Ystävämme Vladimir

Tuomo Lappalainen
Politiikka 25.1.2008 11:38

Suomen poliittinen johto käsittelee Venäjää silkkihansikkain. Demokratian rappiosta puhutaan vain peitellysti. SK:n selvitys paljastaa, että presidentti Vladimir Putin on suomettumisen parhaita perinteitä noudattaen korotettu arvostelun yläpuolelle.maatuskat

Suomalaisten kärkipoliitikkojen omituinen Venäjä-suhde nousi puheenaiheeksi viime vuoden lopulla, kun presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kommentit duuman vaaleista erottuivat huutomerkin lailla muiden länsimaisten johtajien lausunnoista.

Joulukuun alussa pidettyjä vaaleja edelsivät härskit poliittiset manööverit, joilla oppositio ajettiin nurkkaan ja presidentti Vladimir Putinin tukipuolueelle Yhtenäiselle Venäjälle pedattiin vahva etulyöntiasema. Sama meno jatkui vielä vaalipäivänäkin, kun ihmisiä vietiin uurnille jopa puoliväkisin ja painostettiin äänestämään Yhtenäistä Venäjää.

Euroopan neuvoston ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät täyttäneet alkeellisiakaan demokraattisuuden tunnusmerkkejä. Ranskan, Saksan ja Ison-Britannian hallitukset vaativat Venäjän viranomaisia tutkimaan väitetyt rikkeet pikimmiten. Ruotsin kokenut ulkoministeri Carl Bildt sanoi yhtyvänsä ”kaikessa olennaisessa” Etyjin esittämään arvosteluun.

Suomen poliittinen johto ei sen sijaan löytänyt vaaleista juuri moitteen sijaa. Vanhanen piti tulosta vakuuttavana ja arvosteli lähinnä niitä, jotka olivat kyseenalaistaneet Putinin voiton ”hieman epämääräisillä” vilppisyytöksillä. Haloselle riitti, että venäläiset antoivat tukensa Putinin kauden jatkolle ”tavalla tai toisella”. Se sopi hänen mielestään Suomelle hyvin.
Presidentin ja pääministerin kommentit eivät yllättäneet.

Suomen Kuvalehti kävi läpi Halosen, Vanhasen, häntä ennen pääministerinä ja myöhemmin eduskunnan puhemiehenä toimineen Paavo Lipposen (sd) sekä kahden ulkoministerin eli Erkki Tuomiojan (sd) ja Ilkka Kanervan (kok) Venäjä-kannanotot 2000-luvulta eli koko siltä ajalta, kun Putin on ollut vallassa.

Aineistosta käy ilmi, että Suomen politiikan ykkösketju on jo useamman vuoden ajan johdonmukaisesti välttänyt sanomasta mitään, mikä voitaisiin edes epäsuorasti tulkita Putinin kritiikiksi. Kun Venäjän kehitys on antanut aihetta huoleen, Putinin osuus on johdonmukaisesti sivuutettu.

Joistain lausunnoista syntyy jopa sellainen kuva, ettei Putinilla olisi suomalaisten mielestä juuri osaa eikä arpaa siihen, mitä Venäjällä tapahtuu.

Kanerva ja Tuomioja arvostelevat Venäjää hieman suoremmin kuin muut. Vanhanen on pari kertaa ärähtänyt mielenosoittajien kohtelusta, ja Halonenkin verhoaa moitteensa mielellään sananvapauden loukkauksia koskevaksi kritiikiksi. Lipponen puolestaan tukee Putinia niin johdonmukaisesti, ettei hän suvaitse edes muilta minkäänlaista kritiikkiä.

Rakkaus syttyy hitaasti

Putinin ja suomalaisten suhde ei kuitenkaan ollut rakkautta aivan ensi silmäyksellä.

Putinista tuli Kremlin valtias vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut toisen Tšetšenian sodan vuonna 1999. Alkua varjostivat tšetšeenejä vastaan käydyt kiivaat taistelut, joissa Venäjän armeija syyllistyi moniin julmuuksiin. Putin alkoi myös heti keskittää valtaa tiukemmin itselleen jakamalla maan seitsemään piiriin ja nimittämällä niiden johtajiksi KGB-aikaisia kollegojaan.

Halosen ensimmäiset lausunnot Putinista olivat ympäripyöreitä. ”Hän vaikuttaa olevan vahva johtaja, jota Venäjän kansa on toivonut”, presidentti kommentoi tavattuaan virkaveljensä Moskovassa kesäkuussa 2000.

Kevään tapahtumat olivat jo herättäneet epäilyksiä siitä, oliko Putin ollenkaan demokraatti. Halonenkaan ei ollut asiasta varma. ”Hän on sanonut niin, ja minä toivon hänen olevan”, presidentti väisti ovelasti asiaa koskeneen kysymyksen.

Saman vuoden marraskuussa Halonen piti Berliinissä Venäjä-aiheisen puheen, jossa hän pahoitteli, että Putinin valtakunnassa ei täysin ymmärretty vapaan tiedonvälityksen merkitystä. Puheesta jäi se kuva, ettei Halonen laskenut kovin paljon myöskään Putinin itsensä varaan.

Seuraavana vuonna epäilykset voimistuivat entisestään, kun valtiojohtoinen kaasujätti Gazprom kaappasi Venäjän ainoan valtakunnallisen riippumattoman televisioaseman, Putinin arvostelijana tunnetun Vladimir Gusinskin omistaman NTV:n. Kaappaus sai muun muassa Euroopan unionin huolestumaan tosissaan lehdistönvapauden tilasta Venäjällä.

Halosen Vasabladetille toukokuussa 2001 antamasta haastattelusta kävi ilmi, että hänkin yhtyi huoleen lehdistönvapaudesta. Hän ei suoralta kädeltä uskonut Putin osallisuuteen, mutta antoi ymmärtää, että jo epäilys oli vakava asia.

Myös Tuomiojan kielenkäyttö koveni noihin aikoihin. Vielä keväällä 2000 hän oli toiveikkaasti julistanut, että Suomen ja Venäjän näkemykset Tšetšenian kysymyksen ratkaisusta olivat ”hyvin lähellä toisiaan”. Syksyllä 2002, kun tšetšeeniterroristien Moskovassa toteuttama teatterikaappaus oli taas tehnyt Kaukasian tilanteesta ajankohtaisen, ulkoministeri oli jo paljon suorasukaisempi. Hänen mukaansa myös venäläiset joukot olivat syyllistyneet Tšetšeniassa ”ylilyönteihin”, joista niiden piti vastata.

Tuomioja otti saman asian esille vielä toista vuotta myöhemmin virkaveljensä Sergei Lavrovin kanssa. Tämä tuskin riemastui, kun suomalainen neuvoi Venäjää pitämään huolta, että Tšetšenian ihmisoikeusrikokset käsitellään samalla tavalla kuin yhdysvaltalaisten sotilaiden Irakissa tekemät rötökset.

Lue koko juttu SK:sta 4/2008.

Kuvat: Istockphoto ja Lehtikuva, kuvankäsittely Markus Pentikäinen

Aiheesta lisää
Murenevat kulmakivet (SK 39/1990)
”Suomi oli kuin hiiri kissan kynsissä” (SK 8/1992)
Pelin ja pelon poliitikot (SK 14/1992)
Juri Derjabin: ”Suomi ei saanut olla länsimaa” (SK 49/1996)

Keskustelu