Vihriälä: Konsensus on jähmettänyt päätöksenteon

Vahva vähemmistöhallitus on parempi kuin kyvytön enemmistö.
Politiikka 24.10.2014 04:35
Oppia Ruotsista? Pääministerit Stefan Löfven (sd) ja Alexander Stubb (kok) tapasivat Kesärannassa Helsingissä 20. lokakuuta. © Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mielestä vähemmistöhallitus voisi olla laajapohjaista ministeristöä parempi vaihtoehto, jos enemmistöhallitus ei pysty päätöksiin.

”Konsensus on ollut jähmettävä tekijä kymmenen viime vuotta. Hallitusten toiminta on ollut pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan tapahtuvaa päätöksentekoa. Vaikka yleistä tietoa tarvittavista ratkaisuista on olemassa, poliittista tahtoa ei saada muodostetuksi, se on päätöksenteon ongelma”, Vihriälä sanoo ja antaa kaksi esimerkkiä.

”Eläkeuudistuksesta oli kohtuullisen selvä näkemys jo 5–6 vuotta sitten, mutta ay-liikkeen vastustus ja poliittisen tahdon puute lykkäsivät uudistusta. Neuvottelutulos on varsin hyvä, vaikka täyttä varmuutta sen riittävyydestä ei olekaan.”