Vihreät lopettaa kokonaan oman äänenkannattajansa Vihreän Langan – Päätoimittaja Suominen: ”Demokratialle sääli”

Vihreät aikoo panostaa enemmän sosiaaliseen mediaan.
Politiikka 23.10.2019 10:31
Ruutukaappaus Vihreän langan verkkosivuilta.
Ruutukaappaus Vihreän langan verkkosivuilta.

Puoluelehti Vihreä Lanka lopettaa toimintansa vuoden 2020 alussa. Päätöksen lehden lopettamisesta on tehnyt vihreiden puoluehallitus, jossa on 12 jäsentä. Puoluehallitusta johtaa puheenjohtaja Maria Ohisalo.

Lehden lopettaminen koskettaa päätoimittaja Riikka Suomisen lisäksi viittä työntekijää.

”Puolueet ovat nykyään vapaita käyttämään puoluetuen valitsemallaan tavalla. Demokratialle on sääli, ettei jäsenmediaa enää pidetä tärkeänä. Journalismin tila on muutenkin kaventunut viime vuosina huolestuttavasti Suomessa”, sanoo Vihreän Langan päätoimittaja ja toimitusjohtaja Suominen.

Lehden lopettamisen syy on puolueen mukaan sosiaalinen media.

"Tänä päivänä yhä useampi Vihreiden kannattaja seuraa ja käy poliittista keskustelua sosiaalisen median kanavissa. Haluamme palvella heitä paremmalla läsnäololla, uusilla osallistumismahdollisuuksilla ja ajantasaisella tiedolla Vihreiden politiikasta", Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen sanoo.