Varkain vien taikka lainaan

Karri Kokko
Politiikka 26.1.2007 13:09

Eri maiden veljes-puolueet kopioivat kilvan toistensa ohjelmia ja vaalitemppuja.

SK 3/2007

Teksti Tuomo Lappalainen

Perimätieto kertoo, että kaiken takana oli Kirsi Piha. Kun kokoomuksessa kehiteltiin syksyllä 2005 päät sauhuten ideoita Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa varten, juuri Piha kysyi ensimmäiseksi, oliko kukaan ehtinyt tutustua heidän ruotsalaisen veljespuolueensa uuteen olemukseen.

Ruotsin maltillisessa kokoomuksessa, moderaateissa, oli tehty vallankumouksellinen keksintö: seuraavissa vaaleissa se esittäytyisi äänestäjille jonakin mitä kukaan ei osannut odottaa. Siitä tulisi ”uusi työväenpuolue”, ja se tunkeutuisi nuoren johtajansa Fredrik Reinfeldtin perässä syvälle sosiaalidemokraattien reviirille.

Pihan oivallus sai innostuneen vastaanoton. Siinä oli iskulause, joka taatusti hätkähdyttäisi.

Niinistönkään ylipuhuminen ei ollut vaikeaa, ja niin hänestä tuli
SAK:n, molempien vasemmistopuolueiden ja myös joidenkin konservatiivisimpien kokoomuslaisten kauhuksi ”työväen presidentti”.

Virallisemman version mukaan totuus oli kuitenkin toisenlainen.

”Pidän erittäin todennäköisenä, että Niinistöstä olisi tehty työväen presidentti, vaikka Ruotsissa ei olisi ruvettu käyttämään työväki-sanaa”, kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen väittää kirkkain silmin. Hän oli presidentinvaaleissa Niinistön kampanjavastaava, joten hänen pitäisi kaiken järjen mukaan tietää, miten asiat menivät.

Tujusen mielestä Niinistön ja Ruotsin kokoomuksen kampanjoilla ei ollut juuri muuta yhteistä kuin että molemmissa käytettiin työväki-sanaa provokatiivisesti.

”Moderaatit päätyivät käyttämään sitä ihan eri perustein. Meillä koko homma lähti Saulin omasta vaaliagendasta. Hän sanoi hyvin tarkkaan, mistä hän halusi vaaleissa puhua. Markkinointiviestintä tuli mukaan vasta kun muut palikat olivat paikallaan.”

”Kuvio oli siis todellisuudessa paljon, paljon monimutkaisempi kuin luullaan.”

Kaikki juovat nyt kahvia

Suomalaisten puolueiden suhde veljespuolueisiinsa on kuin villin lännen pokeririnki. Melkein kaikkien mielestä ulkomaiset aatesisaret ja -veljet ovat enemmän velkaa suomalaisille kuin suomalaiset heille.

”Jokainen itsekunnioituksella varustettu puolue lähtee siitä, ettei muita voi suoraan apinoida”, Sdp:n ohjelmajohtaja Juha Eskelinen selittää.

Useimmissa puoluetoimistoissa eletään kuitenkin siinä uskossa, että juuri heidän nerokkaat ideansa menevät kuumille kiville, kun eri maiden porvarit, vasemmistolaiset, keskustalaiset ja vihreät vaihtavat kuulumisiaan.

Sekä demarit että vasemmistoliittolaiset saavat omien sanojensa mukaan ehtimiseen selittää keski- ja eteläeurooppalaisille tovereille suomalaisten koulu- ja päivähoitojärjestelmien hienouksia ja osuuttaan niiden rakentamisessa.

Kokoomuksen ja keskustan välillä on taas pientä kisaa siitä, kumman esimerkki vaikutti enemmän, kun porvarit keksivät myös Ruotsissa kotitalousvähennyksen ohjelmiinsa.

”Moderaatit vierailivat meillä ennen vaaleja varta vasten tutustumassa siihen ja ottivat sen ihan keskeiseksi vaaliteemaksi”, kokoomuksen kansainvälisten asioiden päällikkö Jori Arvonen muistaa.

Keskustalaiset puolestaan muistuttavat, että Ruotsissa myös keskustapuolue innostui samasta asiasta, ja siinä Suomen keskustan suositus painoi paljon.

Tuontitavaraksi luultu Niinistön kampanjakin paljastuu lähemmässä tarkastelussa menestyväksi vientituotteeksi.

”Muualla on innostuttu valtavasti Café Niinistöistä. Useampikin puolue on jo halunnut niistä lisää tietoa”, Arvonen kertoo.

Huikeimpaan saavutukseen on yltänyt vasemmistoliitto. Se oli puoluesihteeri Aulis Ruuthin mukaan vaikuttamassa siihen, että Norjassa ikuisena oppositioryhmänä pidetty Sosialistinen vasemmistopuolue meni syksyllä 2005 mukaan työväenpuolueen Jens Stoltenbergin johtamaan hallitukseen.

”Kun olimme hallituksessa, norjalaiset olivat aina tavatessamme hyvin kiinnostuneita kuulemaan, miten meillä menee. Kun sitten mielipidemittaukset lupailivat heille vaalivoittoa, he rupesivat valmistelemaan kurssinmuutosta ja pyrkimistä itsekin hallitukseen”, Ruuth taustoittaa.

”Ehkä he tekivät täältä saamiensa kokemusten perusteella sen johtopäätöksen, että kun mekin olemme yhä hengissä, ei se hallitusvastuu niin kauheaa voi olla.”

Yhteistä omaisuutta

Mutta kyllä ideat liikkuvat toiseenkin suuntaan. Ihme olisikin, jos puoluesihteerit ja vaalipäälliköt eivät saisi mitään irti niistä kymmenistä kokouksista, joihin he vuosittain ottavat osaa.

Puolueiden kansainväliset yhteydet ovat nykyisin niin vilkkaat, että on pieni ihme, että ne ehtivät ylipäätään hoitaa jossain välissä kotimaankin asioita.

Demareilla, konservatiiveilla, vihreillä ja vasemmistososialisteilla on kaikilla omat eurooppalaiset puolueensa. Keskustalle ei löydy Pohjoismaiden ulkopuolelta luontevia veljespuolueita, mutta sekin on lyöttäytynyt EU:ssa liberaalidemokraattiseen ryhmään, vaikka kaikki eivät tunne siellä oloaan kovin kotoiseksi. Kokoomus ja Sdp ovat verkottuneet laajimmin, sillä niillä on myös aktiiviset maailmanlaajuiset kattojärjestöt: demareilla Sosialistinen internationaali ja kokoomuksella IDU eli International Democrat Union.

Erityisen kiinteitä ovat suhteet muihin Pohjoismaihin. Sosiaalidemokraattien ja ay-liikkeen yhteisellä ”foorumilla”, Samakilla, on jopa oma sihteeristö Tanskassa. Vihreillä tieto kulkee tehokkaasti epävirallistakin reittiä, sillä suomalaisten vihreiden varapuheenjohtaja Ville Niinistö on naimisissa Ruotsin vihreiden puheenjohtajan Maria Wetterstrandin kanssa.

Juuri demarit ja vihreät ovat nyt ottaneet vaaliteemoihinsa rohkeimmin mallia lahden takaa.

Vihreät kävivät viime keväänä Tukholmassa tutustumassa sikäläiseen ruuhkamaksukokeiluun. Muutama kuukausi matkan jälkeen he julkistivat vaaliohjelman, jossa pidettiin tarpeellisena ruuhkamaksujen käyttöönottoa ”ainakin pääkaupunkiseudulla”.

Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma herätti elokuussa paljon huomiota, kun hän esitti Suomen Kuvalehdessä, että Suomesta pitäisi tehdä vuoteen 2030 mennessä öljystä riippumaton kansakunta. Heinäluoman esikuvana oli Ruotsin silloinen yhteiskuntarakenneministeri Mona Sahlin, joka oli vähän aikaisemmin vaatinut, että Ruotsin pitäisi päästä irti öljystä jo 2020.

”Sahlinin ulostulo nosti meillä heti antennit korkeammalle: nyt on jotain uutta ilmassa. Ensimmäinen ajatus oli, että voiko noin hullua ideaa esittää kylmiltään, vai onko siellä taustalla enemmänkin selvitystyötä. Paperit on tilattu ja opiskeltu”, Eskelinen kertoo.

Hän muistuttaa, että sosiaalidemokraattisessa liikkeessä on historian mittaan lainailtu toisilta jopa kokonaisia ohjelmia. Esimerkiksi Sdp:n legendaarinen Forssan ohjelma (1903) mukaili pitkälti Itävallan puolueen ohjelmaa, jonka pohjana taas oli Saksan sosiaalidemokraattien niin sanottu Erfurtin ohjelma.

Tony Blairin valtaannousun jälkeen suomalaiset ja monet muutkin demarit ovat seuranneet erityisen tarkasti, millaista keskustelua Britannian Labour-puolueessa käydään hänen johdollaan hyvinvointivaltion uudistamisesta.

”Politiikassa ideat ovat pohjimmiltaan yhteistä omaisuutta”, Eskelinen väittää.

Hauskuus tuli politiikkaan

Politiikan sisältöä koskevien tavoitteiden lisäksi puolueet vaihtavat myös vaalikampanjointiin liittyviä ideoita ja kokemuksia. Viime vuosina on puhuttu erityisen paljon siitä, mitä kaikkea internetissä ja kännyköillä voi tehdä. Muissa puolueissa ollaan hieman kateellisia kokoomukselle, jolla on muita tiiviimmät suhteet Yhdysvaltoihin, missä ollaan näissä asioissa kaikkein pisimmällä.

”Marraskuun lopussa IDU:lla oli kampanjapäälliköiden seminaari, missä republikaanien edustaja piti hyvin mielenkiintoisen puheenvuoron sähköisten medioiden käytöstä. Sieltä tuli muutamia ajatuksia, joita on nyt pyöritelty”, Tujunen vihjaa.

Sen tarkemmin hän ei niitä toistaiseksi paljasta. Vaalikentilläkään ei ole tapana esitellä omia salaisia aseita kun ne ovat vielä suunnittelupöydällä.

Ulkomaiset esimerkit ovat kannustaneet puolueita myös irrottelemaan kampanjoissaan aiempaa rohkeammin.

Muualla on nähty, ettei politiikan tarvitse olla haudanvakavaa. Mikään ei nostata yhteishenkeä niin kuin tarpeeksi hulvaton tempaus.

”Berliinissä vihreät ajoivat joella edestakaisin aurinkopaneeleilla varustetulla veneellä”, vihreän liiton vaalipäällikkö Iiris Kivimäki kertoo esimerkin.

Se että jokin asia toimii hyvin muualla ei kuitenkaan tarkoita, että se sopisi automaattisesti Suomeen.

”Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin tai Viroon niin puhutaan ihan erilaisista vaalijärjestelmistä. Sitten tulevat vielä kulttuurierot”, Tujunen pohtii.

”Teemat ovat selkeästi yhteisiä, mutta sloganit keksitään kotoperäisesti”, Kivimäki väittää.

Keskustelu