Voitto tai ylimääräinen puoluekokous: eduskuntavaaleissa ratkeaa Juha Sipilän poliittisen uran jatko

Uutisanalyysi: Sotkamossa järjestetty keskustan puoluekokous oli ensimmäistä kertaa puheenjohtaja Juha Sipilän kokous.

Juha Sipilä
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustan Sotkamossa sunnuntaina päättynyt puoluekokous oli ensimmäistä kertaa puheenjohtaja Juha Sipilän kokous. Neljännen kerran puolueen johtoon valitun Sipilän kiistaton asema ei johtunut pelkästään haastajien puutteesta.

Valintansa jälkeen Sipilä uhosi ja saattoi vihjata, että vaalien jälkeen myös ero ylimääräisessä puoluekokouksessa on mahdollista.

”Minulle ei kelpaa mikään muu kuin voitto seuraavissa eduskuntavaaleissa”, Sipilä julisti.

Jos Sipilä olisi tohtinut lainata diktaattoria, hän olisi voinut turvautua Benito Mussolinin Italian jalkapallomaajoukkueelle lähettämäksi väitettyyn viestiin ”voitto tai kuolema”.

Paljon sanottu puheenjohtajalta, jonka puolue sai 2015 vaaleissa 21,1 prosenttia äänistä ja 49 paikkaa. Tappio on tosiasia, jos keskusta jää keväällä noiden lukujen alapuolelle ja menettää pääministerin paikan.