsikoihin. Pääkirjoituksissa kohistiin törkeästä teosta ja tapaus uutisoitiin Ruotsissa asti.

STTK valitti klubin toiminnasta tasa-arvovaltuutetulle, joka ilmoitti Pörssiklubin rikkoneen tasa-arvolain syrjintäkieltoa.

Lausunnon mukaan yksityistä klubia voitiin syyttää syrjinnästä siinä tapauksessa, etteivät säännöt rajoita jäsenyyttä sukupuolen perusteella.

Pörssiklubin hallitus näki tasa-arvovaltuutetun yhteydenoton puhtaasti juridisena ongelmana. Yhteisymmärryksessä hallitus kirjasi, että jäseneksi hyväksytään vain herroja:

”Tarkoitustaan klubi pyrkii toteuttamaan varaamalla jäsenilleen, joiden tulee olla miehiä, tilaisuuden tavata toisiaan suljetussa piirissä ja vaihtaa ajatuksia taloudellisista ja muista kysymyksistä.”

Pörssiklubi olisi voinut ratkaista ongelman myös hyväksymällä naiset jäsenikseen, mutta siitä hallituksessa ei edes keskusteltu. Pörssiklubi oli aina ollut herraklubi, se oli itsestään selvää.

”Ei silloin ollut samanlaista polemiikkia puolesta ja vastaan. Oikeastaan sääntömuutos ei saanut yhtäkään vastustavaa ääntä osakseen”, kertoo 20 vuoden takaisen hallituksen jäsen.

”Naisjäsenyys ei tullut kuuloonkaan. Siitäkin käytiin vääntöä, voitiinko naisia päästää edes lounaalle”, kommentoi toinen.

”Kyse oli vain juridisen virheen korjaamisesta”, muistelee Tom Schubert, joka toimi sääntömuutoksen aikaan Pörssiklubin hallituksen puheenjohtajana.

Tasa-arvovaltuutetun lausunto ei ollut ainoa sysäys sääntömuutokselle. Schubert vahvistaa, että 90-luvulla ensimmäiset ”uhkarohkeat naiset kokeilivat kepillä jäätä” ja laittoivat hakemuksensa Pörssiklubin vaalilautakunnan käsiteltäväksi.

Kaudella 2002–2005 hallituksen puheenjohtajana toiminut Kaj-Gustaf Bergh kertoo, että sääntömuutoksen taustalla oli verotus.

”Kyse oli arvonlisäverosta, jota yleishyödyllinen yhteisö ei silloin maksanut.”

Aula - Pörssisäätiön Pörssitalon tiloissa vuokralaisena toimiva Pörssiklubi kuvattuna Helsingissä 28. helmikuuta 2018. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Pörssiklubin tiloja Helsingissä. © Martti Kainulainen / Lehtikuva

Naiskiellon kirjaamisesta ehti kulua 22 vuotta ennen kuin naisten jäsenyys nousi jälleen asialistalle.

Marraskuussa 2018 yli satavuotisen herraklubin jäsenet äänestävät sääntömuutoksesta, joka sallisi naisten hakea jäsenyyttä. Muutos tulee hyväksyä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa kahden kolmasosan äänienemmistöllä.

Maaliskuussa 2018 julkaistun jäsenkyselyn perusteella näytti siltä, että naiset jäävät vastedeskin klubin ulkopuolelle, mutta syyskuun äänestyksessä reilu enemmistö sanoi naisjäsenille kyllä.

”Naiset rikastuttaisivat ja monipuolistaisivat klubin toimintaa, kun mukana olisivat tasapuolisesti kaikki bisnesalalla työskentelevät”, kommentoi nimettömänä pysyttelevä pörssiklubilainen, joka vielä 1990-luvulla piti naiskieltoa vain oikeudellisena puutteena klubin säännöissä.

Osa pörssiklubilaisista perustelee naisten poissulkemista perinteellä. Maailma muuttuu, mutta Pörssiklubi on viimeinen herrojen välinen salaisuus.

 

Klubin 88-vuotiaan jäsenen Kari Bergholmin mukaan kaikki jäsenet eivät ole edes tienneet, että virallinen naiskielto on peräisin vasta vuodelta 1997.

Bergholm on Pörssiklubin jäsen jo kolmannessa sukupolvessa.

Hänen isoäitinsä veli, myöhemmin Vaasan hovioikeuden presidentiksi noussut Kaarlo Ignatius laati ehdotuksen Pörssiklubin alkuperäisiksi säännöiksi.

”Niissä ei ollut mitään ehtoja sukupuolelle. Naisia ei siis alun perin suljettu pois jäsenyydestä”, Bergholm kertoi Talouselämässä lokakuussa 2018.

Pörssiklubi perustettiin maaliskuussa 1910.

Kevättalvisena keskiviikkoiltana silloiselle Helsingin Seurahuoneelle oli kokoontunut joukko pääkaupunkilaisherroja. Hyvinsyöminen ei tällä kertaa ollut kokoontumisen tärkein syy, vaan paikalla oltiin tekemässä historiaa.” 

Tekninen kehitys mullisti taloutta, hyvinvointi kasvoi ja hintojen nousu veti viennin nousuun, mutta Suomi ei ollut monista yrityksistä huolimatta saanut Helsinkiin omaa arvopaperipörssiään.

Suomalaisen liike-elämän puuhamiehet, kauppiaat Julius Tallberg ja M.E. Fazer, kauppaneuvokset Hjalmar Schildt ja Victor Ek sekä pormestari Lennart Cajander, ryhtyivät toimeen.

He yhdistivät suomalaisen talouselämän vaikuttavimman kärjen eliittikerhoksi, jonka tarkoitus oli toteuttaa pitkään kytenyt unelma Helsingin omasta pörssitalosta.

Julius Talberg, yksi klubin perustajista, maalaus aulan seinällä - Pörssisäätiön Pörssitalon tiloissa vuokralaisena toimiva Pörssiklubi kuvattuna Helsingissä 28. helmikuuta 2018. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Julius Tallbergin muotokuva Pörssiklubin seinällä.

”Pörssiklubi perustettiin aikana, jolloin sukupuolikysymys ei ollut oleellinen asia perustajien kannalta”, arvioi historian tutkija, Pörssiklubin historiasta kirjan kirjoittanut Liisa Suvikumpu.

Naisten poliittiset oikeudet olivat Suomessa niin tuore asia, ettei niiden yhteiskunnallisia vaikutuksia osattu vielä ennustaa. Johtoasemassa nainen oli harvinainen näky.

Suvikummun mukaan klubilla ei ollut syytä sulkea naisia pois pelkästään heidän sukupuolensa perusteella.

”Jos joku liike-elämän keskeisessä roolissa toiminut nainen olisi ilmaissut kiinnostuksensa heti perustamisen alkuvaiheessa, hänet olisi luultavasti otettu toimintaan mukaan.”

 

Naiset eivät hakeneet jäseniksi, mutta he näkyivät alusta asti klubin vieraskirjan sivuilla. Jo ensimmäisenä toimintavuonna klubin salaisissa saleissa vieraili yli 200 naista.

Jäsenet kuuluivat korkeimpaan yhteiskuntaluokkaan, jossa perheen vaimo löytyi liki poikkeuksetta työpaikan sijaan kotoa – tai yhä useammin Pörssiklubilta miehensä seurassa.

Klubilla vietettiin monia koko perheen juhlia ja iltatilaisuuksia, joihin niin vaimot kuin tyttäretkin olivat tervetulleita.

Naiset saattoivat olla klubilla myös palvelusväen roolissa, siivoojina, tarjoilijoina, hovimestareina ja hissityttöinä.

Vieraina naiset olivat samalla viivalla miesten kanssa, mutta heidän liikkumistaan rajoitettiin klubin tiloissa perustamisen ajoista asti. Ensimmäisinä vuosikymmeninä naiset pääsivät kulkemaan vain halleihin, suuren ruokasalin vasempaan osaan ja omaan salonkiinsa.

Tilallisen rajaamisen lisäksi järjestyssäännöt tunsivat ajallisia rajoitteita: naissukupuoli sai kulkea klubin ovista vasta iltapäivän puolella. Tiistai-illat oli pyhitetty jäsenten, siis miesten, käyttöön.

Tänään naiset ovat tervetulleita kaikkiin muihin klubin tiloihin paitsi pyhimmistä pyhimpään kirjastoon. Klubin nykyinen johtaja Michael Nyman kommentoi kirjaston luonnetta MTV:n haastattelussa vuonna 2009.

”Kirjasto on perinteisesti ollut se tila, missä herrat ja nimenomaan klubin jäsenet istuvat rauhassa lukemassa lehtiään. Sitä on haluttu pitää yhtenä tyyssijana. Näin on aina ollut.”

Kukaan ei välttämättä tiennyt, miksi naisten pääsyä joihinkin huoneisiin oli rajoitettu, sillä perustelut unohtuivat sukupolvien vaihtuessa toiseen.

 

Naiskysymykset nousivat Pörssiklubin historiassa harvoin pinnalle, sillä klubilaiset luottivat traditioihin.

Kukaan ei välttämättä tiennyt, miksi naisten pääsyä joihinkin huoneisiin oli alun perin rajoitettu, sillä perinteiden takana piilevät perustelut unohtuivat sukupolvien vaihtuessa toiseen.

Ensimmäisen kerran naisjäsenyyden kieltävää sääntöuudistusta suunniteltiin jo vuonna 1914. Useasta yrityksestä huolimatta säännöt pysyivät ennallaan, sillä tärkeämmät yhteiskunnalliset tapahtumat veivät siihen aikaan viranomaisten huomion.

Seuraavan kerran naiset nousivat puheenaiheeksi myönteisemmässä valossa. Villeimmillään Klubin johtaja ehdotti jo 1930-luvulla, että naiset saisivat tulla tiettyihin tiloihin itsenäisesti ja rajoituksitta.

Hallitus sysäsi päätöksenteon valtuustolle, jossa ”uhkarohkea esitys torjuttiin”.

Jäseneksi pääseminen ei ollut hankalaa vain naisille.

”Helsingin pörssiklubin merkitys on paljolti sen vapaaehtoisessa mutta tavoitellussa ja rajatussa jäsenyydessä. Eron tekeminen ’meihin’ ja ’muihin’ on osa klubijäsenyyden houkuttelevuutta. Jäseneksi pääseminen osoittaa, millainen status itsellä on – ja millaiset eivät olet pörssiklubilaisia”, Suvikumpu kuvaa kirjassaan.

Alun perin klubin jäsenistön rajaaminen vaikutusvaltaiseen eliittiin perustui pörssitalon rahoittamiseen. Kun pörssi oli perustettu ja pörssitalo rakennettu, klubin luonne muuttui ja vaikutusvaltaisuudesta tuli poissulkemisen väline.

”Uskon, että klubin perustajajäsenet olivat vilpittömiä aikeissaan, mutta jälkeenpäin sulkeutumisesta muodostui ongelma”, Suvikumpu kertoo.

Klubin alkuaikoina jäseneksi pääseminen vaati suurta sinnikkyyttä. Edes talouselämän johtotehtävät eivät taanneet pääsyä klubille: vaikutusvaltaisissa asemissa olevat miehet hakivat jäsenyyttä usein kahdesti, joskus jopa neljä kertaa.

Sinnikkäin hakija pyrki jäseneksi kuusi kertaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Moninkertaisia hylkäyksiä joutuivat kokemaan muun muassa senaattorisuvun ministeri Aarno Yrjö-Koskinen ja lääkärikeskus Mehiläisen perustaja K. F. Hirvisalo. 

Tarkalla rajaamisella klubi tavoitteli todellista eliittijoukon mainetta. Klubin seinien sisällä kokeiltiin uusia ”teknillisiä aparaatteja ja vempaimia”, kuten tehokkaita pölynimureita, jääkaappeja ja telefonilinjoja.

Klubilla moni asia koettiin ensimmäisten joukossa: ajettiin omalla autolla, kuunneltiin Yleisradion ensimmäisiä lähetyksiä, katsottiin televisiosta värillisiä ohjelmia ja seurattiin pörssikursseja brittiläisen uutistoimisto Reutersin lahjoittamalta näytöltä.

LKS 20180303 Toimiva lankapuhelin pyöritettävällä numerolevyllä klubin biljardisalissa - Pörssisäätiön Pörssitalon tiloissa vuokralaisena toimiva Pörssiklubi kuvattuna Helsingissä 28. helmikuuta 2018. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Toimiva lankapuhelin pyöritettävällä numerolevyllä klubin biljardisalissa. © Martti Kainulainen / Lehtikuva

Talouselämää ohjaileva salaseura, hyvävelikerho, sisäpiiri, vallan linnake. Sulkeutuminen on tehnyt Pörssiklubista ulkopuolisten silmissä lähes taianomaisen paikan, jossa sen vaikutusvaltaiset jäsenet jakavat keskenään merkittäviä tietoja ja ennenkuulumattomia uutisia.

”Moni kuvittelee, että Pörssiklubille voi mennä rahoittamaan omia bisnesideoitaan ja sopimaan elinkeinoelämän merkittävistä hankkeista, mutta se ei ole klubitoiminnan tarkoituksena. Samat äijät voisivat käydä puhumassa asioistaan myös viereisissä ravintoloissa”, Suvikumpu sanoo.

Klubilla on lähes sen koko historian ajan innostuttu enemmän alkoholin anniskelusta ja lounastarjonnasta kuin bisneksen harjoittamisesta. Liike-elämän edistämistä vaikeuttivat sodat, lamat ja pula-aika.

Vuosisadan alkua synkisti ensimmäinen maailmansota, joka kiskoi kurssit alas ja inflaation ylös. Ostovoima heikkeni ja maailmanmarkkinoilla hinnat nousivat tavarapulan vuoksi. Klubin toiminta hiipui yhtä matkaa alavireisten pörssikurssien kanssa.

Maailmansota sai jatkokseen sisällissodan, joka vei varojen lisäksi jäseniä. ”Vuoden kuluessa on 14 kuollut, niistä 6 murhattua”, vuosikertomukseen kirjattiin.

Vähäiset jäsenmaksut eivät riittäneet ylläpitämään klubin toimintaa, ja vasta vuoden 1919 kieltolaki toi viinatarjoilua jatkavalle klubille vipinää.

Uusia jäseniä tulvi ovista ja ikkunoista, kirjaimellisesti. Pilareita pitkin kiipeävät tunkeilijat suljettiin ulkopuolelle reunakaiteisiin asennetuilla lasiulokkeilla.

Alkoholin anniskelu veti jäseniä puoleensa toisen maailmansodan ajan, vaikka ruokasaliin pudonneen palopommin aiheuttamat vauriot häiritsivätkin viihtyvyyttä.

Sotien jälkeen klubin vetovoima turvasatamana katosi, ja uusia jäseniä liittyi vähemmän kuin vanhoja karkasi.

Samalla naisten asema klubilla romahti, eikä rouvia nähty salongissaan edes iltapäivisin, saati lounaalla tai pyhissä klubi-illoissa.

 

Klubin toiminta näyttäytyi naisille turhanpäiväisenä sikarinpoltteluna ja biljardinpelaamisena.

 

1960-luku oli feminismin vuosikymmen: ehkäisypillereitä ja palavia rintaliivejä. Klubia kannatellut sääty-yhteiskunta mureni ja klubin merkitys eliittijoukkona hälveni. Yhteiskunta loimusi muutoksen liekeissä, mutta pörssiklubilla oli hiljaista.

Ukkoutunut Pörssiklubi oli niin pölyinen paikka, ettei sinne juuri eksynyt edes oma jäsenkunta, saati että emansipaatiosta innostuneet naiset olisivat halunneet osaksi klubin toimintaa.

Vasta 1980–90-lukujen kasinovuodet ja elinkeinoelämän vilkastuminen käänsivät yhteiskunnan katseen bisnesklubin suuntaan.

Suomalainen yhteiskunta oli ottanut sukupuolten välisessä tasa-arvossa suuria harppauksia, ja naisia oli noussut kasapäin elinkeinoelämän huipulle.

Samaan aikaan Pörssiklubilla käytiin kiivasta keskustelua siitä, oliko naisvieraille mahdollista edes tarjota klubin ruokasalissa lounasta.

Naiset eivät tyytyneet hymähtelemään muutosta vastaan kamppailevalle herrakerholle, vaan asiaa puitiin muun muassa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Naisjuristi syytti klubia menneisyyteen jämähtämisestä.

”Miksi miehet edelleen tänäkin päivänä sulkevat pois ’pörssiklubeistaan’ ne samalla tasolla työskentelevät kollegat, jotka ovat naisia? Pelkäävätkö nämä ’pörssimiehet’ naiskollegoitaan ja ajatuksenvaihtoa heidän kanssaan – vai onko kysymys liian kuuma?”

Elinkeinoelämän huippukerhon jäsenyytta ei haluttu avata naisille, mutta viihdykeeksi he olisivat kelvanneet: jäsenkunta toivoi ohjelmaansa ”fitnessclubia” Kike Elomaan johdolla, ja ehdottipa joku myös Miss Pörssiklubin kruunaamista.

Nämä suunnitelmat hautautuivat, kun puheenjohtaja menehtyi sydänkohtaukseen ja Suomi sukelsi historiansa syvimpään lamaan.

 

Historian tutkijan mukaan Pörssiklubin perinteisyydelle löytyy useampiakin selityksiä. Klubin satavuotinen menneisyys sulautuu osaksi maailmanhistoriaa, josta englanninkielisessä maailmassa puhutaan aivan syystä ”his-storyna”.

Suomalainen herraklubi haluaa olla kuin kansainväliset isoveljensä: suurin osa maailman bisnesklubeista hyväksyi jäsenikseen pitkään ainoastaan miehiä.

”Pojat tahtovat jatkaa leikkejä poikien kesken. Historioitsijana ymmärrän, että traditioista pidetään toisinaan kiinni jopa ilman järkisyitä”, Suvikumpu sanoo.

Hän epäilee, että sukupuolten välinen yhteenotto viivästyi myös naisten omien asenteiden johdosta. Pitkän aikaa klubin toiminta sai naissukupuolen lähinnä haukottelemaan.

”Klubin toiminta näyttäytyi naisille turhanpäiväisenä sikarinpoltteluna ja biljardinpelaamisena. Pitäkää Pörssiklubinne, he ajattelivat.”

Kun vuosituhat vaihtui, Pörssiklubin johtaja Michael Nyman julisti juhlapuheessaan klubin moderneja arvoja.

”Suuri vaikutus ovat nimenomaan ihmiset: äidinkieli, ikärakenne, syntyperä, kuka olet, mistä olet, von-af-zu-vai-virtanen eivät olet merkityksellisiä Klubilla.”

Uudistushengestä huolimatta sukupuoli pysyi yhä kynnyskysymyksenä. Paine kuitenkin kasvoi ja naisjäsenyys nousi otsikoihin vuosi toisensa jälkeen.

Pörssiklubista on tullut yksi tasa-arvokeskustelun symboleista. Herraklubin viimeistä linnaketta huudetaan kumoon lähes 60-luvun äänenpainoilla.

Klubilla tehdään nyt merkittäviä päätöksiä sen tulevaisuuden puolesta. Klubilaiset ovat erityisen huolissaan yhdistyksen taloudesta. Merkittävä osa jäsenmaksuista tulee työnantajilta, ja neljä suurta finanssialan toimijaa on jo lopettanut jäsenmaksujen maksaminen.

Vanhoja jäseniä eroaa ja uusien hakijoiden määrä on romahtanut. Miesten klubina pysyminen saattaa nostaa klubitilan vuokraa tulevaisuudessa.

Suvikummun mukaan kyse on myös klubin elinvoimasta. Mitä useampi nainen nousee valta-asemaan, sitä hauraammaksi herraklubin vaikuttavuus käy.

”Jäsenyyden monimuotoisuus ratkaisee, pysyykö Pörssiklubi dynaamisena yhteiskuntaelämän vaikuttajana vai museaalisena puuhakerhona.”

 

Jutussa on käytetty lähteenä tutkija Liisa Suvikummun kirjaa Helsingin Herrat: 100 vuotta Pörssiklubilla.