Virus sotkee suunnitelmia

Koronaepidemia voi lyhentää kansanedustajien kesätaukoa. Eduskunnan työtä on viruksen takia järjestetty uusiksi ja vähäpätöisiä asioita on siirretty sivuun.

politiikka 28.05.2020 20:30
Heikki vento
Epidemian hallinnan lisäksi eduskuntaa työllistävät EU:n asiat.
Epidemian hallinnan lisäksi eduskuntaa työllistävät EU:n asiat. © RONI REKOMAA/LK

Kansanedustajien yli kahden kuukauden kesäloma saattaa koronan ja valmiuslain vuoksi typistyä noin kuukauden eli lähelle normaalia suomalaisen kesälomaa.

Eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan mukaan istuntotauon on ollut tarkoitus alkaa pian juhannuksen jälkeen. Suunnitelma on tehty aikana, jolloin koronavirus ei vielä hallinnut päätöksentekoa.

”Olemme vähän sumussa, istumme niin kauan kuin on tarve. Voi olla, että menee muutama heinäkuunkin päivä.”

Tarvittaessa eduskunta ehtii ennen lomaa jatkaa valmiuslain voimassaoloa. Muuten sen pitäisi päättyä kesäkuun lopussa. Edustajien kesätauko voi lyhentyä reilusti loppupäästä.

”Ne on säädetty 1,5 kuukaudeksi kerrallaan. Mikäli niitä vielä elokuussa jatketaan, silloin joudumme palaamaan.”

 

hallitus arvioi ennen juhannusta valmiuslain jatkotarvetta. Pääministeri Sanna Marin (sd) toivoi Suomen Tietotoimiston haastattelussa, että lain soveltamisesta voisi luopua kesäkuun lopussa.

Sisältö