Villi etelä

Karri Kokko
Politiikka 6.3.2007 12:31

sauli niinistöEduskuntavaalien tavoitelluimmat äänet ovat jaossa Uudellamaalla. Puolueissa lasketaan, että maan suurimman vaalipiirin valloitus on avain koko vaalien voittoon.

”Maria on taivaasta lähetetty enkeli”, vaalityöntekijä Harriet Klar huokaa.

On tiistai 30. tammikuuta, SAK:n kuuluisia soppatykkejä ei ole vielä ajettu asemiin, mutta Sellon kauppakeskuksen Robert´s Coffee Espoon Leppävaarassa on jo tupaten täynnä.

Tummaan jakkuun pukeutunut enkeli liihottaa pöydästä toiseen, koskettaa ja halaa ihmisiä, kehottaa heitä hakemaan kahvia ja myöhemmin vielä toisenkin kupin.

”Voinko auttaa”, Maria Guzenina (sd) avaa keskustelun, kun vanha rouva lähestyy häntä eikä tiedä mitä sanoa.

”Ei mitään. Halusin vain nähdä”, nainen vastaa.

Toinen rouva tulee haparoivin askelin, kukkapuskan kanssa. Guzenina on käynyt sokean vanhuksen puolesta paperisotaa ja selättänyt juuri byrokraatit. Kukat ovat kiitos siitä.

Muualla Suomessa Guzenina on vielä televisiosta ja viihdelehdistä tuttu julkkis, mutta espoolaisille hän on jo täysiverinen poliitikko, jonka johtaman sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisut vaikuttavat monien kaupunkilaisten elämään joka päivä. Samaan arkiseen todellisuuteen hän törmää nyt vaalikentillä: opiskelijoilla menee huonosti, lapsiperheet kituuttavat kuka mitenkin, ja eläkeläisten asiat vasta onkin päästetty retuperälle.

Guzenina tuntee hyvin perusfaktat ja pyörittelee niitä sujuvasti niin kuin vain poliitikko osaa. Taitettu indeksi on iso kokonaispaketti, ymmärrättehän. Julkisten palvelujen oikea resurssointi on tärkeää, tottahan toki. Nato on vanhan ajan instituutio, sen jäsenyys ei ratkaisisi sisäisen turvallisuuden ongelmia.

Monen muun poliitikon suusta kuultuna tuollainen puhe menisi toisesta korvasta sisään ja saman tien toisesta ulos.

Mutta ei Guzeninan.

Hänellä on kadehdittava taito saada kuulijansa vakuuttumaan, että juuri heidän huolensa on kuultu ja vieläpä otettu tosissaan. Kilpailijoiden harmiksi hän kääntää jopa heikot puolensa pönkittämään hoivapoliitikon imagoaan. Ääneen tulee ihan eri Guzenina, kun puhe kääntyy ihmisten toimeentulohuolista kaupunkisuunnitteluun.

”En ole hirveästi perehtynyt kaavoitukseen, olen perehtynyt sosiaali- ja terveysasioihin”, hän väistää.

Tämäkin kysyjä nyökyttelee sen näköisenä, että vastaus kelpaa hänelle oikein hyvin.
”Marialle tulee niin paljon ääniä, että hän vetää niillä pari demaria mukanaan”, Sdp:n varavaltuutettu Klar ennustaa ja ojentaa taas yhdelle ohikulkijalle Guzeninan esitteen.

Noin 650 000 äänestäjän ja 34 kansanedustajapaikan Uusimaa on yhtä aikaa poliitikoille sekä kiihottava haaste että painajainen. Se on Suomen kaikista vaalipiireistä väkirikkain, sekalaisin ja arvoituksellisin. Sinne muuttaa koko ajan ihmisiä muualta Suomesta, ja tulijat tarvitsevat uuden ehdokkaan. Monet ovat valmiit vaihtamaan puoluettakin.

Hurjimpien arvioiden mukaan Uusimaa on merkitykseltään niin paljon muita vaalipiirejä suurempi, että vaalit käytännössä ratkeavat siellä.

”Uusimaa on hyvä ilmapuntari. Samat virtaukset, jotka purevat siellä purevat yleensä muuallakin”, kokoomuksen Uudenmaan piirin puheenjohtaja Jukka Mäkelä kuvailee.
Toisaalta puolueet joutuvat ottamaan vaaleihin valmistautuessaan huomioon sen, että yhteen vaalipiiriin mahtuu itse asiassa monta Uuttamaata.

On Espoon ja Vantaan kaltaisia nopeasti kasvavia kaupunkeja, vanhoja kriisiytyviä teollisuustaajamia, pieniä maalaispitäjiä, ja rannikolla vielä ikivanha ruotsinkielinen vyöhyke erikoispiirteineen. Huolenaiheet vaihtuvat yhtä liukkaasti asuntopolitiikasta päivähoitoon ja työttömyydestä uraaninetsintään.

Menestyksen maksimoimiseksi puolueilla pitää olla ehdokkaita joka lähtöön. Ne tarvitsevat kipeästi Guzeninan kaltaisia koko kansan tuntemia julkisuuden henkilöitä imuroimaan ääniä kaikkialta vaalipiiristä, mutta myös kunnallispolitiikassa karaistuneita alueellisia ääniharavia keräämään kotinurkiltaan kannatusta yli puoluerajojen. Molempiin pätee sama perussääntö.

”Tutkimusten mukaan puoluetta vaihtavista äänestäjistä kolme neljäsosaa hakee ensisijaisesti ehdokasta. Tällaisessa tilanteessa persoonien merkitys korostuu väistämättä”, Sdp:n vaalipäällikkö Vesa Mauriala selittää.

MTV3:n helmikuun alussa julkaisemassa alueellisessa gallupissa demarien suosituimmat ehdokkaat olivat Antti Kalliomäki, Guzenina ja Tommy Tabermann, keskustan ykkösnimet Matti Vanhanen ja Markku Uusipaavalniemi ja kokoomuksen kolmen kärki Sauli Niinistö, Marjo Matikainen-Kallström sekä Leena Harkimo. Kaikki kahdeksan keräävät tasaisesti ääniä myös muilta kuin politiikan tosiuskovaisilta.

”Julkkikset lisäävät äänestäjien mielenkiintoa”, Uudenmaan keskustan toiminnanjohtaja Pekka Reponen sanoo suoraan.

”Mutta ei heillä silti ole mitään erityisasemaa. Vaalitilanteessa he ovat samalla viivalla kuin kaikki muutkin.”

Sauli Niinistö (kuva) on pahalla tuulella saapuessaan 7. helmikuuta Hyvinkään ja Järvenpään kauppakamarien yhteiseen Teollisuuspäivään Hyvinkäälle.

Hän aloitti päivän puhumalla Järvenpäässä radanvarren Pro Rautatie -liikkeen tilaisuudessa, jonka luonne paljastui hänelle vasta paikalla. Kysymyksessä olikin ehdokkaille suunnattu tiedotus- ja lobbaustapahtuma, joka keräsi salin täyteen Niinistön kilpailijoita. Vaalipuheen pitäminen tällaiselle joukolle oli silkkaa ajanhukkaa.

Hyvinkäällä vastaanotto on kuitenkin parempi. Täällä Niinistö saa heti alkuun vieläpä ylennyksen, kun hänet esitellään parinsadan hengen kuulijajoukolle ”Euroopan investointipankin pääjohtajana”.

Todellisuudessa Niinistö ei ole vähään aikaan ollut edes varapääjohtaja, vain ”pelkkä varatuomari”, kuten hän itse määrittelee.

”Ja mikäs se mun aihe olikaan”, Niinistö varmistaa vielä viimeiseksi autonkuljettajana toimivalta vaalipäälliköltään Matti Kankareelta. Kokoomuksen entinen puoluesihteeri kaivaa tilaisuuden ohjelman esiin, ja sieltähän se löytyy: ”Miten kehitämme kilpailukykyämme? Suomen ja EU:n suhde globalisaatioon.”

Väljä teema sopii Niinistölle hyvin. Itse asiassa hän saa sovitettua sen piiriin suuren osan vaaliteemoistaan. Puolisen tuntia kestävä puhe poukkoilee Kiina-ilmiöstä energian hintaan, koululaitoksesta yrittäjyyteen ja ilmastonmuutoksesta turvallisuuspolitiikkaan.

Niinistö puhuu vaikeista aiheista rutinoidun sujuvasti, enimmäkseen ulkomuistista. Yleisö kuuntelee hiirenhiljaa, kun hän kertoo, että Kiinan keskuspankin valuuttavarannolla voisi ostaa kaikki Suomen, Ruotsin ja Norjan pörssiyhtiöt, ”joka ainoan osakkeen”.

Sitten Niinistö räväyttää piirtoheittimelle 45 asteen kulmassa ylöspäin sojottavan omatekoisen käppyrän, jonka hän sanoo kuvaavan maapallon energiankulutusta. ”Joskus kymmenen vuoden päästä ajattelemme, että oli se luksusta se 2000-luvun alku, kun energia oli vielä halpaa”, hän päättelee.

Sen sanottuaan Niinistö antaa katseensa kiertää ympäri salia, huomaa että paikalla on kauppakamarien oman väen lisäksi muitakin, ja jatkaa kuin anteeksi pyydellen: ”Kun täällä on paljon nuoria, en halua kuitenkaan maalata synkkää kuvaa tulevaisuudesta.”

Hänen viestinsä on, että suomalaiset kyllä selviävät, kunhan ”meidän tekee jatkossakin mieli tehdä työtä ja oppia”.

Kokeneena poliitikkona Niinistö tietää, että vaaleissa kannattaa esiintyä mieluummin keskustelun herättäjänä kuin totuuksien esittäjänä.

”Minä en koskaan varmasti lupaa mitään sellaista mitä en voi varmasti pitää”, hän täräyttää.

”Niinistön ehdokkuus oli hieno homma. Se toi nostetta ja henkeä”, Jukka Mäkelä hehkuttaa.

Edellisissä eduskuntavaaleissa kokoomus sai Uudeltamaalta kahdeksan paikkaa, ja yhdeksäskin oli lähellä. Nyt puolue tavoittelee rohkeasti vähintään kymmentä kansanedustajaa.

”Vähintään-sana lisättiin siihen eteen, kun alkoi näyttää, että voidaan saada vielä vahvistusta”, Mäkelä viittaa Niinistön mukaantuloa edeltäneisiin keskusteluihin.

Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä muillakin on kunnianhimoiset tavoitteet. Keskusta aikoo lisätä paikkojaan viidestä seitsemään ja Sdp yhdeksästä kymmeneen. Vihreät luottavat Heidi Hautalan suosioon, ja kristillisdemokraatit yrittävät saada takaisin viime vaaleissa menettämänsä ainoan paikan.

Vasemmistoliitossakaan ei kauan surtu Suvi-Anne Siimeksen lähtöä vaan värvättiin edellinen puheenjohtaja Claes Andersson uudestaan kehiin.

Tällä menolla Uudellemaalle näissä vaaleissa tuleva yksi lisäpaikka ei riitä mihinkään.

Vaalikuvioiden arvoituksellisuutta lisää vielä se, että hallitus- ja oppositiopuolueiden roolit menevät Uudellamaalla iloisesti sekaisin. Kokoomus on valtakunnanpolitiikassa sivuraiteella, mutta esimerkiksi Espoossa se on johtava puolue eikä pääse eduskuntavaaleissakaan pakoon siihen liittyvää vastuuta. Pääministeripuolue keskusta taas on etelän asutuskeskuksissa vielä pikkutekijä ja yrittää ottaa niissä haastajan roolista kaiken irti.

Mäkelän mukaan kokoomuksen pääkilpailijoita ovat Sdp, keskusta, vihreät ja Rkp. Asetelma vaihtelee kunnittain: isommissa kaupungeissa moni tekee valintansa kokoomuksen ja vihreiden välillä, läntisellä Uudellamaalla taas yksi ja toinen miettii, äänestääkö kokoomusta vai ruotsalaisia.

Liikkuvien äänestäjien merkitys otetaan yleensä huomioon jo ehdokkaita asetettaessa. Sdp:ssä on lähes tieteellisen tarkasti varmistettu, että sen listalla on nimiä, jotka voivat imeä ääniä sekä kokoomuksesta (Kalliomäki, Leena Luhtanen), vihreistä (Guzenina, Arja Alho), vasemmistoliitosta (Susanna Rahkonen, Matti Viialainen) että Rkp:stä (Tommy Tabermann, Maarit Feldt-Ranta).

Keskustassa taas arvioidaan, että puolueella on hyvät mahdollisuudet saada Uudellamaalla lisää kannatusta varsinkin sellaisilta, jotka ovat aikaisemmin äänestäneet vihreitä tai kokoomusta.

”Vanhasen persoonalla on suuri merkitys, ja sillä miten hän on hoitanut pääministerin tehtävää”, keskustan Pekka Reponen perustelee.

Keravalaisilla on 8. helmikuuta tilaisuus kysyä asiasta suoraan pääministeriltä itseltään.
Keuda-talon kahvila on lähes täynnä, kun Vanhanen ja toistakymmentä muuta keskustan ehdokasta marssivat sinne esittäytymään ja kehumaan itseään. Heidän lisäkseen vetonaulana on paikallinen nuori laulajatähti Irina Laine.

”Irina on päässyt tänä keväänä Idols-kisassa kolmenkymmenen parhaan joukkoon”, juontaja, Keravan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Eeva Vesterinen hehkuttaa.

Vanhasen ääni on ylpeän itsevarma, kun hän kertaa hallituksensa tärkeimmät aikaansaannokset. Työllisyystavoite on saavutettu, Suomessa on 100 000 uutta työpaikkaa ja 20 000 yritystä enemmän kuin vaalikauden alussa. Leikkausjonoissa oli ennen 60 000 ihmistä, nyt 7 000. Tulonsiirtoja on tehty ja palveluja parannettu.

”Projekti on kuitenkin kesken”, pääministeri jatkaa. Työttömiä on vieläkin liikaa ja yrittäjiä liian vähän, ja verotuksessakin riittää korjattavaa. Sekä ruokaa, perintöjä että eläkkeitä verotetaan yhä turhan ankarasti.
Vanhasen mukaan hänellä ”riittää vielä virtaa”, mutta se ei yksin riitä. Ratkaisevaa on, kuinka monta kansanedustajaa keskusta saa – ja nimenomaan Uudeltamaalta.
”Jos seitsemän paikan tavoite toteutuisi, se olisi varmistamassa, että keskusta jatkaa johtavana puolueena.”

Vanhasen jälkeen pääsee ääneen tilaisuuden toinen superjulkkis, hiihtäjä Jari Isometsä, jolle kevään vaalit ovat ensimmäiset. Hänen suurin huolenaiheensa on lasten liikunta, tai oikeammin liikkumattomuus. Muita huolia ei sitten paljon olekaan. Juuri edellisenä iltana hän oli hypännyt hyvän yön suukkojen jälkeen lastensa väliin ja ajatellut olevansa ”aika onnellinen mies”.

Kun tilaisuus on ohi ja yleisö on saanut vastaukset kaikkiin eläkkeitä, ilmastoa ja kuntaliitoksia koskeneisiin kysymyksiin, pieni simälasipäinen mies ryntää vielä pois rientävän Isometsän perään. ”Olettekos enää Myllylän kanssa tekemisissä”, hän tivaa.

En ehdi kuulla vastausta, sillä juuri silloin Vanhanen tulee kättelemään. Hänenkään vaalitunnelmansa eivät ole parhaat mahdolliset.

”MTV:n gallup oli väärin tehty. Siinä kysyttiin ensin puoluetta ja sitten ehdokasta. Eivät kaikki ihmiset sillä lailla päätä miten äänestävät”, Vanhanen puhisee.

Kumma juttu, ajattelen. Pääministerillä ei pitäisi olla valittamista, sillä hän on MTV:n mukaan puolueensa ylivoimainen ykkönen.

Vanhanen on kuitenkin pahoillaan Tanja Saarelan puolesta. Viime vaalien ääniharava oli tutkimuksessa vasta neljänneksi suosituin keskustalainen. Kilpailijat odottavat vesi kielellä mediakuplaksi leimaamansa kulttuuriministerin romahdusta.

”Tanja sai liian huonon tuloksen, sillä häntä äänestetään nimenomaan henkilönä”, Vanhanen lohduttautuu.

Timo Soinin harteilla on Saarelaakin kovemmat paineet. Hänen mukanaan seisoo tai kaatuu kokonainen puolue. Nykyiset perussuomalaiset ovat paljolti hänen luomuksensa, ja neljä vuotta sitten Soini keräsi yksin yli 80 prosenttia puolueen Uudellamaalla saamista äänistä.

Puheenjohtajana Soini joutuu kiertämään lähiviikot tiiviisti ympäri maata, joten omaan kampanjaan ei jää aikaa sillä tavalla kuin useimmilla muilla ehdokkailla. Helmikuun 14. päivänä hän ehtii kuitenkin puoleksitoista tunniksi vaalipiirin itälaidalle, Porvooseen Lundin kauppakeskukseen.

Soinin avustaja Jukka Jusula on levittänyt tilaisuutta varten varatulle pöydälle ison laatikollisen perussuomalaisten rihkamaa. Tarjolla on tiskirättejä, tulitikkuja, kyniä, heijastimia ja paksu nippu Soinin kuvalla varustettuja kortteja, joihin moni eläkeläismummo vaatii heti nimikirjoituksen.

Soini jättää epähuomiossa pöydälle myös aarteensa, parikymmentä vuotta vanhan sinivalkoraitaisen Millwallin kaulaliinan. Millwall on englantilainen, toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaava jalkapallojoukkue, jota Soini on kannattanut nuoresta pitäen.
Kolme vähän yli kymmenvuotiasta koulupoikaa on tullut tappamaan aikaa tuntien välillä. He tunnistavat Soinin oitis televisiosta. ”Ollaan nähty sut Donna Paukussa”, he kuuluttavat.

”Olin minä Uutisvuodossakin”, Soini innostuu.

Kolmikon tekee mieli perussuomalaisten tulitikkuja. Soinia se huvittaa, ja populistinen tyyli vaihtuu setämäiseksi. ”Lämmitätte sitten saunan, mutta ette polta tupakkaa.”

Soinilla on tilaisuutta varten puhe kirjoitettuna, ja tiivistelmäkin on pantu jakoon embargoineen.

Sen mukaan perussuomalaiset vastustavat Uudenmaan vaalipiirin ”pilkkomista” siten kuin vaalijärjestelmän muuttamista selvittänyt Lauri Tarasti on ehdottanut.

Niin suosittu kuin Soini onkin, hänkin uhkaisi pudota eduskunnasta, jos Tarastin malli toteutuisi.

Akustiikka kuitenkin mättää, eikä äänentoistolaitteita voi käyttää. Puhe jää pitämättä.
Herrat voi kuitenkin haukkua ilman mikrofoniakin. Ei kulu kauan, kun Soini on jo täydessä vauhdissa. Itärajan rekkajonot kuohuttavat tunteita Porvoossa asti, ja Soinilla on myös niihin tuttu selitys. EU:n syytä.

Suomen puheenjohtajakausi päättyi jo toista kuukautta sitten, mutta siitäkin riittää yhä riemua.

”Kaikki hanhenmaksat maksettiin. Ei niillä ollut nälkä Lahdessa, hanhenmaksatalkoissa”, Soini maalailee.

EU-huippukokouksesta päästään sujuvasti toiseen turhaan rahareikään, eduskunnan satavuotisjuhliin. Niidenkin suhteen Soinilla on puhdas omatunto. Hän jätti tieten tahtoen kesäkuussa väliin oopperassa järjestetyn juhlakonsertin, jonka kustannuksista on jälkikäteen noussut kaikkein suurin poru.

”Se oli minun protestini”, hän mainostaa.

Soini on tuttuine vennamolaisuuksineen kuin retrohenkinen iskelmälaulaja, jolta toivotaan samoja ikivihreitä uudelleen ja uudelleen. Perussuomalaisessa Pettäjän tie -versiossa auervaaroina ovat vain ”vanhat” puolueet keskusta, kokoomus ja Sdp. Vaikka Uusimaa on vauras maakunta, sielläkin on oma unohdettu kansansa, johon tällainen sanoma uppoaa.

Kahdentoista jälkeen pöydällä ei ole kuin pari tiskirättiä. Myös Soinin mainostamat ”kirjoituskoneet”, perussuomalaisten täytekynät, ovat tehneet hyvin kauppansa. Jusula pakkaa jäljelle jääneen rihkaman takaisin pahvilaatikkoon odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Ja Soinikin korjaa omansa vihdoin talteen.

Millwallin kaulaliina ei ole lähtenyt kenenkään matkaan.

Teksti Tuomo Lappalainen
SK 8/2007

KOMMENTTI

Vihollinen vuoteessa

Uudenmaan vaaliasetelmaa sekoittaa tällä kertaa epätavallisen monta kovaa nimeä, mutta pahin hämmentäjä ei ole edes ehdolla.

Suurimmassa vaalipiirissä on parhaillaan menossa mielenkiintoinen poliittinen laboratoriokoe: mitä tapahtuu, kun puheenjohtaja hylkää puolueensa ja alkaa käydä aktiivista kampanjaa sitä vastaan?

Vaalitaistelun ensi viikkoina julkaistut mielipidetutkimukset osoittavat, että ihmisten puolueuskollisuus on sittenkin vahvempi kuin karismaattisimpienkin poliitikkojen viehätysvoima. Sdp:n kannatus ei ole juuri kasvanut eikä vasemmistoliiton laskenut, vaikka viimeksi runsaat 17 000 ääntä kerännyt Suvi-Anne Siimes liputtaa nyt avoimesti kahden demarin, Maria Guzeninan ja puoluesihteeri Maarit Feldt-Rannan puolesta.

Tai sitten äänestäjät eivät vain ole pysyneet Siimeksen ajatuksenjuoksun perässä. Vaikeaa se kieltämättä onkin.

Siimes on perustellut jättäytymistään pois vaaleista sillä, ettei hän halua olla samalla listalla inhoamansa Jaakko Laakson kanssa auttamassa tätä eduskuntaan. Siimes suivaantui puheenjohtajana-aikanaan perusteellisesti sekä Laakson ajatuksiin että varsinkin hänen toimintatapoihinsa.

Laakso ei kuitenkaan ollut ainoa, joka teki Siimeksen elämän vasemmistoliitossa vaikeaksi. Siimeksen tuoreesta kirjasta käy ilmi, ettei hän muistele hyvällä myöskään SAK:n apulaisjohtajan Matti Viialaisen pelaamista.

Viialainenkin on sittemmin jättänyt vasemmistoliiton ja pyrkii Uudeltamaalta eduskuntaan sosiaalidemokraattina. Teoriassa Siimeksen demarinaisille antama tuki voi tuoda Sdp:lle juuri ne ratkaisevat lisä-äänet, joilla menee läpi Viialainen.

Teksti Tuomo Lappalainen Kuva Hannu Lindroos
SK 8/2007

Vaalit 2007 SK netissä

Keskustelu